2012/10/29

Vanha uusi ongelma


Todella moni bloggaaja on varmaankin tullut tutuksi Bloggerin kuvatilan rajallisuuden kanssa. Kaverin kanssa asiasta puhuttuani rupesin selvittelemään oman kuvatilani statusta, sillä valtaosa blogin kuvista on lisätty täysin raakaversioina suoraan kamerasta koneen läpi nettiin sen kummempia kokoja miettimättä. Uusimmat kuvat olen Photoshopin trialilla pienentänyt pikkuisen yli 1mt kokoisiksi, mutta samalla tuli huomattua, että nuo alkuperäiset ovat kooltaan 51mt luokkaa, mikä on ihan käsittämättömän iso määrä kuvasta. Niinpä pienen etsinnän jälkeen löytyi tieto, että Google-tilini (eli toisin sanoen myös Bloggerin) kuvatila on 99,97%:sti täynnä.

Bloggerhan on Googlen tarjoama palvelu, jolloin tottakai Google on hyödyntänyt kaiken oman palvelunsa käyttöömme. Kuvat tallentuvat Picasan verkko-albumiin automaattisesti, jonne ei ole suoraa linkkiä Bloggerista kuin yläpalkin kautta sisäänkirjautumisen jälkeen. Moni ei tätä edes tiedä ja itsekin jouduin (hehheh) Googlettamaan mistä kuvatilan status löytyy. Huvittavinta tässä oli, että selasin Picasan sivun kymmenen kertaa läpi ennen kuin tajusin, että alapalkissa lukeva pieni vihreä teksti kertoo kuvatilastani. Miksei se voinut olla isolla ja punaisella, kun tilaa on enää noin vähän jäljellä?! Tällä hetkellä mun Picasaan ei mahdu edes yhtä ainoata kuvaa. Näinpä täytyykin tässä alkaa miettimään, onko edessä pienennys ja uudelleenlatausoperaatio, vaiko kuvien siirtäminen toiselle palvelimelle - ja mikäli näin on, niin mikä tämä palvelin olisi. Pyydän teiltä apua tässä, mikäli teillä on tiedossa jokin hyvä ilmainen kuvahostaussivusto, linkatkaa minulle!!

Toistaiseksi hiljenen siis hetkeksi blogin kanssa, sillä mielestäni on kurjaa kirjoittaa pelkkiä kuvattomia tekstejä. Tähän samaan päivityshiljaisuuteen voisin yrittää saada ympättyä sitä kovasti puhuttua blogin päivitystä. Edelleen ehdotuksia otetaan vastaan ulkoasuun sekä sisältöön liittyen. Toiveita postauksistakin saa esittää! Olen todella pahoillani, että blogi hiljenee hetkeksi, mutta palataan sitten ratkaisujen kanssa viisaampina taas takaisin. "Tauko" tuskin tulee olemaan viikkoa max kahta pidempi. Koittakaa kestää!

Teidän parastanne ajatellen, Dera

11 kommenttia:

  1. Kato nyt eka läpi, et voitko poistaa jotain kuvia kokonaan :D Mulle ainakin oli jostain syystä tallentunut joistain kuvista useampi kappale...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy tehdä noin, jos sillä voittaisi vähän edes aikaa. Sen tiiän, että siellä on jotain puhelimen kuvia, joita Google on automaattisesti ladannut Picasaan ja myös jotain ikivanhoja näppäilyjä Vermon poninäyttelystä vuodelta nakkimakkara... :D:

      Poista
  2. Itsellä blogger ei ole ikinä kuvia lisätessä valittanut, mutta uutta banneria ei antanut enää laittaa. Tein uuden käyttäjätilin googleen ja lisäsin sen blogin kirjoittajaksi. Nyt siis kirjaudun eri käyttäjällä sisään kun haluan vaihtaa bannerin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, viestisi oli tullut tuplana, niin poistin toisen. Mutta joo, tätä täytyy harkita :)

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. photobucket ja flickr molemmat ilmaisia ja ihan hyväksi todettuja :)

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti ongelma ratkeaa pian, että päästään taas kuulemaan sun kuulumisia :) Toi photobucket varmasti ainakin harkitsemisen arvoinen, täytyykin varmaan itsekkin alkaa miettimään minne noita kuvia tunkee :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkun verran koitin jo tuolta Picasasta poistella kuvia, mutta vaikka niitä jo eilen poistin, ei kuvatilaa ole toistaiseksi ole tullut lisää kuin 1 prossa. :/ Mutta täytyypä tuota photob:tä ruveta harkitsemaan vakavammin... ;p Ja ihanaa kuulla, että joku odottaa kuulevansa taas miten meillä menee! Kiitos :))

      Poista
  6. Itse tykkään käyttää flickr:iä. Mulla oli tuo sama ongelma, kyllästyin tekemään uusia google -tilejä joten tein flickr tilin. Suosittelen! :D Aloin muuten lukijaksi, kiva blogi sulla :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä ruveta katselemaan, kumman otan käyttööni :)
      Kiitos kehuista ja tervetuloa! :D

      Poista

Kommentoinnissa on otettu käyttöön kommenttien valvonta. Kommenttisi näytetään hyväksynnän jälkeen.