Ideoita postauksiin!

Vaikea mennä kiistämään, etteikö tämän blogin elämä ole taas hiljentynyt. Kävijämäärä on kuitenkin viime päivinä noussut tasaiseen tahtiin, joten imeisesti tätä blogia kuitenkin seurataan. Syy postauksien pitkiin väleihin on yksinkertaisesti siinä, ettei jutun aihetta juurikaan ole. Haluan kuitenkin tarjota teille lukijoille monipuolista luettavaa, enkä kirjoittaa joka toinen päivä "olin töissä ja sitten illalla kävin tallilla. Mädde on edelleen epämääräinen eikä sillä voinut mennä kuin käyntiä"... Mua itseäni rassaa sellaisten tylsien postauksien väkertäminen ja liika päiväkirjamaisuus.

Olisinkin nyt halukas kuulemaan toiveitanne postauksista. Tämä sopii hyvänä jatkona aikaisempaan kyselyyn siitä, minkä tyyppisiä juttuja haluaisitte jatkossa lukea. Joku erikoispostaus tai mielipidekirjoitus olisi tässä kohtaa varmaan paikallaan. 

Toiveita erikoispostauksista/mielipidekirjoituksista voitte vapaasti jättää tämän postauksen kommenttiboksiin!

Mutta jottei nyt ihan hämärän peitossa olla, niin kerrataanpa parin viime päivän tapahtumia. 

Mädde on tosiaan taas epämääräinen, otj on ojentajajänteen puolelta turvoksissa kolhun vuoksi, eikä siksi ole ollut kuin käyntiliikutuksella viimeisen viikon. Lauantaina käytiin vain kävelemässä maastakäsin ja kylmättiin jalka. Sunnuntaina käytiin maneesissa tekemässä pientä käyntitreeniä suoristellen ja etuosaa kevennellen. Mädde oli huomattavasti tahmeampi ja haluttomampi kuin yleensä, joten pitkälti vain köpöteltiin. Loppuun vielä taas kylmäys. Tällä viikolla olisi tarkoitus päästä liikkumaan jo normaalimmin, sillä turvotus on laskenut lähes kokonaan eikä jalka ole enää lämmin. Missään välissä Mäds ei ontunut jalkaa, mutta varotoimena omistajan pyynnöstä jätettiin pois ylimääräinen rasittaminen ravissa ja laukassa kokonaan. Toivotaan, että ensi viikolla kinttu on kunnossa ja päästään taas paremmin hommiin.

Viikonloppuna tuli käytyä myös risteilyllä, Morin ollessa hoidossa meidän luottohoitajalla. Risteilystä ei olekaan sitten sen enempää kerrottavaa, sillä se meni melkoisen kosteissa merkeissä. Risteilyn jälkeen sainkin sitten ikävän ilmoituksen Moriin liittyen, sillä meille ei ole tälle keväälle tarjolla minkäännäköistä agilityn alkeiskurssia. Olen syvästi pettynyt tämän tiedon takia, mutta täytyy yrittää keksiä jotain muuta. Vuorotyössä vain on lähes mahdotonta sopia mitään kiinteitä menoja arkipäiville. No, eiköhän me jotain keksitä...

Sairaan kiva

Siistiä maata kipeänä kotisohvalla. Onneksi Mori on aina niin söpö pikku luttana, että sitä katsellessa nousee hymy huulille. Me aloitettiin muuten tiistaina agikokeilut ja veikkaan, että tästä pontevasta pojasta saadaan vielä kunnon agitykki kuorittua. Varokaa vaan kilpakehän sheltit ja borderit!
JIMin kakkasarjat pyörii tässä taustalla ja nessupaketti senkuin hupenee. Mäddeä on ikävä, toivottavasti viimeistään lauantaina jo pääsen tallille. Ja sitten onkin taas tunti! Kaverille tulee viikon päästä nakupelle penneli ja mä pääsen sitten sitä kattelemaan ja kummastelemaan. Sillä on kuulemma irokeesi ja kaikki. Morkkiksen tuleva näyttelykaveri ja morsmaikku (jos Mori vaan huolii sellasen rokkimimmin/rokkimimmi huolii fiksun maalaistollon japanilaisen). Musta tulee virallinen shoppailuavustaja, kun sille nakupellelle pitää ostaa takkia ja pipoa sun muuta. Tiiänkin jo pari oikein sopivaa kauppaa, mistä löytyis aikamoisia prinsessahepeneitä...
Mä meen tästä keittämään makarooneja ja iltamehua, koittakaa te pysyä terveinä! Puspus ♥

Shiban suusta: Rankka päivä!

