2013/10/25

Your love is like a solider, loyal 'til you die


Days like these lead to... 
Nights like this lead to 
Love like ours. 
You light the spark in my bonfire heart. 
People like us—we don’t 
Need that much, just some
One that starts, 
Starts the spark in our bonfire hearts




Mikään päivä ei ole sietämätön, jos saan kokea sen kanssasi. Synkimmästäkin syyspäivästä tulee aurikoinen, kun hellästi hörähdät minut nähdessäsi ja tuuppaat turvallasi mua vatsaan kuin sanoaksesi "hei, tässä mä olen, kaikki on hyvin". Vaikka matkalla tulee vastoinkäymisiä ja välillä tekee mieli luovuttaa, niin aina oikealla hetkellä sä osaat muistuttaa mua siitä, miksi mä tätä oikein teen. Miksi se olet juuri sinä, jonka kanssa tälle matkalle olen lähtenyt. Aivan sama vaikka muut sanoisivat mitä, niin me ollaan yhdessä. Me vielä näytetään niille kaikille jonain päivänä 

Halla oli siis tänään aivan superihana, ja fiilis lyhyen mutta intensiivisen perustreenin jälkeen mitä mainioin! Tämän viikon gramaanikuuri on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä, sillä nyt neiti esitteli lähes rauhallista koululaukkaa ilman suurempia taisteluita. Pieniä ovat meidän ilot, mutta onneksi ei ole kiire minnekään!

Loppuviikosta on tiedossa Antin hyppäriä ja nyt jo vähän jännittää, miten kaikki sujuu. Onneksi meillä on kaveriratsukko mukana, niin ei olla Hallan kanssa yksin.

2013/10/21

The falling leaves of red and gold

Kirpeät syysaamut, yöpakkasen jäädyttämät pihat
Ruskaiset lehdet, muuttolinnut
Sadepäivät, pimenevät illat
Villasukat ja suklaalevyt

Syksy on taas täällä



Tuntuu, että vuorokaudessa olisi vähemmän tunteja kuin aikaisemmin, vaikka todellisuudessa vain tekeminen päivittäin on lisääntynyt. Tottakai myös pimeän vuodenajan lähestyminen lisää sitä väsymyksen tunnetta omalta osaltaan. Tuntuu ettei blogin päivittämiselle juurikaan riitä aikaa tai energiaa, mutta yritetään.

Olimme avokin kanssa reissussa Espanjan auringon alla syyskuun alussa ja voin kertoa, että hermoloma oli paikallaan. Mori sekä Halla olivat kumpainenkin niin hyvässä hoidossa, että lomaa olisi voinut jatkaa pidemmänkin aikaa. Ei me siellä lomalla muuta tehty kuin lomailtiin ja löhöttiin rannalla, mutta sehän lomassa aina on parasta. Eikä paljoa "oikeilla" lomilla tullut löhöiltyä, joten nyt sitten senkin edestä.

Halla on voinut oikein hyvin minulle muuton jälkeen. Ollaan tehty töitä sen lihaksiston ja kaiken muunkin kanssa ja pikkuhiljaa alkaa löytyä oikeat nappulat tamman kanssa. Vielä on tottakai paljon tehtävää, mutta ei meillä mihinkään ole kiire. Tulevaisuuden suunnitelmiakin vasta mietitään ja joka toinen päivä ne menee aina täysin uusiksi, mutta niistä mahdollisesti lisää myöhemmin. Ollaan nyt käyty sekä koulu- että estevalmennuksissa, vaihtelevilla menestyksillä. Kuva- tai videomateriaalia näistä ei valitettavasti ole, mutta voi olla että joitain lyhyitä päiväkirjamaisia postauksia lisäilen tunneista tänne vielä jälkikäteen.

Koulupuolella on tapahtunut selkeä ja isoin muutos parempaan, sillä Halla ei enää holtittomasti kaahota koko aikaa, vaan nyt on alkanut löytymään ne oikeat avut hevosen saamiseen ohjan ja pohkeen väliin kunnolla. Täytyy sanoa, että senkin hoksaaminen on yllättävän vaikeaa noin vaativan ratsun kanssa. Samalla on myös saatu vauhtia ja kaahotusta pois, sekä vähän pelivaraa askelpituuden säätelyyn. Laukka on edelleen ratsastettavuudeltaan vaikein ja vaatii paljon vielä työtä. Tällä viikolla on tarkoitus pitää pieni gramaanikuuri, ei siis kiskoa hevosta nyökkyyn piuhojen avulla, vaan käyttää niitä apuvälineenä, jotta laukkaa saisi työstettyä paremmin. Ja pyrin tottakai ratsastamaan mahdollisimman löysällä gramaanilla koko ajan. Hyppäreistä on viime aikoina melko vaihtelevat fiilikset, väliin on mahtunut niin hyviä fiiliksiä kuin itku kurkussa vääntämistäkin. Valmennuskuviot on vähän myllerryksessä vielä ja olen tällä hetkellä hieman skeptinen sen suhteen, uskallanko asettaa edes mitään tavoitteita meille mikä tietysti omalta osaltaan hankaloittaa asioita... No, on tässä onneksi aikaa vaikka kuinka!
Ollaan me käyty lisäksi jonkin verran maastossa ja mikä olisi sen ihanampaa kuin oman rakkaan suomineidon kanssa maastoilu syksyisessä metsässä tai hanattelu sänkkärillä! Tutkimusmatkailuakin ollaan jonkun verran harrastettu, eli siis vaan lähdetty maastoon kävelemään ja etsimään uusia maastoreittejä. Hektisen elämän keskellä mieli lepää, kun lähtee yksin iltakävelylle pellonreunaan tai hiekkatielle. Ihanaa vastapainoa myös sille lähes jatkuvalle hevosenomistajan stressitilalle.

Mori puolestaan on vaihtanut ruokavalionsa nappulasta kokonaan raakaruokaan omistajan menetettyä totaalisesti hermot sopivan nappulamerkin metsästyksessä. Vielä ollaan totutteluvaiheessa, mutta voisin kyllä jo nyt sanoa, että koira on iloisempi ja paremmin voivan näköinen, vaikka vatsa ajoittain reistaileekin vielä. Muuta ihmeellistä ei Morin kanssa ole juurikaan tapahtunut, rallytokoa meidän piti aloitella, mutta jätin kurssin kesken, sillä en halua maksaa siitä että kurssin vetäjä kouluttaa kurssiajalla omaa koiraansa sen sijaan, että opettaisi meitä. Toistaiseksi ollaan siis vain oltu kotosalla, välillä käyty peltolenkeillä kaverin koiruleiden kanssa, ja taas toisinaan vain kotimetsikössä haistelemassa uusia syksyn tuoksuja.


Toivottavasti teidän lukijoiden syksy on alkanut hyvissä merkeissä.
Ihania kirpeiden pakkasaamujen ja auringon täyteisiä syyspäiviä!

2013/08/17

"Voi kuinka kaunis on tuo nainen, kuka hän on ja mistä tänne saapui?"

Pari päivää olette nyt saaneet elää hämmennyksessä, että mistä oikein edellisessä päivityksessä oli kyse. On niin paljon asiaa, etten itsekään tiedä oikein mistä aloittaa. Noh, aloitetaan alusta. Koitan tiivistää tapahtumia parhaan mukaan.

Mistä kaikki - tai ainakin lähes - poni- ja heppatytöt aina haaveilee? No omasta suloisesta ponista tietenkin! Uljaasta tummanrautiaasta puoliveriorista läsipäineen ja täysmittaisine sukkineen, joka hyppää taloja ja taitaa korkean koulun liikkeet ajatuksesta. Tai hulmuharjaisesta sydäntenmurskaajaponista, joka on maailman sympaattisin ja huomionkipein pikku nassukka jota kaikki käyvät vuorollaan ihastelemassa ja kehuvat "voooi miten se on söpö!!". Niin minäkin olen aina haaveillut pienestä pitäen omasta hevosesta. Minun haaveeni oli näiden molempien yhteissumma, täydellinen real life My Little Pony.

Myytävien hevosten selailu tuli aloitettua jo monia monia vuosia sitten, kiitos internetin ihmeellisen maailman ja Hevostalli.netin markkinoiden. Muistan joskus luvanneeni itselleni, että kun täytän 18 vuotta ja saan itse päättää omista rahoistani, ostan oman hevosen. Tällöin tosin suunnittelin silloisen hoitoponini ostoa ja laskin jo rahojakin siihen, kyselin tallipaikoista jne. Jopa keskustelin ratsastuskoulun omistajan kanssa hoitoponini myymisestä. Mutta jossain vaiheessa tiemme kuitenkin erkanivat ja kasvoin itsekkäämmäksi siitä hyväntahdonajatuksesta ostaa rikkinäinen entinen tuntiponi pariksi vuodeksi eläkekotiin nauttimaan viimeisistä vuosista vihreillä laitumilla ja lumisilla pelloilla. Ehkä vielä jonain päivänä siltikin toteutan lupaukseni, aika näyttää...

