Marraskuuta on pikkusen yli viikko takana, mutta mä olen jo ihan joulussa. Mun täytyy tunnustaa, että mä olen yksi monista jouluihmisistä, vaikken koskaan aikaisemmin ole tätä myöntänytkään edes itselleni. Mä rakastan joulua ja tänä vuonna joulukuume on iskenyt jo näinkin varhain. Johtuneeko kenties siitä, että tänä jouluna mä saan elämäni ensimmäistä kertaa ihan itse laittaa kodin jouluiseksi, vaiko sitten siitä, että tämä joulu on melkein kaikin puolin poikkeuksellinen. Tänään jouluun on vielä normaalisti 46 päivää, mutta mulla kodin joulukuntoon saattamiselle on enää 33 päivää aikaa reissujen takia. Ehkä joulumielen herääminen näin aikaisin on vähän näitä molempia. Innostusta ja jännitystä, mutta myös haikeutta ja pelkoa tulevasta.
Havahduin eilen siihen, että asiat ovat muuttuneet. Lapsuuden joulut ovat jääneet taakse ja nyt muodostan itse oman jouluni ja jouluperinteeni. Haikeana muistelen viime joulun vanhaa perinteistä kaavaa kellontarkkuudella. Edelleen perheenjäseneni kuuluvat jouluun, mutta vanhat traditiot venyvät ja paukkuvat liitoksistaan, kun asun omillani. Enää en herää jouluaattoaamuna anivarhain syömään äidin keittämää riisipuuroa ja metsästä kuumeisesti yhtä kymmenestä mantelista, enkä sen jälkeen matkaa tallille jouluratsastukseen Brunolla. Ihan itku meinaa tulla tässä kun ajattelee että noin pienikin traditio on nyt poissa.
Joulu on perinnejuhla, meidän perheen tapauksessa hyvin pieni, mutta sitäkin lämpimämpi ja rauhallisempi tapahtuma, jolloin syödään pitkän kaavan mukaan ja nautitaan kynttilänvalosta pimeydessä. Ruoan jälkeen käperrytään sohvannurkkaan ja joku onnekas jakaa kaikille paketit. Paketit avataan yhtä aikaa, vasta kun lahjat on jaettu, ja sitten yhdessä huokaillaan ja ihastellaan toisten saamia lahjoja. Isän kanssa me aina kilpaillaan siitä, kumpi saa enemmän lahjoja, vaikka se onkin vain materiaa ja oikeasti joulussa tärkeintä on se yhdessäolo. Liian usein ihmiset sortuvat yliarvostettuun materiaan sen sijaan, että nauttisivat joulun tunnelmasta ja yhdessäolosta. Mä haaveilen menneisyyden jouluista, silloin kun perheet asui pirteissä ja kuusi kannettiin tontin takaisesta metsästä. Silloin, kun lapset osallistuivat leivontaan ja kodin joulukuntoon saattamiseen ilman kilometrimittaisia joululahjalistoja ja oikeasti odottivat joulua myös sen tunnelman vuoksi. Ja kun kellään ei ollut kiire ja osattiin oikeasti nauttia joulun tarjoamasta hengähdystauosta laulellen joululauluja, leipoen komeita piparkakkutaloja ja torttukekoja, ja ajaen reellä joulukirkkoon aattoaamuna. Välillä mietin, miten maailma on ajautunut siihen, että nykyään myös jouluisin on kiire.
Joulussa tärkeintä on nimenomaan aika ja tunnelma. Tänä jouluna yritän parhaani mukaan luoda itselleni ja läheisilleni kiireettömän ja stressittömän, mutta kuitenkin tunnelmallisen ja lämpimän joulun. Se on vain niin ihanaa, kun voi hetkeksi käpertyä sohvannurkkaan kynttilänvaloon villapaita ja -sukat päällä, kuuma glögilasi kädessä samalla, kun soittaa vanhoja joululauluja levyltä ja piparit hiljaa paistuvat uunissa. Joulun tuoksu on yksi parhaimmista tuoksuista, mitä tiedän ja se jos jokin tekee joulun. Maltan tuskin odottaa, että joulun tuoksu kantautuu taas nenääni. Vasta metsästä haettu kuusi, leivokset ja joulukukat, niistä on joulutuoksut tehty.
Tänään mä menen ja ostan elämäni ensimmäiset joulukoristeet omaan rakkaaseen kotiini. Vielä on paljon tehtävää, jotta saan kotini näyttämään siltä, miltä toivoisin kotini näyttävän jouluna, mutta kyllä mä pystyn saavuttamaan sen unelmien jouluni omassa kodissa. Täytyy vain kirjoittaa joulupukille, että tänä jouluna en toivo mitään muuta kuin että kaikki menee hyvin ja että maassa olisi edes vähän lunta (ja sitten ihan vähän suklaata, villasukkia ja ja ja...)
Oletko sinä jouluihminen? Millainen joulu teillä on ja mikä tekee joulumielen?
Kuvat we♥it
