When life gives you lemons...

Inhottavaa aloittaa postaus pahoittelemalla sitä, ettei ole hetkeen mitään kirjoittanut, ei sitten yhtään mitään, eikä hetkeen ole edes jaksanut ajatella kirjoittamista. Mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan ja sorrutaan siihen mihin moni muukin bloggaaja tämän bloggailun kanssa joskus ajautuu. Eli anteeksi kaikille rakkaille lukijoille siitä, että hiljaista on viime aikoina ollut.

Kiitoksia kaikille pienenpieneen kilpailuun osallistuneille, päätöksen voittajasta teen tämän viikon aikana, kun rupean sitä tekstiäkin vääntämään. Toivottavasti löytyy jostain energiaa ja inspiraatiota siihen, tuntuu vain että kaikki ylimääräinen virta ja jaksaminen menee nimenomaan tähän elämiseen ja kaikki muu sen ympärillä jää ihan minimaaliseksi.

Viime päivinä mua on ärsyttänyt moni asia. En viitsi niistä sen enempää täällä blogissa jauhaa, sillä menevät liian henkilökohtaisuuksiin. Ehkä se jo vähän helpottaa, kun voi täällä sanoa, että tuntuu paskalta ja aina elämässä kaikki ei mene niin kuin itse parhaimmaksi kokisi. Meitä on kuitenkin moneen junaan ja jokaisen teot vaikuttavat pitkänkin matkan kautta toisiin ja sitten koko hemmetin piparitalo sortuu. Välillä on vaan päiviä, kun tekisi mieli jäädä peiton alle nukkumaan kuukaudeksi... Onneksi Mori osaa silloin tällöin käyttäytyäkin ja käpertyä mamman viereen nukkumaan, vaikka sen uusin lempipuuha onkin tuhota ihmisten sukkia...

Kävin eilen moikkaamassa mun entistä hoitoponia, kun yhteistä taivalta olisi tullut täyteen 8 vuotta, ellen olisi kesällä lopettanut tallilla käymistä. Varoitan jo tässä vaiheessa kaikkia, että nyt tulee valitusta ja tunteita kuohuttavaa tekstiä. Koitetaan kuitenkin katsoa asiaa järkevältä kantilta ja jätetään asia tällaiseksi hetkelliseksi bloggaajan purkaukseksi sen enempää asiaa tarkemman syynin ja spekuloinnin kohteeksi ottamatta.

