I miss your smile but I miss mine more

Mä en taas ymmärrä miksi nää ajatukset piinaa mua. On vaan yksinkertaisesti niin paska olo suoraan sanottuna. 

Tottakai aika parantaa haavoja jne, mutta mikä vittu siinä on, etten vieläkään opi, että niin kauan kun oon 125%:sti suhteessa, mä oon aina se ketä sattuu. Koska mä olen se, joka kanssa pitää lupauksensa kun sanoo ettei mene koskaan pois. Mä olisin ollut valmis menemään vaikka läpi harmaan kiven toisen ja meidän yhteisen hyvinvoinnin takia. Sitten sitä on niin pirun sinisilmäinen, ettei sitä näe, että on yksin valmis vaikka hautaan toisen vuoksi, ennen kuin on liian myöhäistä. Ei se ole mitään paskapuhetta, etten tolle ihmesäädölle pysty lupaamaan mitään. Vaikka oltais törmätty vuoden päästä niin tilanne varmaan olisi ihan sama. Nää mun arvet alkaa ihan omiaan avautumaan täällä eikä siihen mitkään pikkulaastarit auta. En mä pysty olemaan ihmisten ilmoilla jos mulla lysähtää psyykkinen tasapaino yhtäkkiä näin pohjamutiin kun nyt.


Tietystihän mä tiesin, etten oo mitenkään voinut olla niin kovaksi kehkeytynyt aikaisemmista särkymisistä ja nopea paranemaan, että sen yhen kännisen puhelun ansiosta olisin pystyny unohtamaan kaiken ja jatkamaan matkaa. Mut en mä uskonut, että se iskisi tajuntaan yhtä kovaa kuin se itse puhelukin. On varmaan paljon ihmisiä, jotka sanoo tätä samaa mitä mä seuraavaksi sanon ja monen mielestä se onkin täyttä huuhaata, koska aikahan parantaa haavat ja läpäläpä. Mä en vaan pysty enää olemaan niin hullu, että antaisin itsestäni kaiken jollekin toiselle, rakastaisin toista kaikella mitä mä olen ja olisin valmis vaikka mihin jos toinen pyytäisi. Mä en vaan enää pysty. Mä en uskalla, enkä halua enää olla se joka jää yksin. Mä mielummin pakenen kun kaikki on vielä hyvin ennen kun on liian myöhäistä.
Ei vittu mä en jaksa. Haluan pois.



It's like you're screaming, and no one can hear
You almost feel ashamed
That someone could be that important
That without them, you feel like nothing
No one will ever understand how much it hurts
You feel hopeless; like nothing can save you
And when it's over, and it's gone
You almost wish that you could have all that bad stuff back
So that you could have the good

You put your arms around me and I'm home



Tylsää vuoden viimeistä työpäivääni piristääkseni listaan nyt asioita, joista olen ollut kiitollinen vuonna 2011 ja mitkä asiat ovat eniten painuneet mieleeni tänä hullunmyllyn vuonna, hyvät ja huonommatkin muistot.

1. Olen kiitollinen siitä, että minulla on ympärilläni ihania ihmsiä. Minulla on ihanat ja rakastavat vanhemmat, jotka tukevat ja huolehtivat minusta tarvittaessa sekä auttavat selviytymään elämän tuomista erilaiseista vaiheista, haasteista ja kriiseistä ym.

2. Koen olevani maailman onnellisin tyttö. Aloin seurustella entisen yläasteen luokkalaiseni, ja silloisen ihastukseni, kanssa. Hän on uskomattoman ihana poikaystävä, jota rakastan todella paljon, ja hän myös rakastaa minua kovasti. Voin iloita ja olla oma itseni ja hän rakastaa minua kaikista vioistani huolimatta. <3 Onneksi enää muutama tunti ja pääsen taaa hänen viereensä, maailman parhaaseen syliin. <3 Hänen kauttaan tutustuin myös hänen ystävälliseen ja iloiseen perheeseensä, jonka seurasta olen saanut nauttia monesti.