Sitten kuvioihin tulikin Mädde. Mädde oli todellinen ensikosketukseni yksityishevosen hoitoon ja ylläpitoon, siihen, mitä kaikkea oikeasti hevosenomistaminen vaatii rahan lisäksi. Miten paljon asioita on huolehdittavana. Mutta myöskin miten paljon vapauksia yksityisomistuksessa olevan hevosen kanssa voi olla. Haavrilin jo silloin omasta hevosesta, mutta koska tilanne ei silloin ollut sopiva, enkä kokenut olevani valmis hevosen ostoon, päätin tutustua ja tunnustella hevosen omistajuutta vuokraamisen kautta. Mädde on ollut hieno opetusmestari siinä, millaista hevosmaailma on ratsastuskoulun ulkopuolella harrastetasolla. Mädden kanssa on ollut hienoa puuhastella ja se on ollut minulle erittäin tärkeä hevosystävä, kullanarvoinen, joka on opettanut minulle omalla tavallaan paljon nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja ennakointia. Lisäksi Mädden avulla olen oppinut paremmin lukemaan hevosten elekieltä sekä näkemään paremmin jos kaikki ei ole hyvin.

Alkuvuodesta aloin selailemaan hevosmarkkinoita. Tein laskelmia. Luin ja opiskelin, tutkin. Pohdin millaista hevosta etsin, mitkä ominaisuudet ovat minulle tärkeimpiä. Terveys, kapasiteetti, rotu, sukupuoli, ikä. Uskaltauduin kyselemään sähköpostitse myytävistä hevosista tarkemmin. Löysin kiinnostavia yksilöitä, koin pettymyksiä kun ilmoitus ei vastannutkaan todellisuutta, turhauduin kun myyjä ei vastannutkaan viestiini. Kaikkea sitä. Huhtikuussa kävin kokeilemassa yhtä hevosta, kyvykästä sh-tammaa, jolla oli kuolaamani suku ja toivomani kilpailunäytöt. Mutta jokin siitä puuttui, jokin ei sopinut täydellisesti, kun istuin sen selässä. Kokeilin tätä tammaa kahdesti. Se oli niin lähellä täydellisyyttä, mutta silti se ei tuntunut oikealta. Tavallaan ajatus harmittaa edelleenkin. Mutta ei ole mitään järkeä ostaa lähes täydellistä, jos se täydellinen hevonen on tuolla jossain. Löysin toisenkin lähes täydellisen tapauksen, mutta tällä kertaa homma kaatui myyjän epäasialliseen käytökseen ja päätin pestä käteni koko hommasta. Lisäksi näin jälkeenpäin ajateltuna tuo hevonen olisi todennäköisesti ollut aivan liian työläs ja haastava minulle. Kolmatta lähdimme S:n kanssa katsomaan aina Pohjanmaalle asti ja kotimatkalla melkein itketti miten oltiin tehty turha reissu, kun hevonen ei ollut sitä mitä luvattiin vaikka se potentiaalinen saattoi ollakin. Jatkoin siis etsimistä, vaikken ollutkaan enää varma mitä etsiä. Mielessäni kävi myllerrys. Toisena päivänä halusin kaikkeen kykenevää kisatykkiä muusta viis, toisena aamuna heräsin taas tunteeseen, että mitä järkeä on ostaa kisahevonen, kun en kuitenkaan hevosen kanssa tee muuta kuin jolkottelen ja puskailen. Mitä järkeä on edes etsiä hevosta, kun pelkkää paskaa sataa niskaan joka kerta? Ja sama ralli jatkui jatkumistaan... Pitkitin ja pitkitin päätöstä tämän ensimmäisen tamman kanssa ja kesäkuussa meinasin jo heittää kirveen kaivoon koko homman kanssa. Vastoinkäymisiä sattui toisensa perään. Kahden täydellisen oloisen hevosen kohdalla minulle tehtiin oharit ja elämä koetteli muillakin osa-alueilla sinnikkyyttäni.

Juhannusta edeltävänä viikkona ystäväni vinkkasi minulle myytävästä tammasta, jonka oli löytänyt ja joka sopisi hyvin hakemani hevosen profiiliin. Ja niinhän se sopikin, mutten jaksanut ilahtuu että taas oli löytynyt potentiaalinen hevonen. Jokin menisi kuitenkin mönkään taas kerran. Sen kummempia odottamatta tai innostuksesta hihkumatta lähetin taas uuden sähköpostin myytävästä hevosesta. Juhannusaattona sain vastauksen sähköpostiini. Luin pitkän reportaasin hevosen käyttöhistoriasta, luonteesta ja ratsastettavuudesta kerta toisensa jälkeen ja vastattuani viestiin juhannuksen jälkeen sovimme jo koeratsastusta. Heinäkuussa kävin kokeilemassa ensimmäisen kerran tätä tyttöä. Ensisilmäyksellä mietin, että onpas se laiha. Mihinköhän oon taas itseni sotkenut. Tamma esiteltiin minulle ensin liikkeessä, jonka jälkeen pääsin itsekin selkään. Ei, se ei taitanut korkeaa koulua ja se kaahotti. Mutta se yritti. Ja se vilautteli sellaista potentiaalia, että työllä siitä voisi saada vielä vaikka mitä. Ah, ja esteillä. En muista koska viimeksi olisi tuntunut niin hyvältä ja turvalliselta hypätä täysin uuden hevosen kanssa. Kovaa se meni edelleen, mutta sehän hyppäsi! Hypyt eivät edes tuntuneet vaivalloisilta tälle ja sen kanssa koettiin heti jonkinnäköistä yhteisymmärrystä. Ratsastuksen jälkeen olin häkeltynyt ja en oikein osannut sanoa myyjälle mitään siitä, mitä päässäni pyöri. Sovimme, että nukun vielä yön yli ja ilmoittelen sitten itsestäni.

Jouduin nukkumaan pari yötä ennen kuin uskalsin laittaa myyjälle viestiä. Olin häkeltynyt ja ihmeissäni, miten onkaan mahdollista, että tämä pieni tamma tuntuikin niin hyvältä ja sopivalta kaikkien aikaisempien käänteiden jälkeen. Mielessäni pyöri skeptinen ajatus voiko innostus johtua vain siitä, ettei aikaisempien kanssa ollut sujunut ja nyt kun kerrankin jokin menee edes vähän nappiin, niin olen heti myyty. 

Jonkin ajan päästä olin samalla tallilla katsomassa tätä samaista tammaa epämääräisistä ja ahdistavista ajatuksistani huolimatta. Silittämässä sen harjaa ja naureskelemassa sille, kun se tutki mitä ihmettä sen kimpussa häärään. Tällä kertaa hypätessä meillä oli hieman ongelmia. Tiesin, että pidän hevosesta erittäin paljon ja lähdin aivan liian korkein odotuksin ratsastamaan. Vaadin meiltä molemmilta liikoja, että olisimme vielä parempia nyt kuin ensimmäisellä kerralla. Ystäväni oli myös mukanani koeratsastuksessa ja osalti myös se loi paineita. Tamma myös osoitti tällä kokeilukerralla, että siitä löytyy luonnetta kiukkuillessaan minulle ensin vesarissa ja sen jälkeen taluttaessani sitä laitumelle. Eihän se pahansisuinen ollut, kiukkusi vain kun asiat tehtiin eri tavoin kuin hän itse halusi. Kotimatkalla ajatuksista ei ottanut selkoa. Taas sovimme, että ilmoitan päätöksestäni seuraavana päivänä. 