Wuf!

Tiiättekö miten vaikeeta oli saada mamma pois koneelta edes hetkeksi?! Mun piti järsiä ainakin kahta sen lempparikenkää leikillä ennen kuin se jaksoi nostaa pyllynsä sohvalta. No siinä kun se jäi toljottamaan niitä tossuja ja siivoomaan mun silppuamaa lehteä mä livahdin tänne koneelle. Tää juttu on tosi jännä, toivottavasti osaan käyttää tätä.

Mamma ja setä raahasivat mut eilen autoon. Ne ei vieläkään ymmärrä ettei munkaltaisten hienojen herrojen kuulu matkata kovaäänisissä sukkulan mallisissa pöntöissä, jotka liikkuu ihmisen avulla eteenpäin! No, ne pakotti mut kuitenkin sellaseen pönttöön ja jouduin vielä takaistuimelle! Mikä loukkaus! Kyllä mä kovasti yritin hivuttautua etupenkille, mutta mamma oli niin leveä etten siihen mahtunut. En tiiä yhtään kauan siellä oltiin, mutta jossain välissä me pysähdyttiin. Kun pääsin vihdoin ja viimein pöntöstä ulos, ulkona oli tosi monta muuta koiraa. Voitteko uskoa että ne piru vie oli kaikki ihan kuin kopioita musta! Osan kopioinnissa oli kyllä varmaan muste ollut lopussa, kun olivat jääneet oransseiksi. Mua on huijattu! Mä niin luulin, että mä olen ainoa laatuani! Yrittääköhän mamma loukata mua tai jotain!?

Me mentiin ihan outoon paikkaan sisälle, missä oli vielä hirmunen kasa lisää mun näköisiä karvapalloja, toiset karvaisempia ja isompia kuin mä, toiset taas pienempiä kuin minä pienenä! Mammalla oli varmaan tosi huono päivä, kun se ei päästänyt mua ollenkaan moikkaamaan ja tutkimaan niitä kopioita. Idiootti. Sitten piti vielä mukamas kököttää nätisti paikoillaan monta aikaa, kun muiden kopioiden mammat jutteli keskenään. Onneksi joku tosi ilonen ja kiva tyyppi tuli mua moikkaamaan ja pusuttelemaan. Sen mielestä olin kuulemma tosi vilkas ja innokas, vaikka mä vaan osoitin rakkauttani sitä tyttöä kohtaan. Se oli kuulemma joku mamman tuttu. Ei mua silleen kiinnostanu.