3. Heidän lisäksi minulla on vielä mitä ihanimmat ystävät, joita en vaihtaisi mihinkään! Kiitos teille rakkaat, ilman teitä ei tästä sopasta tulisi yhtään mitään! Puss <3 Tänä vuonna olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja olen kiitollinen siitä että olen saanut mahdollisuuden tutustua heihin.

4. Vanhempieni yritys ajettiin konkurssiin. Alkuvuosi oli vaikea, ja alkusyksystä tullut konkurssipäätös musersi koko yrityksen henkilökuntaa, etenkin isääni ja äitiäni. Onneksi yrityksen tytäryhtiö jäi henkiin, jota vanhempani sitten siirtyivät pyörittämään. Osa vanhoista työkavereistani lähti heidän mukaansa ja olen onnellinen, että he niin tekivät, jotta voin edelleen nähdä heitä aina silloin tällöin kun satun piipahtamaan heidän työpaikallaan. Konkurssin seurauksena aloin etsimään itselleni töitä. Työskentelin ensin pari viikkoa kahvilassa keskellä Helsingin ydintä ja erimielisyyksien jälkeen erosin tehtävästä. Etsin taas uudelleen töitä ja aloin olla epätoivoinen, koska työpaikkaa ei tuntunut löytyvän. Yllätyksekseni minulle soitettiin pienestä liikkeestä Helsingin keskustasta, että minulle olisi paikka avoinna jos olisin vielä kiinnostunut. Noh, tässä sitä nyt ollaan ja olen erittäin tyytyväinen työpaikkaani, vaikka välillä täytyy myöntää että vanhoja työkavereita ja työpaikkaa on ikävä. Mutta menetettyä ei saa enää takaisin ja elämässä täytyy jatkaa eteenpäin, kääntää uusi sivu.

5. Hain kauppikseen, en päässyt. Aloitin opiskelun ammattikorkeassa. Muutaman kuukauden päästä totesin, ettei se ole minun juttuni. Kitkuttelen siellä edelleen, mutten aio jatkaa siellä enää ensi lukuvuonna.

6. Ostin uuden asunnon. Olen kiitollinen, että löysin itselleni juuri sen unelmieni pikku kodon mitä olin etsinytkin, sen hieman etäisestä sijainnista huolimatta. En piittaa kommenteista, joita jotkut hyvänpäiväntutut latelevat kuullessaan uuden kotoni sjainnin, sillä se on itselleni juuri se täydellinen paikka asua. Poissa hälinästä, mutta kuitenkin vain junamatkan päässä Helsingin kuhisevasta keskustasta. Olen kiitollinen myös siitä että saan paljon apua vanhemmiltani asunnon laitossa ja muutossa ym. Myös poikaystäväni pitää uudesta kodostani ja ehkäpä seuraa perässäni sinne sitten joskus intin käytyään... :)

7. Tajusin, että ratsastusharrastukseni on umpikujassa. Mietin usein, etten enää koe kehittyväni ratsastuskoulun oppitunneilla koska a) tuntitaso loppuu kesken, ja b) tuntihevosten taidot loppuvat kesken. Olen itkua tihrustaen miettinyt vaihtoehtoja miten jatkaa tästä eteenpäin. Harrastustani en kuitenkaan aio lopettaa, kävi miten kävi.


8. Olen pysynyt terveenä ja kaikki lähimmäiseni voivat hyvin. Nautin elämästä ja olen alkanut viihtymään itseni kanssa. Olen sinut sen kanssa mitä olen ja miten toimin, enkä jaksa itkeä niitä paria kiloa jotka suklaan syönnistä ja treenaamattomuudesta ovat kertyneet mahaan tai tisseihin. Rakastan lemmikeitämme ja hoitoponiani, joille saan aina nauraa, enkä haluaisi koskaan luopua niistä iloista, mitä minulla on. <3

Kuvat: we♥it