Yönsä on vaikeaa nukkua rauhassa, jos ajatukset painaa mieltä. Mitäs jos se ei olekaan se "oikea"? Olenko mä nyt oikeasti täysin valmis tähän, mitä jos en olekaan vaikka niin luulin? Mutta kun mä haluan sen! Aamulla huonosti nukutun yön jälkeen ajatukset eivät olleet sen selkeämmät. En saanut asiaa pois mielestäni ja se oli ainoa asia mistä suostuin sinä päivänä muiden ihmisten kanssa keskustelemaan. "Heppa sitä ja heppa tätä ... Olenko vai enkö ole valmia, siinä vasta pulma ..." Mitä ikinä mieleen juolahti asiaan liittyen. Illalla kaivoin puhelimeni esiin ja hetken mietittyäni näppäilin jo viestin myyjälle... Nyt jännitys tiivistyy... TATTADADAA! Keskiviikkona 31.7.2013 klo 9:00 seisoimme ystäväni kanssa Vermon klinikan edessä odottamassa uutta toivottavasti tulevaa hevostani saapuvaksi ostotarkastukseen. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Hermosauhuille olisi ollut paikka jos toinenkin, mutta happea ei saanut vetää välissä. Mitä jos siitä nyt löytyy jotain mikä estää sen aktiivista harraste- ja kilpailukäyttöä? Mutta mitään sellaista ei löytynyt. Hieman toispuoleisuutta lihaksistossa. Pitkähköt kaviot, joissa lyhyenläntä kanta, jonka vuoksi jalan asento rasittaa niveliä "turhaan". Taivutuksissa pientä sanomista, mutta kuvista ei löytynyt mitään. Oikeassa takasessa juuri ja juuri havaittavaa kulumaa. Mikään ei estä hevosen käyttöä aktiivisessa harraste- ja kilpailukäytössä! Huh! Ensimmäinen hetki, kun hengitin koko kolmen tunnin aikana. Kävelin ulos ja tuijotin klinikan pihaa. Hengitin. Enää puuttui muutaman hassun paperin täyttö ja se olisi siinä. Minun ikioma ensimmäinen oma hevoseni. Oikeasti, onko tämä edes totta! Nipistin itseäni. Auts!! En ole unessa...

Ja niin, 31.7.2013 perheeseeni muutti uusi nelijalkainen rakkaus 



M.H. Amos


"Halla"
(ent. Reeta)
s. 28.6.2003
suomenhevonen
tamma
I: Jaanen Suikku
E: M.H. Hely
Kasv: Matti Harju


2013/08/01

<3

2013/05/20

Tää ei mee ku Strömsössä

Viime viikko ei hevosharrastuksen osalta mennyt ollenkaan nappiin. Alkuviikko oli vielä ihan okei, mutta loppuviikko...

Lauantaina tunnilla Mädde kaatui koko tunnin ajan oikealle ja oli vahva edestä. Saatiin työstettyä tyttö vähän kevyemmäksi edestä, mutta edelleen se oli vino kuin mikäkin. Mädde liikkui hyvin eteen, mutta puski jatkuvasti kaarteissa lapaa ulos kierroksesta ja mun avuista riippumatta. Ihan kuin mun avuilla ei olisi ollut mitään väliä. Ja viime päivät kun olen vain yrittänyt saada sitä pitämään lavat ruodussa ja säädellyt tarkemmin sekä lapojen ja jalkojen liikkeitä. Mädde tuntui kentällä koko viikon siltä, ettei se liikkunut kunnolla eteen. Kuvissa (ei tämän postauksen kuvissa kuitenkaan niin mallikkaasti) ja ulkopuolisten silmin katsottuna se kuitenkin liikkui hyvin eteen ja käytti itseään läpi selän, mutta miksei se liike tuntunut miltään selässä? Mun oma istunta näytti ja tuntui kamalalta, en päässyt liikkeeseen mukaan yhtään niin hyvin kuin yleensä. Lisäyksetkään ei onnistuneet ollenkaan niin kuin toivoin, sillä ensimmäiset lisäykset meni tapellessa askeleen pidentämisestä. Yritin itse aivan liikaa ja kun lopuksi saatiin mut rauhoittumaan ja rentoutumaan, ei peräänannosta saatika ryhdikkäästä muodosta ollut enää tietoakaan. Lopputunnista tuntui että Mäds juoksi vain pää pystyssä (ja kieli pitkänä) taipumatta tai antamatta periksi mistään ja yrittäessäni taivuttaa sitä sain opettajalta kiellon taivutella hevosta. Jospa nää kaikki viat vaan onkin sitä, että puskin Mäddeä koko tunnin eteen koska en osannut tuntea sen liikettä kunnolla selästä ja sen takia se puski lavat edellä minne sattuu enkä itsekään päässyt liikkeen mukaan ja sitten dominoreaktiona karkasi koko juttu käsistä. Äh! Tunnin jälkeen jäi hirveä luovuttajafiilis ja mitätön olo.


... Mitä jos vika on vain minussa?

Sunnuntaina ei ollut fiilistä yrittää ratsastaa kunnolla, sillä olin niin pettynyt omaan suoritukseeni. Päädyin testaamaan Mädden kyydissä oloa ilman satulaa. Voin näin iloksenne ilmoittaa, etten tee sitä enää ikinä! Puolen tunnin hömpöttelyn jälkeen perse oli niin kipeä, etten päässyt edes kävelemään kunnolla kentän reunalle. Mäddekin oli aluksi ihan ihmeissään, mitä mä teen sen selässä ilman satulaa ja miksen mä pysy paikoillani niin hyvin kuin satulan kanssa, mutta kyllä se sitten parin ravi- ja laukkapätkän jälkeen rentoutui niin, että välistä meno näytti tai pikemminkin tuntui ihan siedettävältäkin. Keskityin vain kyydissä pysymiseen ja siihen, että liikutaan eteenpäin ja tyttö tuntuikin paljon fiksummalta, eikä puskenut niin paljoa oikealle tai kadottanut lapojaan.

Humppailun jälkeen käytiin vesipesulla ja syömässä vihreetä. Mädde on selvästi oppinut, että kun pistetään kunnon riimu päähän (eikä meidän normaalissa käytössä olevaa "Caius"-riimua, joka toimittaa lähinnä henkisen riimun virkaa hevoselle. Kyllä venenarusta tehty riimu on huippuluokkaa!) naruineen päivineen ja lähdetään pois tallin pihasta, niin aivan varmana mennään syömään. Ja eihän tyttö meinannut pysyä lapasessa sen vuoksi, kun oli niin kamala kiire syömään, ettei ruoka vain lopu kesken!

Sunnuntain ilman satulaa-kuvista kiitokset Veeralle!




2013/05/14

Löytyy syytä hymyilylle, vaimon kaa vaik kävelylle

Kirjoittamisen aloittaminen tuntuu todella vaikealta näin pitkän ajan jälkeen. Pyörittelen sormia näppäimistöllä ja etsin sanoja. Aina kun saan yhdenkin lauseen aikaiseksi, niin pyyhin sen pois, sillä se kuulostaa tyhmältä ja aloitan taas alusta. Mikä siinä on, etten osaa päivitellä tänne säännöllisesti? Ehkä musta ei ikinä tule tarpeeksi säännöllistä minkään muun kuin työaikojen kanssa... Mutta missä kaikki te lukijat olette? Postausideoitakaan ei tullut kuin Sannalta (kiitos Sannalle ja lupaan toteuttaa postaustoiveesi asap!), mikä vähän harmittaa, sillä olisi ollut kiva kuulla minkälaisia postauksia te haluaisitte jatkossa lukea.
Olen koko hiljaiselon ajan taas miettinyt sitä, että pitäisikö vain unohtaa tämä bloggaaminen kokonaan. Huomaisiko kukaan edes jos en vain enää päivittäisikään tänne mitään? Jäisinkö mä itse salaa kaipaamaan tätä henkireikää, jonne voi purkaa ajatuksiaan tai tulla hehkuttamaan onnistumisista? Toisaalta mua kutkuttaisi niin paljon kertoa teille kaikille siitä mitä on oikein tapahtunut ja toivottavasti vielä tapahtumassa. Mutta joku mörrimöykky mun päässäni muistuttelee mua, ettei ehkä vielä kannattaisi, ettei tieto leviä vääriin korviin ja aiheuta ongelmia.

Sen verran ehkä voi paljastaa, että kevät on tosiaan tullut myös meille ja uudet tuulet puhaltaa myös hevosharrastuksessani. Mitään muutoksia ei toistaiseksi vielä ole ja Mädden kanssa puuhastellaan edelleen. Tällä hetkellä tavoitteena on kerätä takaisin lihaksia ja mahaa, mitkä katosivat talven saikkuilun vuoksi. Harmi, ettei mulla ole hevosesta kuvia ennen ja jälkeen ontumisten, että voisitte tekin nähdä muutoksen. On ihan hullua miten nopeasti ne lihakset tuolta tammalta hävisivät ja kun sitä vertaa siihen miten paljon taas joutuu tekemään töitä niiden takaisin palauttamiseen... Huhhuh! Nyt olisi tärkeää vain tehdä selvä treenisuunnitelma ja lihashuoltoohjeistus, että Mäds saataisiin taas vähintään samaan kuntoon kuin ennen lihas- (ja maha-)katoa ilman, että aiheutetaan hevoselle lisää hallaa.

