2013/05/20

Tää ei mee ku Strömsössä

Viime viikko ei hevosharrastuksen osalta mennyt ollenkaan nappiin. Alkuviikko oli vielä ihan okei, mutta loppuviikko...

Lauantaina tunnilla Mädde kaatui koko tunnin ajan oikealle ja oli vahva edestä. Saatiin työstettyä tyttö vähän kevyemmäksi edestä, mutta edelleen se oli vino kuin mikäkin. Mädde liikkui hyvin eteen, mutta puski jatkuvasti kaarteissa lapaa ulos kierroksesta ja mun avuista riippumatta. Ihan kuin mun avuilla ei olisi ollut mitään väliä. Ja viime päivät kun olen vain yrittänyt saada sitä pitämään lavat ruodussa ja säädellyt tarkemmin sekä lapojen ja jalkojen liikkeitä. Mädde tuntui kentällä koko viikon siltä, ettei se liikkunut kunnolla eteen. Kuvissa (ei tämän postauksen kuvissa kuitenkaan niin mallikkaasti) ja ulkopuolisten silmin katsottuna se kuitenkin liikkui hyvin eteen ja käytti itseään läpi selän, mutta miksei se liike tuntunut miltään selässä? Mun oma istunta näytti ja tuntui kamalalta, en päässyt liikkeeseen mukaan yhtään niin hyvin kuin yleensä. Lisäyksetkään ei onnistuneet ollenkaan niin kuin toivoin, sillä ensimmäiset lisäykset meni tapellessa askeleen pidentämisestä. Yritin itse aivan liikaa ja kun lopuksi saatiin mut rauhoittumaan ja rentoutumaan, ei peräänannosta saatika ryhdikkäästä muodosta ollut enää tietoakaan. Lopputunnista tuntui että Mäds juoksi vain pää pystyssä (ja kieli pitkänä) taipumatta tai antamatta periksi mistään ja yrittäessäni taivuttaa sitä sain opettajalta kiellon taivutella hevosta. Jospa nää kaikki viat vaan onkin sitä, että puskin Mäddeä koko tunnin eteen koska en osannut tuntea sen liikettä kunnolla selästä ja sen takia se puski lavat edellä minne sattuu enkä itsekään päässyt liikkeen mukaan ja sitten dominoreaktiona karkasi koko juttu käsistä. Äh! Tunnin jälkeen jäi hirveä luovuttajafiilis ja mitätön olo.


... Mitä jos vika on vain minussa?

Sunnuntaina ei ollut fiilistä yrittää ratsastaa kunnolla, sillä olin niin pettynyt omaan suoritukseeni. Päädyin testaamaan Mädden kyydissä oloa ilman satulaa. Voin näin iloksenne ilmoittaa, etten tee sitä enää ikinä! Puolen tunnin hömpöttelyn jälkeen perse oli niin kipeä, etten päässyt edes kävelemään kunnolla kentän reunalle. Mäddekin oli aluksi ihan ihmeissään, mitä mä teen sen selässä ilman satulaa ja miksen mä pysy paikoillani niin hyvin kuin satulan kanssa, mutta kyllä se sitten parin ravi- ja laukkapätkän jälkeen rentoutui niin, että välistä meno näytti tai pikemminkin tuntui ihan siedettävältäkin. Keskityin vain kyydissä pysymiseen ja siihen, että liikutaan eteenpäin ja tyttö tuntuikin paljon fiksummalta, eikä puskenut niin paljoa oikealle tai kadottanut lapojaan.

Humppailun jälkeen käytiin vesipesulla ja syömässä vihreetä. Mädde on selvästi oppinut, että kun pistetään kunnon riimu päähän (eikä meidän normaalissa käytössä olevaa "Caius"-riimua, joka toimittaa lähinnä henkisen riimun virkaa hevoselle. Kyllä venenarusta tehty riimu on huippuluokkaa!) naruineen päivineen ja lähdetään pois tallin pihasta, niin aivan varmana mennään syömään. Ja eihän tyttö meinannut pysyä lapasessa sen vuoksi, kun oli niin kamala kiire syömään, ettei ruoka vain lopu kesken!