Pieni B-pallero nuokkui karsinassaan, kun saavuin sen luokse. Vähän se höristi korviaan, kun huomasi, että joku saapui sen karsinan ovelle, mutta käänsi korvat nopeasti taaksepäin ja varmaan mielessään myhäili, että kuka hemmetti kehtaa taas häiritä häntä. Karsinan sisällä odotti hikinen ja väsynyt pieni pullea poni, joka aluksi ei edes tullut tervehtimään mua. Poni, jota kukaan ei ollut hoitanut tunnin jälkeen, vaan se oli ainoastaan riisuttu ja jätetty oman onnensa nojaan karsinaan. Menin sen luokse lirkutellen sille kuten aina ennenkin ja se painoi päänsä mun syliin. B tuskin ikinä on nauttinut hellyydenosoituksista, pään halailuista tai juurikaan mistään muustakaan, mutta musta tuntui, että silloin se nautti enemmän kuin koskaan ennen saamastaan huomiosta, kun sen kimpussa ei ollut ketään pikkulasta eikä siltä vaadittu yhtään mitään. Siinä se vain oli ja nuokkui, silmät melkein kiinni, turpa mun mahaa vasten. Tutkin ponin läpikotaisin käsikopelolla. Mahaa sillä oli edelleen yhtä paljon kuin aikaisemmin ja yhtä hintelät pikkukintut kuin aina ennenkin. Voi olla, että katsoin tilannetta omien silmälasieni läpi ja nyt liioittelen asioita, mutta lämpimät vuohiset ja nestepatit jaloissa vaikuttivat siltä, että nyt on jotain ongelmia jaloissa, kuten on ollut jo aikaisemminkin. Voi olla, että niitä on alettu hoitaa jo, siitähän en mitään tiedä. Sillä hetkellä ponia katsoessa en tuntenut mitään muuta kuin sääliä. Edelleenkin tunnen pitkälti sääliä ja halua pelastaa se pieni poni vielä, kun se on mahdollista. En olisi halunnut jättää sitä sinne kymän harmaaseen karsinaan, jossa sillä ei ollut yhtään mitään tekemistä. Mutta en mä sinne asumaankaan voinut jäädä. Kun poni huomasi, että lähdin pois, se vajosi taas samaan apaattiseen kooma-tilaan ja jäi nuokkumaan paikoilleen. Jälkeenpäin kuulin ponin nykyiseltä hoitajalta, että jalat olisivat menneet huonompaan kuntoon. Ja että poni olisi oikeasti surkeampi kuin ennen. Tänään asiaa miettiessäni halu viedä poni pois on vain vahvistunut. Mutta todellisuus tulee vastaan. Ei mulla olisi mitenkään varaa ylläpitää toista ponia täyspäiväisesti Mädden lisäksi. Saisin tienata ainakin reilut pari tuhatta euroa kuussa, jotta voisin edes harkita sellaista. Sen lisäksi täytyy tietysti muistaa, että tuon ikäisen jo aika hyvin loppuun kulutetun ponin kanssa helposti voi ilmetä yllättäviäkin kuluja, eläinlääkäristä aina uusien varusteiden hankintaan jne. Mistä mä sellaiseen repisin rahaa? No en mistään. Kuka ostaa yli kymmenen vuotta ratsastuskoulukäytössä olleen omapäisen ja haastavamman puoleisen ponin itselleen pullaponiksi? Tuskin kovinkaan moni. Tähän asti määrä on pyöreä nolla ja B on sentään pariin otteeseen ollut jo myynnissä. Elämä on perseestä aina sellaisina hetkinä, kun haluaisi tehdä jotain hyvää, mutta sitä ei voi tehdä koska raha ja sen puute. Silloin ei voi kuin ajatella, että ehkä se vielä kestää ja ehkä mä vain liioittelen, ettei asiat olekaan oikeasti niin huonosti kuin luulen/koen. Ehkä mä en vain oikeasti voi tehdä asialle mitään. Sydäntä särkee, kun kädet on sidottu selän taakse, mutta ei auta itkeminen. Ei tästä oikein mihinkään pääse.

En loppupeleissä edes tiedä, miksi kirjoitin tämän tänne. Jossain määrin se ehkä helpottaa omaa oloa, kun on saanut kerrottua eilisestä jollekin muulle. Riskaabeliahan tämmöisen tekstin julkaiseminen on ja tiedostan sen oikein hyvin. Voihan se hyvinkin olla, että rankan tunnin jälkeen poni oli vain yksinkertaisesti väsynyt ja siksi käyttäytyi noin. Voi olla, että se ei edes viihtyisi missään muualla, että tekisin sille vain hallaa, jos voisin sen jonain päivänä ostaa pois ja viedä jonnekin muualle. Voi olla, että olen täysin väärässä...

I wish I could fly away

Jokaisen Facebookissa oleilevan tyypin seinä on tämän päivän aikana varmaankin täyttynyt valivalipostauksista, kun on niin huono keli eteläisessä osassa Suomea. Joo, mä en siitä missään julkisesti valittanut, mutta kirosin joka kerta räntää ja loskaa mielessäni aina ulos joutuessa. Jos ite olisin saanu päättää, olisin vetelehtinyt koko helkkarin päivän sohvannurkassa peitto korviin asti vedettynä kattoen leffoja... En oo koskaan oikeen ymmärtänyt, miksei se lumi voisi sitten kerralla sataa kunnolla niin, että maa olisi jäässä ja lumi jäisi pitkäksi aikaa jos sitä kerta sataa.