Kesää ja koirakavereita odotellessa
Morin kanssa ollaan nautittu keväästä pitkillä lenkeillä ja koirapuistossa. Morilla oli tänään rokotus ja noh, ei se nyt ihan niin kuin elokuvissa mennyt. Alkuun Mori oli todella reipas, mutta kun eläinlääkäri alkoi käsittelemään Moria, ei homma ollutkaan enää laisinkaan kivaa... Sitten alkoi murina, huuto ja hampaiden louskutus. Eläinlääkäri pyysi tässä välissä S:n pitämään Morista kiinni, jotta rokote saataisiin annettua ilman tappelemista ja ymmärrän kyllä. Itse tyhmänä jännitin Morin rektiota elliin ja niinhän siinä sitten kävi, että kun olin itse epävarma, se välittyi Moriin ja Mori koki tilanteen uhkaavaksi, jolloin päätti puolustaa itseään ja/tai mua. Onneksi saatiin rokote laitettua ilman isompia ongelmia S:n avulla ja rokotteen jälkeen harjoiteltiin vielä vähän eläinlääkärissä oloa mun kanssani niin, ettei Mori ärhennellyt ellille vaikka mä olin vieressä. Hyvin meni ja lopuksi Mori uskaltautui tutkimaan paikkoja omin päin. On mulla hieno jääräpää! :)

2013/04/15

Ideoita postauksiin!

Vaikea mennä kiistämään, etteikö tämän blogin elämä ole taas hiljentynyt. Kävijämäärä on kuitenkin viime päivinä noussut tasaiseen tahtiin, joten imeisesti tätä blogia kuitenkin seurataan. Syy postauksien pitkiin väleihin on yksinkertaisesti siinä, ettei jutun aihetta juurikaan ole. Haluan kuitenkin tarjota teille lukijoille monipuolista luettavaa, enkä kirjoittaa joka toinen päivä "olin töissä ja sitten illalla kävin tallilla. Mädde on edelleen epämääräinen eikä sillä voinut mennä kuin käyntiä"... Mua itseäni rassaa sellaisten tylsien postauksien väkertäminen ja liika päiväkirjamaisuus.

Olisinkin nyt halukas kuulemaan toiveitanne postauksista. Tämä sopii hyvänä jatkona aikaisempaan kyselyyn siitä, minkä tyyppisiä juttuja haluaisitte jatkossa lukea. Joku erikoispostaus tai mielipidekirjoitus olisi tässä kohtaa varmaan paikallaan. 

Toiveita erikoispostauksista/mielipidekirjoituksista voitte vapaasti jättää tämän postauksen kommenttiboksiin!



Mutta jottei nyt ihan hämärän peitossa olla, niin kerrataanpa parin viime päivän tapahtumia. 

Mädde on tosiaan taas epämääräinen, otj on ojentajajänteen puolelta turvoksissa kolhun vuoksi, eikä siksi ole ollut kuin käyntiliikutuksella viimeisen viikon. Lauantaina käytiin vain kävelemässä maastakäsin ja kylmättiin jalka. Sunnuntaina käytiin maneesissa tekemässä pientä käyntitreeniä suoristellen ja etuosaa kevennellen. Mädde oli huomattavasti tahmeampi ja haluttomampi kuin yleensä, joten pitkälti vain köpöteltiin. Loppuun vielä taas kylmäys. Tällä viikolla olisi tarkoitus päästä liikkumaan jo normaalimmin, sillä turvotus on laskenut lähes kokonaan eikä jalka ole enää lämmin. Missään välissä Mäds ei ontunut jalkaa, mutta varotoimena omistajan pyynnöstä jätettiin pois ylimääräinen rasittaminen ravissa ja laukassa kokonaan. Toivotaan, että ensi viikolla kinttu on kunnossa ja päästään taas paremmin hommiin.

Viikonloppuna tuli käytyä myös risteilyllä, Morin ollessa hoidossa meidän luottohoitajalla. Risteilystä ei olekaan sitten sen enempää kerrottavaa, sillä se meni melkoisen kosteissa merkeissä. Risteilyn jälkeen sainkin sitten ikävän ilmoituksen Moriin liittyen, sillä meille ei ole tälle keväälle tarjolla minkäännäköistä agilityn alkeiskurssia. Olen syvästi pettynyt tämän tiedon takia, mutta täytyy yrittää keksiä jotain muuta. Vuorotyössä vain on lähes mahdotonta sopia mitään kiinteitä menoja arkipäiville. No, eiköhän me jotain keksitä...

2013/04/03

Aprillipäivän tallihetket

... Kellon viisari osoittaa varttia vaille kolmea. Hitto, kun en millään jaksaisi nousta tästä sohvalta karkkipussin vierestä! Mutta en mä halua pimeälläkään mennä, kai se on sitten pakko potkia itseään pyllylle ja nousta ylös. Puen tallivaatteet päälle ja patistan kuskin kanssani matkaan. Saavumme tallin pihaan puoli neljä, johon S jättää minut. Suuntaan kohti alatallia, heitän roinani varustehuoneeseen ja kipitän rehulaan laittamaan Mädden päiväruoat turpoamaan. Melassia ja pellavaa, myöhemmin sekaan vielä vähän kivennäistä.

Mädde on ulkona nauttimassa auringosta. Se pyörii tarhakaverinsa, Ilpon kanssa ympyrää ja koittaa piiloutua itseään pienemmän pikkhepan taakse piiloon. Saan kuitenkin noukittua Mädsin tarhasta ja kiikutan sen vesariin. M pysyy hienosti paikoillaan, vaikkei sitä voi sitoa kiinni vetopaniikin vuoksi. Harjaan tytön hulella läpikotaisin, tarkistan jalat, laitan suojat sekä satulan ja suitset. Itselle vielä kypärä päähän ja sitten menoksi! Tie maneesille on puoliksi sulanut, puoliksi umpijäässä ja matkan teko jalkaisin on loppumatkasta tuskallista, sillä jäätä ei pääse kiertämään. Tien varressa olevan mökin kohdalla Mädde jännittyy. Se pelkää mökin varastorakennusta ja alkaa hivuttautua sivulle päin mun taakse. Hetken asiasta keskusteltuamme päästään kuitenkin jatkamaan matkaa. Seuraava kyttäyspaikka tulee maneesin nurkilla, jossa on trailerien parkkipaikka. Ihan varmasti ei ollut tuo tuossa eilen, tuumaa Mädde, joka meinaa tulla mun syliin. Matka kuitenkin jatkuu, kun traikku ei näytäkään syövän tyttöä.

Maneesin ovi on pelottava. Vihellän jo hyvissä ajoin ja avaan oven varovasti. Mäddellä pyörii silmät päässä, kun se tuijottaa ovea ensin ulkoa ja sitten sisältä päin. Maneesissa meillä on seuraa ja huikkaan ovelta heipat. Jolkottelen kevyesti kaikki askellajit läpi, taivuttelen ja teen parit siirtymiset. Maneesiseuralaisemme poistuu ja saan yllättäen idean päästää Mädden juoksemaan vapaana. Kipitän vielä hevosen kanssa kurkistamaan ettei maneesitiellä ole kukaan tulossa maneesille päin. Ähellän varoituslapun maneesin oveen, jonka jälkeen pääsen riisumaan tytön varusteita. Satula ja ohjat pois, ja eikun menoksi. Eikun mitä. Mädde katsoo mua hölmistyneenä ja joudun maiskuttamaan, että se liikkuu.Loppujen lopuksi tamma vihdoin tajuaa mikä homman idea on ja alkaa irroittelemaan. Vitsit millaista liitokavioravia ja -laukkaa tytöstä irtoaa, kun se saa vapaasti päästellä. Innostuessaan tyttö alkaa pörhistellä ja puhisee maneesin toisessa päässä pää ja häntä tötteröllä. Kun se siitä lähtee ravaamaan, loksahtaa mulla luukku auki miten upealta se sen pari sekuntia näyttää. Maneesin ovelta kuuluu vihellystä ja hetken hurmos päättyy kuin sormia napauttamalla. Käyn hihkaisemassa ovella, että pyydystän vain villokkoni kiinni, ihan hetki menee. Mäds tulee nätisti luokse, kun rapisuttelen taskussani olevaa purkkapussia.

Juutun taas suustani kiinni maneesiin, mutta loppujen lopuksi pääsemme lähtemään tytön kanssa takaisin talliin. Tallille päin matkatessa Mädde ei ole yhtään niin säikky kuin toiseen suuntaan. Varastorakennusta se kyttää tästäkin suunnasta, mutta nyt se väistää pois päin minusta eikä mun päälleni. Ja hyvä näin. Selviämme talliin ilman ongelmia ja parkkeeraamme taas alatallin vesariin. Riisun varusteet, harjaan hevosen taas huolella, pyyhin hiet ja kuolat naamasta ja alan pesemään jalkoja. S tuulee samaan aikaan talliin sisään ja menee pyynnöstäni viemään Mädsin satulan ylätalliin sekä laittaa tytön pöperöt valmiiksi ja tuo ne sitten vesariin Mäddelle syötäväksi. Jotain hyötyä miehistäkin on, tuumaan.

