Lauantaina tunnilla Mädde kaatui koko tunnin ajan oikealle ja oli vahva edestä. Saatiin työstettyä tyttö vähän kevyemmäksi edestä, mutta edelleen se oli vino kuin mikäkin. Mädde liikkui hyvin eteen, mutta puski jatkuvasti kaarteissa lapaa ulos kierroksesta ja mun avuista riippumatta. Ihan kuin mun avuilla ei olisi ollut mitään väliä. Ja viime päivät kun olen vain yrittänyt saada sitä pitämään lavat ruodussa ja säädellyt tarkemmin sekä lapojen ja jalkojen liikkeitä. Mädde tuntui kentällä koko viikon siltä, ettei se liikkunut kunnolla eteen. Kuvissa (ei tämän postauksen kuvissa kuitenkaan niin mallikkaasti) ja ulkopuolisten silmin katsottuna se kuitenkin liikkui hyvin eteen ja käytti itseään läpi selän, mutta miksei se liike tuntunut miltään selässä? Mun oma istunta näytti ja tuntui kamalalta, en päässyt liikkeeseen mukaan yhtään niin hyvin kuin yleensä. Lisäyksetkään ei onnistuneet ollenkaan niin kuin toivoin, sillä ensimmäiset lisäykset meni tapellessa askeleen pidentämisestä. Yritin itse aivan liikaa ja kun lopuksi saatiin mut rauhoittumaan ja rentoutumaan, ei peräänannosta saatika ryhdikkäästä muodosta ollut enää tietoakaan. Lopputunnista tuntui että Mäds juoksi vain pää pystyssä (ja kieli pitkänä) taipumatta tai antamatta periksi mistään ja yrittäessäni taivuttaa sitä sain opettajalta kiellon taivutella hevosta. Jospa nää kaikki viat vaan onkin sitä, että puskin Mäddeä koko tunnin eteen koska en osannut tuntea sen liikettä kunnolla selästä ja sen takia se puski lavat edellä minne sattuu enkä itsekään päässyt liikkeen mukaan ja sitten dominoreaktiona karkasi koko juttu käsistä. Äh! Tunnin jälkeen jäi hirveä luovuttajafiilis ja mitätön olo.
... Mitä jos vika on vain minussa?
Humppailun jälkeen käytiin vesipesulla ja syömässä vihreetä. Mädde on selvästi oppinut, että kun pistetään kunnon riimu päähän (eikä meidän normaalissa käytössä olevaa "Caius"-riimua, joka toimittaa lähinnä henkisen riimun virkaa hevoselle. Kyllä venenarusta tehty riimu on huippuluokkaa!) naruineen päivineen ja lähdetään pois tallin pihasta, niin aivan varmana mennään syömään. Ja eihän tyttö meinannut pysyä lapasessa sen vuoksi, kun oli niin kamala kiire syömään, ettei ruoka vain lopu kesken!
Sunnuntain ilman satulaa-kuvista kiitokset Veeralle!