Kuvat vuodelta 2011, tällainen talven pitäisi olla! Kuvat jätetty pieniksi
laadun säilyttämiseksi, klikkaa suuremmiksi.

Mutta tää on nyt taas sarjassamme turhat postaukset vol 666. Kävin tänään taas Mäddeilemässä, mutta jostain syystä fiilikset oli ihan maassa - liekö sitten säkkipimeydellä ja päivänkurjilla tapahtumilla osuutta asiaan - ja ratsastin Mädden vain läpi molempiin suuntiin kaikissa askellajeissa. Sen verran kuitenkin työskenneltiin enemmän, että vaadin tammalta vähän syvempää ja pyöreämpää muotoa, kun Mädde on yleensä tottunut liikkumaan melko avonaisessa muodossa juuri luotiviivalla. Edistystä sunnuntain verkkapyöreyteen oli jo vähän, mutta vielä sitä pitää työstää. Juteltiin Mädden omistajan kanssa ja oltiin molemmat vähän sitä mieltä, että tällä hetkellä joku asia ei ole ihan niin hyvin hevosen elämässä kuin voisi olla. Tytöllä on aina vapaapäivien jälkeen ihan hirveästi ylimääräistä energiaa, mutta samalla menee helposti jumiin lihaksistaan. Jatkossa varmaan aletaan miettimään tarkemmin liikutuksia ja sitä, miten esim. ongelmamaanantait sumplitaan niin, että Mädde saisi silloinkin edes jotain liikuntaa, kävelytystä tms.

Mutta nyt mä hilpasen unille, natinati!

Lihapullafiiliksiä

Pahoittelut taas muutaman päivän postaushiljaisuudesta sekä siitä, että tämä postaus tulee olemaan täysin kuvaton jupina tallipäivistä tämän viikon lopulla...

Tosiaan, torstaina kävin heppailemassa. Mädde oli ihan vauhko ja sekoili, kun naapuri T oli tarhassa ja Mädsin boksin takana kentällä oli väkeä. Ei se päiväsaikaan juuri mitään siitä sano, mutta pimeällä tuo on tammalle jotenkin ihan ylitsepääsemättömän kauheaa. Sitten se unohtaa kokonaan, että mä olen siellä karsinassa sen kanssa ja tulee päälle. Ei se kovaa tule ja Mäds väistää kyllä heti, jos nostaa kädet pystyyn tms. Mutta ei se sittenkään rauhoitu. Kun sain sen jotenkuten harjattua, vein vesariin ja siellä sitten siistin tytön loppuun. Kuntoon sain onneksi laitettua karsinassa. Me ei oikeestaan tehty muuta kuin venyteltiin eteen alas ja taivuteltiin. Eli sitä niin peruskauraa kun vaan voi olla. Mua alkaa jo melkein vähän tympimään toi ainainen ympyröillä taivuttelu ja eteen alas venyttely-tyyppinen ratsastus, kun siitä ei oikein saa irti yhtään mitään. Ja mulla alkaa olla taskut vähän tyhjät ideoista, miten suunnitella ratsastuksen teema ja tehtävät yms. Mädde vaan tuntuu hyvältä joka kerta. Välillä se kuumenee, mut se on oikeestaan ainoa heikkous itse hevosen liikkeessä. Mä oon se, jossa olis enemmän korjattavaa (istunta, kädet, jalat jne), mutta näistä joskus myöhemmin lisää...