Sunnuntain ilman satulaa-kuvista kiitokset Veeralle!




2013/05/14

Löytyy syytä hymyilylle, vaimon kaa vaik kävelylle

Kirjoittamisen aloittaminen tuntuu todella vaikealta näin pitkän ajan jälkeen. Pyörittelen sormia näppäimistöllä ja etsin sanoja. Aina kun saan yhdenkin lauseen aikaiseksi, niin pyyhin sen pois, sillä se kuulostaa tyhmältä ja aloitan taas alusta. Mikä siinä on, etten osaa päivitellä tänne säännöllisesti? Ehkä musta ei ikinä tule tarpeeksi säännöllistä minkään muun kuin työaikojen kanssa... Mutta missä kaikki te lukijat olette? Postausideoitakaan ei tullut kuin Sannalta (kiitos Sannalle ja lupaan toteuttaa postaustoiveesi asap!), mikä vähän harmittaa, sillä olisi ollut kiva kuulla minkälaisia postauksia te haluaisitte jatkossa lukea.
Olen koko hiljaiselon ajan taas miettinyt sitä, että pitäisikö vain unohtaa tämä bloggaaminen kokonaan. Huomaisiko kukaan edes jos en vain enää päivittäisikään tänne mitään? Jäisinkö mä itse salaa kaipaamaan tätä henkireikää, jonne voi purkaa ajatuksiaan tai tulla hehkuttamaan onnistumisista? Toisaalta mua kutkuttaisi niin paljon kertoa teille kaikille siitä mitä on oikein tapahtunut ja toivottavasti vielä tapahtumassa. Mutta joku mörrimöykky mun päässäni muistuttelee mua, ettei ehkä vielä kannattaisi, ettei tieto leviä vääriin korviin ja aiheuta ongelmia.

Sen verran ehkä voi paljastaa, että kevät on tosiaan tullut myös meille ja uudet tuulet puhaltaa myös hevosharrastuksessani. Mitään muutoksia ei toistaiseksi vielä ole ja Mädden kanssa puuhastellaan edelleen. Tällä hetkellä tavoitteena on kerätä takaisin lihaksia ja mahaa, mitkä katosivat talven saikkuilun vuoksi. Harmi, ettei mulla ole hevosesta kuvia ennen ja jälkeen ontumisten, että voisitte tekin nähdä muutoksen. On ihan hullua miten nopeasti ne lihakset tuolta tammalta hävisivät ja kun sitä vertaa siihen miten paljon taas joutuu tekemään töitä niiden takaisin palauttamiseen... Huhhuh! Nyt olisi tärkeää vain tehdä selvä treenisuunnitelma ja lihashuoltoohjeistus, että Mäds saataisiin taas vähintään samaan kuntoon kuin ennen lihas- (ja maha-)katoa ilman, että aiheutetaan hevoselle lisää hallaa.

Kesää ja koirakavereita odotellessa
Morin kanssa ollaan nautittu keväästä pitkillä lenkeillä ja koirapuistossa. Morilla oli tänään rokotus ja noh, ei se nyt ihan niin kuin elokuvissa mennyt. Alkuun Mori oli todella reipas, mutta kun eläinlääkäri alkoi käsittelemään Moria, ei homma ollutkaan enää laisinkaan kivaa... Sitten alkoi murina, huuto ja hampaiden louskutus. Eläinlääkäri pyysi tässä välissä S:n pitämään Morista kiinni, jotta rokote saataisiin annettua ilman tappelemista ja ymmärrän kyllä. Itse tyhmänä jännitin Morin rektiota elliin ja niinhän siinä sitten kävi, että kun olin itse epävarma, se välittyi Moriin ja Mori koki tilanteen uhkaavaksi, jolloin päätti puolustaa itseään ja/tai mua. Onneksi saatiin rokote laitettua ilman isompia ongelmia S:n avulla ja rokotteen jälkeen harjoiteltiin vielä vähän eläinlääkärissä oloa mun kanssani niin, ettei Mori ärhennellyt ellille vaikka mä olin vieressä. Hyvin meni ja lopuksi Mori uskaltautui tutkimaan paikkoja omin päin. On mulla hieno jääräpää! :)