M seisoo taas kiltisti paikoillaan, kun pesen sen jalkoja betadinella. Meke on taas tallilla samaan aikaan ja vaihtelemme mielipiteitä kaikesta hevosiin liittyvästä. Marmatan siitä, miten hevoselle voi näin kevättalvella kuivassa tarhassa tulla riviä ja miten ihmeessä minä olen se ainoa, joka tämän asian on huomannut saatika sitten niitä kinttuja hoitanut. Mielessä kihisee kiukku, mutta sivuutan sen ja hoidan tytön jalat kiltisti kuiviksi ja levitän vielä Zinkosalit päälle. Kun Mäds on syönyt pöperönsä, päästän sen takaisin tarhaan Ilpon seuraksi. Seuraavaksi on vuorossa suojien pesu. Tulee ihan mieleen vanhat hoitaja-ajat, kun puunaan varusteita melkein enemmän kuin hevosta. Ei nyt sentään, mutta joskus ennen polarisuudet olivat melkein aina noin päin. Unohdun muistelemaan vanhoja pesun yhteydessä ja saan roiskittua saippuavettä päälleni. Hinkkaan suojat niin puhtaaksi kuin vain suinkin mahdollista. Vesarin hanasta ei kuitenkaan tule vettä, joten huuhtelun kanssa saan odottaa. Odotellessa kurkistan ikkunasta ulos ja nään Mädden ja Ilpon rapsuttelemassa toisiaan tarhan portin tuntumassa. Kuin tilauksesta hana alkaa taas toimia ja saan huuhdeltua suojat. S on taas oiva apu ja toimittaa suojat kuivumaan kuivaushuoneeseen. Tällä välin pyyhin vielä suitset ja vien kaikki loput tavarat paikoilleen. Ennen kotiin lähtöä jään vielä suustani kiinni Meken ja Ilpon omistajan kanssa. Mädde on tällä välin otettu sisään, sillä kello tulee jo puoli seitsemän. Neidin naama pilkottaa karsinan luukusta, josta se haistelee raikasta kevätilmaa. Taitaa Mäddekin tietää, että kevät on taas tulossa.

2013/03/31

My "own" easter bunny

Täälläpäin pääsiäistä on vietetty hyvin heppamaisissa tunnelmissa. Hyi että miten viikko heppailuvapaata pistää lihakset tönköiksi! Voin sanoa, että yhden hyppypäivän, toisen puomipäivän ja yhen rennon sileällä työskentelyn jälkeen mun masu ja jalat on aivan kaput! Harmi, ettei meidän hienoista jättiloikista tai tän päivän koulutuuppauksista ole kuvia. Puomipäivältä on sentään joitakin räppäisyjä, joista pari on toivottavasti ihan julkaisukelpoisia.

Perjantaina oltiin Meken kanssa heppailemassa ja päätettiin pistää pieni esteenpoikanen meille pystyyn. Cindalla ei ollut mitään ongelmia esteen kanssa, mutta Mäds, joka ei ole pitkiin aikoihin päässyt hyppäämään, oli ihan ihmeissään jutusta. Niinpä sitten loikatkin oli sen mukaisia. Alussa hypyt oli ihan hyviä, mutta sitten pari kertaa innostuttuaan Mäds alkoi käymään jo niin kierroksilla, ettei esteelle lähestymisestä tullut mitään. Hetken asiasta väännettyä saatiin yksi hyvä hyppy pikkuesteelle ja sen jälkeen lopetettiin hyppyharkat siihen. Mädden rauhoittamisessa ja rentouttamisessa hyppyjen jälkeen meni yli puoli tuntia, mutta liikettä irtosi sitten senkin edestä. Lopuksi käytiin vielä M + C:n kanssa loppukäynneillä maastossa ja pohdittiin mun mieltä askarruttavia heppajuttuja.

Lauantaina tehtiin siis puomitreeniä yhdellä puomilla. Tarkoituksena oli lähinnä saada askeleet osumaan ravissa ja laukassa puomille oikein, mutta homma menikin vähän läskiksi heti alkuun, kun Mädde ei ymmärtänyt jutun jujua, vaan hyppäsi aina hirveän loikan puomin yli. No pääseehän siitä puomista yli noinkin... Mädde kuumui taas treenistä, joten väliin rauhoituttiin ja jäähdyteltiin kevennellen ilman puomia ja loppuun tehtiin vielä parit onnistuneet puominylitykset ja laukanvaihdot puomilla. Yhdet laukkakisastartitkin tuli vetästyä pitkällä sivulla, kun lumia tippui katolta. Ihana kevät ja sen varjopuolet! Jälleen loppuun kävelyt tallitiellä.

Tänään, eli sunnuntaina pysyttiin täysin sileällä ja epätoivoisesti yritin saada Mädden pehmeäksi ja hyväksi joka suunnasta, mutta aina jos M oli hyvä edestä, se ei taipunut tai lopetti polkemisen takaa ja päinvastoin. Loppuun saatiin pari hyvääkin pätkää ja kokeiltua myös harjoitusravia pitkästä aikaa oikein kunnon määrä. Se tässä itsenäisessä ratsastamisessa  on huonoa, että helposti unohtaa sen inhottavan harjoitusravin, kun keventääkin voi eikä kukaan käske istumaan satulassa. Siispä jatkossa työstetään enemmän mua kuin hevosta.

Nyt en enää enempää jaksa kirjoittaa tältä erää, vaikka juttua riittäisikin esimerkiksi siitä, miten muiden ihmisten toiminta pistää ärsyttämään. Mutta siitä ehkä joskus myöhemmin.

2013/03/16

Düsseldorf calling!

Kiireinen viikko töissä takana ja nyt viikonlopun kunniaksi kynsikisoihin Saksan Düsseldorfiin! Pitäkää peukkuja pystyssä, että kisoissa käy hyvin! Tilannepäivitystä ja kuvia luvassa maanantain jälkeen!

Ihanaa viikonloppua teille kaikille, pitäkää huolta rakkaistanne ja nauttikaa kevätauringosta! :)

2013/03/10

Maaliskuun Livbox

Naistenpäivän kunniaksi postitäti toi ihanan pienen mustan paketin minulle. Paketista paljastui tottakai maaliskuun LivBox, mitä olikin tässä jo odoteltu. Tällä kertaa sisältä löytyy viisi erilaista luonnonkosmetiikkatuotetta, jotka ovat kaikki minulle entuudestaan täysin tuntemattomia. On ihan huippua päästä testailemaan ja löytämään itselleen uutta lempparikosmetiikkaa. Tässä siis tämän kuun boksi:

(Klikkaa kuva suuremmaksi!)
Vielä en itse ole kauheasti päässyt tuotteita testaamaan, mutta kaikkia aion ehdottomasti kokeilla! Ainakin tuosta käsivoiteesta tykkään kovasti! Lisää tietoa LivBoxista löydät täältä! Itse tilasin boksin vasta viime kuun puolessa välissä, mutta voin jo melko varmasti sanoa, että tulen ehdottomasti jatkamaan tilaustani, kun se toukokuussa päättyy!

2013/03/07

Karhunpoika sairastaa...

Mori kävi tänään eläinlääkärissä. Mori on aivastellut ja pärskinyt parina viime päivinä, kerran oksentanut ja ollut lopun ajan vaisumpi kuin normaalisti. Olisi hyvä, että Mori tullaan näyttämään vastaanotolle, näin sanoivat minulle tänään puhelimessa kahden eri hoitajan toimesta. Eläinlääkärikin oli sitä mieltä, että vaikkei mitään vakavaa ollutkaan, niin hyvä että käytiin näyttämässä. Yhden hoitajan mielestä oltiin kuulemma kuitenkin ylireagoitu. Mutta missä menee ylireagoimisen raja? Mistä tietää milloin mennä lääkärille?

Selkeät ulkoiset vammat ovat yleensä helposti tulkittavissa maallikonkin silmin joko vakaviksi tai lieviksi. Joissain lievissä tapauksissa voidaan säästyä eläinlääkärikäynniltä, mutta jotkut lievätkin vaativat sellaista hoitoa, mihin kotipuitteissa ei pystytä. Useimmiten vakavien vammojen ja oireiden kanssa joudutaan lääkäriin lähtemään mitä pikimmiten, onhan kyseessä rakkaan lemmikin henki. Sisäisten ja epämääräisten oireiden kanssa jää omistajalle/koirasta huolehtivalle kuitenkin tulkinnan varaa. Kuka kokee poikkeavan ruokahalun tai kuivan kirsun oireeksi, kenen mielestä taas yhtenä päivänä täysin vetelä ja haluton koira on terve, sinä päivänä vain vähän väsyneempi kuin yleensä.