Onneksi se istuskelu ja mammojen juorukerhoilu loppui ja sitten kiipeiltiin pihalla lumikasassa. Ne muutkin kopiot tuli sinne ja mulla oli aika hauskaa parin kopion kanssa. Jotenkin ne sit vaan yhtäkkiä katosi sanomatta mitään ja mut pakotettiin taas sinne pönttöön. Täytyy kyllä ottaa selvää mitä ne muut kopiot oli ja mistä ne on tullu. Eihän nyt tollanen käy päinsä ollenkaan! Mamma ja setä kuskasi mut hetkeksi kotiin ihme reissun jälkeen ja sitten taas mentiinkin. Jälleen siinä ällöttävässä pöntössä, nyt mä sentään jo tiesinkin mihin ollaan menossa. Mamma sanoo sitä koirakouluksi. Siellä me opetellaan juttuja. Tällä kertaa harjoteltiin petiin menoa (kuinka helppoa, mutta miksi mä nyt toisen pyynnöstä sinne menisin!), muitten koirien ohittamista ilman että saa moikata (TÖRKEETÄ!!) ja paikallaan oloa kun mamma katosi kulman taakse. Mä osasin olla hienosti, koska mä tiesin että mamma tulee takasin. Lopussa mä olin kuitenkin jo niin väsynyt, etten jaksanut enää treenata. Mamma yritti silti saada mua tekemään juttuja, mut kyllä se sit tajusi hetken päästä ettei auta. Taas ihmepöntössä. Nyt mentiin mamman mamman luokse. Ne on kuin kaksi namipalaa, molemmat ihan prikulleen saman näköset. Siellä menin mamman viekkuun sohvalle nukkumaan, mut just kun olin nukahtamassa, mamma ja setä raahasivat mut pois sieltä taas ulos. Kotiin asti päästiin hirmu myöhään ja siinä välissä mun piti olla vielä kahdessa eri pöntössä ja se oli ihan hirveetä! Onneksi mamma oli edes vieressä.

Nyt mun on pakko mennä takas nukkumaan, oon ihan hirmu väsynyt vieläkin!
Pusuja teille mamman kavereille,
Mori

Ps. Mitä ootte mieltä tällaisista postauksista? Mori haluaisi kovasti tietää tuleeko se uudestaankin kertomaan kuulumisiaan teille! Mori odottaa innolla mielipiteitä!!

Oppimisen ilo

Mori aloitti kolme viikkoa sitten koirakoulun. Niin ja onhan Mori ollut mulla jo 8 kuukautta, että koulutusta on jo aikaisemminkin harjoiteltu. Ja aina on pikkuinen Morkkis oppinut ennemmin tai myöhemmin sen, mitä sille on milloinkin opetettu. Mutta vasta eilen illalla koulussa ollessa oikeasti havahduin siihen, miten uskomattoman ihana koira mulla on murrosiästä huolimatta. Se on niin äärettömän fiksu pieni otus, en vain aikaisemmin ole osannut valjastaa sen fiksuja pieniä aivonystyröitä oikein. Olisi tyhmää jättää käyttämättä tuollainen aivokapasiteetti, mitä tuolla pienellä koirapahasella on! Mietin tuossa aikaisemmin, että jos Mori olisi ihminen, se olisi ihan varmasti Albert Einsteinin tasoa, vähintään!

Mori on ihan äärettömän hyvä touhuilukaveri, jos vaan jaksaisi aina itse touhuta sen kanssa tarpeeksi. Usein tuntuukin, että välistä aikaa koiralle on liian vähän. Tästä olen erittäin harmissani, sillä yhdessä touhuaminen tekisi hyvää meille molemmille. Aina, kun aikaa vain on yritän edes hetken touhuta Morin kanssa, leikkien tai kouluttaen. Onneksi en asu yksin, joten koira saa myös silloin kun mä olen töissä seuraa ja satunnaista aktivointia. Mun toiveissani olisi kuitenkin aloittaa jokin säännöllinen harrastus Morin kanssa, jolla saisin Morin pidettyä aktiivisena sekä itse oppisin oikeanlaisia koulutusmetodeja eri tilanteisiin valvovan, ulkopuolisen silmän alla. Me ollaan koirakoulun aikana molemmat opittu huimasti sekä toisistamme, että varmasti myös itsestämme. Ja meidän välinen suhde on ihan selvästi kehittynyt uudelle tasolle. Meidän suhde ei ole enää pentumaista roikkumista "äitihahmossa", vaan moleminpuoleista luottamusta ja kunnioitusta sekä yhteisymmärrystä. Luottoa ja uskoa siihen, että yhdessä toimimalla kaikki toimii paremmin kuin itse päättämällä. Ja mä olen hurjan ylpeä omasta koirastani sekä samalla myös itsestäni, että olen näinkin pitkälle oivalluksissani päässyt. Ja että me yhdessä päästään vaikka mihin jos halutaan.
Se, minne sitten koirakoulun jälkeen suunnataan, onkin sitten täysin toinen juttu...