2013/04/15

Ideoita postauksiin!

Vaikea mennä kiistämään, etteikö tämän blogin elämä ole taas hiljentynyt. Kävijämäärä on kuitenkin viime päivinä noussut tasaiseen tahtiin, joten imeisesti tätä blogia kuitenkin seurataan. Syy postauksien pitkiin väleihin on yksinkertaisesti siinä, ettei jutun aihetta juurikaan ole. Haluan kuitenkin tarjota teille lukijoille monipuolista luettavaa, enkä kirjoittaa joka toinen päivä "olin töissä ja sitten illalla kävin tallilla. Mädde on edelleen epämääräinen eikä sillä voinut mennä kuin käyntiä"... Mua itseäni rassaa sellaisten tylsien postauksien väkertäminen ja liika päiväkirjamaisuus.

Olisinkin nyt halukas kuulemaan toiveitanne postauksista. Tämä sopii hyvänä jatkona aikaisempaan kyselyyn siitä, minkä tyyppisiä juttuja haluaisitte jatkossa lukea. Joku erikoispostaus tai mielipidekirjoitus olisi tässä kohtaa varmaan paikallaan. 

Toiveita erikoispostauksista/mielipidekirjoituksista voitte vapaasti jättää tämän postauksen kommenttiboksiin!



Mutta jottei nyt ihan hämärän peitossa olla, niin kerrataanpa parin viime päivän tapahtumia. 

Mädde on tosiaan taas epämääräinen, otj on ojentajajänteen puolelta turvoksissa kolhun vuoksi, eikä siksi ole ollut kuin käyntiliikutuksella viimeisen viikon. Lauantaina käytiin vain kävelemässä maastakäsin ja kylmättiin jalka. Sunnuntaina käytiin maneesissa tekemässä pientä käyntitreeniä suoristellen ja etuosaa kevennellen. Mädde oli huomattavasti tahmeampi ja haluttomampi kuin yleensä, joten pitkälti vain köpöteltiin. Loppuun vielä taas kylmäys. Tällä viikolla olisi tarkoitus päästä liikkumaan jo normaalimmin, sillä turvotus on laskenut lähes kokonaan eikä jalka ole enää lämmin. Missään välissä Mäds ei ontunut jalkaa, mutta varotoimena omistajan pyynnöstä jätettiin pois ylimääräinen rasittaminen ravissa ja laukassa kokonaan. Toivotaan, että ensi viikolla kinttu on kunnossa ja päästään taas paremmin hommiin.

Viikonloppuna tuli käytyä myös risteilyllä, Morin ollessa hoidossa meidän luottohoitajalla. Risteilystä ei olekaan sitten sen enempää kerrottavaa, sillä se meni melkoisen kosteissa merkeissä. Risteilyn jälkeen sainkin sitten ikävän ilmoituksen Moriin liittyen, sillä meille ei ole tälle keväälle tarjolla minkäännäköistä agilityn alkeiskurssia. Olen syvästi pettynyt tämän tiedon takia, mutta täytyy yrittää keksiä jotain muuta. Vuorotyössä vain on lähes mahdotonta sopia mitään kiinteitä menoja arkipäiville. No, eiköhän me jotain keksitä...

1 kommentti:

  1. Miten niissä kynsikisoissa meni? Kynsikuvia voin katsella lisääkin. Mä saan kohtapuoleen ekat kynteni!

    Jotain juttua Morista olis kiva lukea, sen kummoisempaa toivetta aiheesta ei tule mieleen.

    VastaaPoista

Kommentoinnissa on otettu käyttöön kommenttien valvonta. Kommenttisi näytetään hyväksynnän jälkeen.