En halua olla hysteerinen koirastani, mutta ensikoiran omistajana ja lemmikkiäni rakastavana haluan pitää siitä huolta ja tehdä omalta osaltani parhaani, jotta koira pysyisi terveenä. Moni muukin koiranomistaja ajattelee samoin. Ja koska ihminen on alunperin koirasta itselleen lemmikin tehnyt ja jalostanut sen nykyiseen tilaansa, on ilmiselvää, että ihminen on velvollinen myös huolehtimaan koiransa terveydestä. Kun pakkaan lisätään vielä se, ettei ihminen ole vieläkään saanut jalostettua puhuvaa koiraa, vaikka älypuhelimen käyttö ja kotipommit sun muut luonnistuvat vähän tyhmemmiltäkin tyypeiltä, on ilmiselvää, että koirasta täytyy huolehtia. Eihän se itse osaa sanoa, koska sen polveen koskee tai maha on sekaisin. Omistajia on erilaisia, mutta yleisesti ottaen jokainen tervejärkinen koiranomistaja haluaa pitää huolta koirastaan ja taata sille terveen sekä hyvän elämän. Monella muullakaan koiranomistajalla minun lisäkseni ei ole eläinlääkärin tietämystä tai koirakuiskaajan koiranlukutaitoa, että voisi itse tulkita koiran oireet (tai siis oireiksi luokiteltavat käytöksen muutokset ja sijaistoiminnot yms.) täysin oikein ja puolueettomasti sekä vetää johtopäätökset siitä, mistä todellisuudessa on kyse. Moni sairaus tai väliaikainen kiputila voi oireilla hyvin oudostikin. Niin, ettei outoa/muuttunutta käytöstä voi suoraan ilman tietämystä tulkita oireeksi.

Lisäksi jokainen omistaja reagoi eri tavoin erilaisissa tilanteissa. Toiselle koiran pienikin nuhaisuus on iso asia, toiselle taas ei. Ja hyvänä päivänä omistaja jaksaa olla optimistinen pahassakin paikassa, huonon työpäivän tai kotona käydyn riidan jälkeen pienikin juttu voi paisua isoksi. Jokaisella omistajalla on aina vähintään pienet huolehtimiskakkulat nenällään seuratessaan koiransa menoa ja se on täysin normaalia. Liian välinpitämätönkään ei saa olla.

Osaamattoman ja uuden koiranomistajan tulisi aina saada soittaa eläinlääkärin vastaanottoon ja tiedustella milloin oireet ovat tarpeeksi pahat, että on kiire. Tai milloin ei ole hengenhätä, mutta parempi silti tulla näytille, etteivät oireet pahene. Hyvää palvelua on jo sekin, että neuvoja saa vain soittamalla ajanvaraukseen. Siinä samalla vastaanotossa oleva hoitaja voi yhtälailla rauhoitella ylikierroksilla käyvää hysteerikkoa tai nostattaa hälläväliä-omistajan halua huolehtia koirastaan ja tuomaan sen äkkiä hoitoon. Hoitaja on ehkä vain hoitaja, mutta ammattitaitoa, logiikkaa ja osaamista tulee jo tällä vain hoitajillakin olla.

Kultaisen keskitien löytämistä tässäkin asiassa kannattaa harjoitella, eikä sitä silti välttämättä löydy koskaan. Jokainen näkee ja kokee eri tilanteet eri tavalla ja niin moni muuttuja vaikuttaa näkemykseemme. Epäilyttävässä tilanteessa kannattaa aina kysyä itseään viisaammalta jos ei ole varma. Niin mekin tehtiin ja onneksi selvittiin säikähdyksellä.


2013/03/05

Or is this just Madness?

HOBS KAIKKI!! Tuossa oikealla sivupalkissa on muuten tuollainen pieni äänestys, johon toivoisin mahdollisimman monen lukijan ja satunnaisen kävijän vastaavan. Eli lähinnä kartoitan sitä, millaisia lukijoita ja kävijöitä blogissani käy ja minkä tyyppisiä juttuja te tykkäätte lukea tai mistä toivoisitte juttuja lisää. Myös ehdotuksia saa ihan kirjoittaa esimerkiksi tämän postauksen kommenttiosioon! Jos jollakulla olisi toiveita mielipidepostauksesta, niin pistäkää ihmeessä ehdotuksia tulemaan (tee kirjoitusintoilija jolla ideat hukassa)!


Mutta asiaan. Mäddeilypostausta ja viikonloppua pitkästä aikaa! Pahoittelut hevosihmisille siitä, ettei viime aikoina Mäddestä ole paljoa kuulunut. Olen itse ollut tallilta poissa viime viikolla lähes kokonaan, sillä ei yksinkertaisesti ollut autoa, millä tallille kulkea, kiitos jonkun hllun kaaharin, joka pakotti S:n ajamaan penkkaan säästääkseen oman ja kaaharin hengen. Onneksi viikonloppuna pääsin vihdoin ja viimein taas Mädden luokse, vaikka kipeenä koko viikonlopun olinkin.

Lauantaina oltiin tunnilla pitkästä aikaa, kun edellinen tunti jouduttiin peruuttamaan. Tuntui oudolta istua yli viikon tauon jälkeen taas hevosen selkään. Mutta siellä oleminen tuntui hyvältä. Alkuverkka me saatiin jo ulkona, kun maneesitiellä Mäds sai paskaslaagin naapurin sedän rymistellessä ladon ovesta ulos, jolloin Mädde sitten hyppäsi pellolle umpihankeen minä kyydissä ja pitkän matkan könysi laukaten hangessa. Tuntui kuin oltaisiin ryömitty siellä, koska sitä lunta oli siinä kohtaa Mädden vatsaan asti!

Tunti oli kokonaisuudessaan ja yksinkertaisuudessaan erittäin tehokas ja olin erittäin tyytyväinen suoritukseemme kipeänä ja viikon taukoilunkin jälkeen. Tehtiin suht yksinkertaisia siirtymisharkkoja ja eriasteisia taivutuksia sekä kokoamista ja eteen alas -"myötäyksiä". Näillä yksinkertaisilla treeneillä saatiin ihan huippuja pätkiä Mäddestä irti ja se pääsi oikeasti vilauttelemaan itsestään sellaisia kunnon kouluhevosen liikkeitä, mitä tiedän että siitä hevosesta löytyy, mutta niitä on vaan ihan hemmetin vaikeaa kaivaa esiin. Huippuhieno Mäds!

Sunnuntaina tehtiin vain juoksutustreeni kentällä uudessa pöllylumessa sen takia, että mun selkä + kuume olivat yksissä tuumin pahentuneet lauantain jälkeen ja päätin pysyä jatkoa ajatellen pois selästä. Tällä viikolla lupaan kyllä mennä taas ihan kunnolla vaikka sitten puolikuolleena. Toivottavasti neiti on yhtä hieno tälläkin viikolla.


2013/03/01

Mori 1v!

Onnea Morille ja koko muulle pesueelle synttäripäivien johdosta! Meillä synttäripäivää vietettiin leikkien ja telmien sekä nauttien synttärikakusta, joka oli täynnä kaikkia Morppiksen herkkuruokia! Nyt päivänsankari nauttii ansaituista yöunista olkkarin matolla. On mulla vaan maailman paras koira ♥ Puspus ♥ 



2013/02/28

Sairaan kiva


Siistiä maata kipeänä kotisohvalla. Onneksi Mori on aina niin söpö pikku luttana, että sitä katsellessa nousee hymy huulille. Me aloitettiin muuten tiistaina agikokeilut ja veikkaan, että tästä pontevasta pojasta saadaan vielä kunnon agitykki kuorittua. Varokaa vaan kilpakehän sheltit ja borderit!
JIMin kakkasarjat pyörii tässä taustalla ja nessupaketti senkuin hupenee. Mäddeä on ikävä, toivottavasti viimeistään lauantaina jo pääsen tallille. Ja sitten onkin taas tunti! Kaverille tulee viikon päästä nakupelle penneli ja mä pääsen sitten sitä kattelemaan ja kummastelemaan. Sillä on kuulemma irokeesi ja kaikki. Morkkiksen tuleva näyttelykaveri ja morsmaikku (jos Mori vaan huolii sellasen rokkimimmin/rokkimimmi huolii fiksun maalaistollon japanilaisen). Musta tulee virallinen shoppailuavustaja, kun sille nakupellelle pitää ostaa takkia ja pipoa sun muuta. Tiiänkin jo pari oikein sopivaa kauppaa, mistä löytyis aikamoisia prinsessahepeneitä...
Mä meen tästä keittämään makarooneja ja iltamehua, koittakaa te pysyä terveinä! Puspus 

2013/02/26

Mielipiteitä

... uudesta ulkoasumuutoksesta, jonka nyt vihdoin sain tuntien tappelun jälkeen edes jotenkuten toteutettua niin kuin suunnittelin. Banneri on toivottavasti väliaikainen ja voi olla, että kyllästyn tämän ulkoasun yksinkertaisuuteen & värittömyyteen. Mutta, onko kellään mitään sanottavaa, risuja tai ruusuja?