Perjantaina Mädden omistaja oli tullut kipeäksi. Mä en ikävä kyllä päässyt sinä päivänä tallille, joten Mädde sai sitten vapaapäivän... Mä menin tallille taas lauantaina. Keskityttiin tällä kertaa nopeisiin apuihin ja reaktioihin, eli tehtiin paljon siirtymisiä sekä askellajin sisällä että askellajien välillä. Lisäksi väistöjä ja avoja sekä pari huonosti onnistunutta laukanvaihtoa. Viimenen vaihto tosin onnistui poikkeuksellisen hyvin ja oli selästäkin käsin suht siisti, mutta muut vaihettiin pukkiriekkumiskohtauksen kanssa. Mädde paineistu todella paljon, kun siltä vaati kokoamista ja vahvempaa poljentaa takaa. Edellispäivän vapaalla oli varmasti syynsä siihen, ettei tytsy ollut niin rauhallinen oma itsensä, mutta oli vähän ikävää ratsastaa sellaisella pingottuneella 600-kiloisella vieterillä, joka on mun makuun melkein turhankin kevyt kädelle. Tuntu siltä, että oisin vaan killunu perunasäkkinä siellä satulan päällä, mutta onneksi ratsastus meni silti ihan hyvin, eikä noita vaihtohässäköitä lukuunottamatta tullut muita sekoamisia/"pelästymisiä" tms.

Tänään puolestaan hypättiin taas! Meillä oli ihan yksinkertainen tehtävä, suhteutettu 17m välillä toisella pitkällä sivulla ja okseri toisella. Mädde oli eilisen jälkeen tosi herkkä ja helppo saada kuuliaiseksi. Aloitettiin tulemalla suhteutettua linjaa puomeilla niin, että puomin ylitettyä tehtiin aina voltti ja mentiin puomin yli uudelleen. Tästä tehtävästä Mädde suoriutui alun pörhellyksen jälkeen oikein hienosti. Nostettiin puomit esteiksi ja tultiin niitä sitten ilman voltteja molempiin suuntiin. Toiseen suuntaan (vasen) Mädde tuli tosi hienosti esteet, mutta oikealta tullessa ei hypyistä meinannut tulla mitään. Ongelma ilmeisesti oli lähinnä keltaisten puomien värissä eikä niinkään suunnassa. Mädde rupesi taas ryysimään esteelle ja hyppäämään vinoon sekä sitten kieltämään, kun koitin hidastaa sitä ennen ekaa estettä. Ravissa päästiin sitten suht nätisti siitäkin yli loppujen lopuksi... Viimeisenä siirryttiin okseriin, jota sitäkin tultiin molemmista suunnista. Siniset puomit oli ilmeisesti myös jänniä ja vaikka joka kerralla Mädde hyppäsi miettimättä kaikista, oli ilmavaraa 60cm okserissa varmaan ainakin puoli metriä... :D Mä jäin vähän taas suuhun kiinni, kun en luottanut Mäddeen tarpeeksi, mutta vikat hypyt meni todella hyvin ja oltiin selvästi molemmat tyytyväisiä suoritukseen, Mädde intoili hirveästi ja korisi hyppyjen jälkeen laukatessaan korvat luimussa eteenpäin kauheeta kyytiä. Toistaiseksi tää hyppäri oli ainakin mun omasta mielestä tähänastisista paras! Valitettavasti hypyistä ei ole minkäännäköistä kuva- tai videomateriaalia, mikä harmittaa mua itseänikin paljon.