2013/02/25

Shiban suusta: Rankka päivä!

Wuf!

Tiiättekö miten vaikeeta oli saada mamma pois koneelta edes hetkeksi?! Mun piti järsiä ainakin kahta sen lempparikenkää leikillä ennen kuin se jaksoi nostaa pyllynsä sohvalta. No siinä kun se jäi toljottamaan niitä tossuja ja siivoomaan mun silppuamaa lehteä mä livahdin tänne koneelle. Tää juttu on tosi jännä, toivottavasti osaan käyttää tätä.

Mamma ja setä raahasivat mut eilen autoon. Ne ei vieläkään ymmärrä ettei munkaltaisten hienojen herrojen kuulu matkata kovaäänisissä sukkulan mallisissa pöntöissä, jotka liikkuu ihmisen avulla eteenpäin! No, ne pakotti mut kuitenkin sellaseen pönttöön ja jouduin vielä takaistuimelle! Mikä loukkaus! Kyllä mä kovasti yritin hivuttautua etupenkille, mutta mamma oli niin leveä etten siihen mahtunut. En tiiä yhtään kauan siellä oltiin, mutta jossain välissä me pysähdyttiin. Kun pääsin vihdoin ja viimein pöntöstä ulos, ulkona oli tosi monta muuta koiraa. Voitteko uskoa että ne piru vie oli kaikki ihan kuin kopioita musta! Osan kopioinnissa oli kyllä varmaan muste ollut lopussa, kun olivat jääneet oransseiksi. Mua on huijattu! Mä niin luulin, että mä olen ainoa laatuani! Yrittääköhän mamma loukata mua tai jotain!?

Me mentiin ihan outoon paikkaan sisälle, missä oli vielä hirmunen kasa lisää mun näköisiä karvapalloja, toiset karvaisempia ja isompia kuin mä, toiset taas pienempiä kuin minä pienenä! Mammalla oli varmaan tosi huono päivä, kun se ei päästänyt mua ollenkaan moikkaamaan ja tutkimaan niitä kopioita. Idiootti. Sitten piti vielä mukamas kököttää nätisti paikoillaan monta aikaa, kun muiden kopioiden mammat jutteli keskenään. Onneksi joku tosi ilonen ja kiva tyyppi tuli mua moikkaamaan ja pusuttelemaan. Sen mielestä olin kuulemma tosi vilkas ja innokas, vaikka mä vaan osoitin rakkauttani sitä tyttöä kohtaan. Se oli kuulemma joku mamman tuttu. Ei mua silleen kiinnostanu.

Onneksi se istuskelu ja mammojen juorukerhoilu loppui ja sitten kiipeiltiin pihalla lumikasassa. Ne muutkin kopiot tuli sinne ja mulla oli aika hauskaa parin kopion kanssa. Jotenkin ne sit vaan yhtäkkiä katosi sanomatta mitään ja mut pakotettiin taas sinne pönttöön. Täytyy kyllä ottaa selvää mitä ne muut kopiot oli ja mistä ne on tullu. Eihän nyt tollanen käy päinsä ollenkaan! Mamma ja setä kuskasi mut hetkeksi kotiin ihme reissun jälkeen ja sitten taas mentiinkin. Jälleen siinä ällöttävässä pöntössä, nyt mä sentään jo tiesinkin mihin ollaan menossa. Mamma sanoo sitä koirakouluksi. Siellä me opetellaan juttuja. Tällä kertaa harjoteltiin petiin menoa (kuinka helppoa, mutta miksi mä nyt toisen pyynnöstä sinne menisin!), muitten koirien ohittamista ilman että saa moikata (TÖRKEETÄ!!) ja paikallaan oloa kun mamma katosi kulman taakse. Mä osasin olla hienosti, koska mä tiesin että mamma tulee takasin. Lopussa mä olin kuitenkin jo niin väsynyt, etten jaksanut enää treenata. Mamma yritti silti saada mua tekemään juttuja, mut kyllä se sit tajusi hetken päästä ettei auta. Taas ihmepöntössä. Nyt mentiin mamman mamman luokse. Ne on kuin kaksi namipalaa, molemmat ihan prikulleen saman näköset. Siellä menin mamman viekkuun sohvalle nukkumaan, mut just kun olin nukahtamassa, mamma ja setä raahasivat mut pois sieltä taas ulos. Kotiin asti päästiin hirmu myöhään ja siinä välissä mun piti olla vielä kahdessa eri pöntössä ja se oli ihan hirveetä! Onneksi mamma oli edes vieressä.

Nyt mun on pakko mennä takas nukkumaan, oon ihan hirmu väsynyt vieläkin!
Pusuja teille mamman kavereille,
Mori


Ps. Mitä ootte mieltä tällaisista postauksista? Mori haluaisi kovasti tietää tuleeko se uudestaankin kertomaan kuulumisiaan teille! Mori odottaa innolla mielipiteitä!!

2013/02/21

Summer 2012

Kesäinen kuvahaaste rantautui minulle Sofialta ja Veeralta. Tarkoituksena on siis etsiä viisi kesäistä kuvaa ja kuvailla niitä yhdellä sanalla. Tämän jälkeen haastetaan viisi muuta tekemään sama! Tällä kertaa teen poikkeuksen sääntöihin ja haastan teidät kaikki ihanat lukijat!

Hetkellisen mietinnän jälkeen kollaasista tuli Instagram-kollaasi ja pahoittelen asiaa, mutta kesällä ei ole paljoa järkkäri kaulassa roikkunut. Koittakaa kestää. Näistäkin kuvista tulee kuitenkin ainakin itselle hirveä ikävä kesää, toivottavasti kesä tulisi pian! Millaisia teidän parhaat kesämuistot on?

Kaverit
Bruno
Aurinko
Mori
Mökki

2013/02/16

The way is not in the sky, the way is in the heart











Sekalaisia räpsyjä loppuviikolta. Tehtiin ällömakeita ystis-kuppikakkuja, lahjottiin toisiamme suklaalla ja jaettiin ruusuja. Korjattiin ällömakeus suklaamuffilla ja ihasteltiin mun uutta liekkitukkaa. Piristettiin ystävien päivää ja naurettiin hassuille ihmisille. Todettiin, että musta ei vieläkään ole kuskiksi, sillä en osaa väistää bussia. No, ehkä se siitä vielä. Tänään olisi taas tallipäivä, mutta mulla on jostain syystä selkä ihan järkyttävässä juntturassa, että en tiiä pääsenkö edes Mädden selkään. Morin kanssa ollaan treenattu oman paikan löytymistä, vielä se on vähän hakusessa, mutta eiköhän se tästä. Rappuäänille haukkuminen on loppunut kuin seinään sen jälkeen, kun Mori rupesi saamaan palkintoja aina ääniin reagoimisesta. Hieno koissu 

Ainiin, kiitoksia kaikille arvontaan osallistuneille! Teitä olikin enemmän kuin osasin odottaakaan, harmi etten voi kaikille lähettää tätä palkintoa, mieli tekisi! Mutta, arvonnan voittaja on nyt arvottu! Onnettarena toimi koko arvonnan aikana täysin unessa ollut puolueeton S, joten reklamaatiot voi lähettää suoraan hänelle. Arvonnan voittaja on...
Jemppu!
Onneksi olkoon, sinulle on lähetetty sähköpostia! Tarkista s-postisi pian, jotta voin laittaa tuotteet postiin! :)

Ihanaa lauantaipäivän jatkoa teille kaikille murusille! 

2013/02/14

Ystävällinen pika-arpa!

Ihanaisen ystävänpäivän kunniaksi pienimuotoinen pika-arvonta teille ihanille lukijoille! Aikaa osallistua on huomis aamuun klo 12:00 asti, toimi siis nopeasti!

Kilpailuun voi osallistua kuka vain, ei tarvitse olla blogin lukija. Kunhan vain ilmoitat nimesi ja toimivan s-postiosoitteesi, niin olet mukana arvonnassa. Osallistumiset postauksen kommenttiosioon.

Arpaonnettaren suosiossa olevalle lähtee pari kappaletta kasvonaamioita heti huomenna helmikuun hellittelypäiviksi. Onnea kaikille arvontaan ja rakkaudentäyteistä ystävänpäivän iltaa! 


2013/02/13

Not just nails

Toissaviikonlopun kynsivamman ja erään lukijatoiveen innoittamana syntyi postaus rakennekynsistä.

Moni mieltää rakennekynsien käytön turhaksi rahankuluksi ja omien kynsien totaalituhoamiseksi. Syitä ja "syitä" kieltäytyä rakennekynsistä on satoja, ellei tuhansia. Mä en taas näe yhtäkään syytä miksi en käyttäisi rakennekynsiä. Ensimmäiset ei kaupan halpishyllystä ostetut valmiit "rakennekynnet" tehtiin mun nakkisormien jatkoksi vuosien 2007 ja 2008 vaihteessa helmikuussa 2008 olevia Wanhojen tansseja ajatellen Niina T:n pienellä kynsistudiolla Tikkurilan sydämessä.