Saatiin muuten talilla huudot tuosta estetunnista. Itse asiassa henkilö on sama, jonka kanssa meinasi tiistaina mennä hermot, kun käski kaikki kävelevät uran sisäpuolelle, mutta jäi itse uralle kävelemään. Mä väistin kaikkia olin sitten käynnissä tai ravissa/laukassa, mutta entäs hän...? Eheei, eihän väistämisvelvollisuus koske kuin "alempiarvoisia" ja hänen silmissään huonompia ja ei niin kivoja ratsastajia... Samapa tuo sinäänsä mulle on, mutta on kurjaa olla tuollaisen ihmisen kanssa samaan aikaan maneesissa, kun itse joutuu väistelemään ja ratsastaminen tökkii koko ajan. Mutta joo, en pilkkaa ketään henkilöä tän enempää, ettei pilkka osu omaan nilkkaan. Mutta tästä päivästä vielä...
Oltiin siis tehty tän päivän maneesivaraus edellisenä päivänä hyvissä ajoin, mutta C:llä oli jo varaus klo 14, joten varattiin meille 13-14. Mulle eikä liiemmin Mädden omistajalle ollu kerrottu, ettei kahta estetuntia saisi olla putkeen, joten sitten tottakai syy oli meidän, kun me olimme varauksen tehneet viimeisinä. Ymmärrän kyllä hyvin, että näin on sovittu, koska muiden on vaikea rasastaa/liikuttaa hevosiaan samaan aikaan ja kaksi tuntia odottelua tallilla on aika paljon. Mutta tosiaan, kun kukaan ei ollut meitä tästä "säännöstä" infonnut, niin pahahan sitä on noudattaa tietämättä siitä... Meillä nyt ei kuitenkaan ollut kuin nuo kolme estettä, niin ei viety ihan älyttömästi tilaa, kyllä siellä oli toinenkin ratsukko samaan aikaan ilman ongelmia. Tästä huolimatta piti ihan väkisin tulla juoksuttamaan toista hevosta maneesiin, vaikka kenttä oli ihan ratsastuskelpoinen, häiriten meidän volttitehtävää (toiselle voltille tuli sitten aina lisättyä pysähnykset, kun enhän mä voi juoksutettavan päälle ratsastaa). Eihän siellä tarvinnu viipyä kuin 10-15min, mutta pitipähän nyt kuitenkin. Yhtä lailla jos ei tuplahyppäreitä saa olla, voisi kieltää juoksuttamisenkin, jos ei muilta ratsukoilta (saatika sitten maneesivuoron varanneilta) ole lupaa.

Meille kaikille on suotu silmät ja edes jonkinmoinen tilannetaju sekä havainnointi, jotta voimme vuoroin väistää toisiamme. Kyllä mä tottakai väistän muita tarvittaessa vaikka meillä olisikin varaus ja toivon samaa myös muilta. Osa tuon yksinkertaisen asian osaakin hyvin, mutta eiköhän joka sakkiin mahdu aina yksi tai kaksi sellaistakin, joille liikennesäännöt ja muiden väistäminen on täysin yliarvostettua. On kurjaa ja epäoikeudenmukaista, että tällaisella toiminnalla pahimmassa tapauksessa pilataan muiden ratsastus ja onnistumiset. Toivottavasti tällaisten ihmisten välinpitämättömyys kostautuu heille vielä jonain päivänä...

Nyt lopetan tän vaahtoamisen, ettei tuu paha mieli. Mulla on massu täynnä huippuhyvää omatekemää pöperöä sekä väsynyt, mutta onnellinen fiilis aamupäivän hyppäristä ja koko päivästä. Nyt käperryn tähän sohvalle ruokalevolle! Hihih!

Ainiin, hei jos joku haluaisi olla tosi ihana, voisi heittää tähän ideoita tulevan viikon sileätyskentelyihin! Toteutettavasta/-vista ideoista raportoin sitten tänne, miten harjoitukset sujuivat. Eli ei kun tehtävä- ja tuntiteemaideoita tulemaan! Julkaistavan ehdotuksen tekijälle myös tottakai kiitokset blogilinkkeineen! ;)

HIHS

Että voi ihmistä ottaa pannuun! Kerrankin, kun löytyy hyvä diili Grouponilta, niin eiköhän se mene juuri umpeen kun mä olen ostamassa lippuja. Voi kiitos paljon Groupon. Toivon todellakin että saan liput vielä sinne nyt kun sain seuralaisenkin. 72,50€ on kuitenkin aika suolainen hinta muutaman tunnin näytöksestä... Noh, pidetään peukkuja että saan jostain junailtua meille liput.

Ja jos en saa, niin niille joilla on jo liput, hemmetin kivaa iltaa! (Missään nimessä katkera)