Miksi halusin rakennekynnet?
Monille kynnet hankkineelle selitys on varmasti hyvin yksinkertainen. Mulla omat kynnet olivat niin haperot, ettei sellaisilla olisi ollut mitään järkeä lähteä esimerkiksi ihmisten ilmoille. Kesäisin, kun en käynyt joka päivä tallilla, kynnet saattoivat kasvaa millin-kaksi, mutta saman tien, kun menin taas tallille, oli mulla jälleen kynsipetiin asti nakerretut lohkeilevat pikkukynnet. Halusin kauniit kynnet, joita voisin esitellä ja jotka olisivat tyylikkäät, sellaiset joiden kanssa voisi toimia täysin normaalisti kuten omienin kanssa.


Millaiset rakennekynnet mulla sitten on?
Rakennekynsiähän tehdään yleensä studioilla geelistä tai akryylistä. Mulla on alusta alkaen ollut akryylikynnet, enkä näistä vaihtaisi geeliin sitten millään. Jokaisella on tottakai omat mielipiteensä molemmista aineista, akryyli on pöllyävää erittäin hienojakoista jauhetta, geeli taas limaista ja tahmaista, jota kokemattoman on todella vaikeaa työstää. Lisäksi kynnen voi rakentaa joko tipin päälle tai poistettavan muotin päälle. Yleisesti ottaen, ainakin kilpailuissa tipit on kokemattomimmille, sillä tipin kanssa kynsi jää huomattavasti paksummaksi, sillä tippiä on käytännössä mahdoton ohentaa tekovaiheessa, toisin kuin pelkkää akryylia tai geeliä. Ja kilpailuissa mitä ohuempi, sen parempi, kunhan ei ole puhki viilattu. Geelistähän mulla ei ole tietämystä nimeksikään muuten, kuin että geelilakoilla saa vaikka millaisia ihmeitä aikaan.


Eikö omat kynnet tuhoudu rakennekynsistä?
Kynsi on uusiutuva luonnonvara, joten vaikka kynnen pinta viilataan rakennekynnen tekoa varten, se kasvaa huoltojen välissä taas uudelleen. Samaa jo viilattua kynsipedin osaa ei tulisi tarvita viilata enää uudestaan, vaan ainoastaan kasvanut uusi pinta viilataan. Lisäksi oma kynsi kasvaa huomattavasti normaalia nopeammin rakennekynsien kanssa, sillä akryyli/geeli suojaa kynnen pintaa ja täten edesauttaa kasvua.


Mitkä ihmeen kynsikisat?
Suomessa järjestetään vuosittain kynsimuotoilun SM-kilpailut, jotka on viimeisenä parina vuonna järjestetty aina Helsingin Messukeskuksessa Kauneus ja Terveys-messujen/I Love Me-messujen yhteydessä. Joka maalla on omat avoimet kilpailunsa kyseisen maan mestaruuskilpailujen ohessa. Maaliskuussa Dysseldorfissa järjestetään MM-kilpailut ja loppuvuodesta Olympialaiset. Mun ensimmäiset kynsikilpailut, joissa olin kynsimallina, oli viime vuoden lopussa järjestetyt SM-kisat. Voiton kunniaksi Niina lähtee maaliskuussa edustamaan Suomea Dysseliin. Vuoden lopussa kävimme Niinan kanssa myös Ruotsin avoimissa, joista voiton ansiosta Niina sai palkintomatkan Ruotsin toisiin kilpailuihin, jotka järjestetään vikko Dysselin jälkeen ja joista voittaja pääsee Olympialaisiin. Toistaiseksi suunnitelmissa on siis toimia Niinan kynsimallina ainakin Dysseldorfissa ja Ruotsissa. Siitä eteenpäin suunnitelmat ovat vielä auki. Maaliskuussa olevat kisat ehkä hieman selittää sitä, miksi oon ollut niin hysteerinen tosta viime viikonlopun "onnettomuudesta".

Kilpailuissa (useampia eri kategorioita, mutta "perus" akryyli- ja geelikisoissa mennään näillä) tehdään siis molempiin käsiin ranskalaiset kynnet, joista toinen käsi lakataan punaisella. Muotoilussa ja viilauksessa ei saa käyttää koneita, vaan kaikki tehdään käsin. Aikaa on 2,5 tuntia. Kisoissa arvostellaan kynnet niiden pituuden, yhdenmukaisuuden ja tekniikan perusteella. Erilaisia arviointiperusteita on kymmeniä. Tuomarit eivät näe mallin kasvoja, eivätkä tiedä kenen tekemät kynnet on milloinkin arvosteltavina. Kynsipedin hymyn tulee olla täydellisen kaareva, kynnen täytyy olla C:n muotoinen, kynnet eivät saa "roikkua" sivuilta, kynsien täytyy olla saman mittaiset, lakkauksen täytyy olla virheetön jnejne...

Kynsimallin työ ei sinäänsä ole iso ja moni onkin naureskellut, kun olen sanonut, että me voitimme, sillä moni ei koe että mä tekisin siinä mitään. Tavallaan kuitenkin koen sen meidän voitoksi, sillä mun sormiin ne kynnet on tehty, mutta Niina tottakai saa kaiken kunnian. Kynsimallin valinta on kuitenkin todella tarkkaa, niin kuin missä tahansa muussakin kilpailussa, jossa tarvitaan mallia. Pitää olla suorat ja nätit sormet + kädet ja oman kynsipedin pitää olla tietynlainen. Mulla etusormet ja keskisormet ovat molemmat hieman vinksallaan ulospäin, mutta se on kompensoitavissa ihan jo ranteen asennolla. Niina käyttää mua mallinaan kilpailuissa, joissa sää käyttää peittävää akryyliä kynsipedillä, jolloin hän saa pidennettyä kynsipetiäni.


Miksi juuri kyseinen kynsimuotoilija?
Muistan vielä oikein hyvin, miten päädyin juuri Niinan kynsistudiolle laitattamaan kynnet. Meillä oli silloisen salin seinässä Niinan mainos, jota olin katsellut aina ohikulkiessani, sillä mainoksessa olleet kynnet olivat aivan uskomattoman kauniit. Pistin sitten mun oman äitini soittamaan Niinalle, sillä olin nuorempana äärettömän ujo, enkä olisi ikimaailmassa uskaltanut itse Niinalle soittaa.

Vuosien varrella on ollut ylä- ja alamäkiä. Milloin olen ajatellut, että omat kynteni olisivat rakennekynsien jälkeen yhtä hyvät kuin ns. tekokyntenikin tai milloin olen kokenut, että olisi hyvä kokeilla myös kilpailijoita. Miksi kuitenkaan lähteä, jos kaikki on nykyisen kanssa aivan loistavasti? Ajan saatossa kynsimuotoilijasta on tullut tavallaan ystävä. Kerran kuussa nähtävä tuttu, jonka kanssa vaihtaa aina uusimmat kuulumiset ja kuumimmat puheenaiheet. Lisäksi olen oppinut arvostamaan Niinan tekemiä kynsiä ihan uudella tavalla.  Moni maallikko varmasti näkee kaikkien tekemät kynnet kynsinä, eikä sen enempää näe eroja esimerkiksi kynsien laadussa ja tekijän osaamisessa, saatika sitten omaleimaisuudessa. Mä olen aina ollut pikkutarkka ja viimeisen puolen vuoden aikana oon oppinu kynsistä ja niiden tekemisestä enemmän kuin olisin uskonutkaan. Jos joku haluaa heittää rahaa roskiin ja korjailla viikon välein kynsiään, niin ihan vapaasti, mutta mä ennemmin luotan ammattilaiseen ja maksan kerran kuussa itselleni kestävät ja hienot kynnet, joihin olen aina karta toisensa jälkeen ihan mielettömän tyytyväinen. Niina on mulle kuin luottokampaaja, mutta nyt on kyse kynsiteknikosta. Olen hyvin onnellinen siitä, että löysin heti ensimmäisellä yrittämällä itselleni "sen oikean" kynsiteknikon, joka on aina kynsien katketessa vain puhelinsoiton päässä. ;)

Mikäli Niinan tekemät kynnet ja palvelut kiinnostavat, lisätietoa löytyy UniqNailsin kotisivuilta (linkki alla)!

Psst. Kertokaa ihmeessä mielipiteenne postauksesta, jaksoitteko lukea, vai oliko liian pitkä ja tylsä? Huomenna kannattaa muuten olla kuulolla, sillä ystävänpäivän johdosta on pientä spesiaalia blogissa!