Your love is like a solider, loyal 'til you die

Days like these lead to... 

Nights like this lead to 

Love like ours. 

You light the spark in my bonfire heart. 

People like us—we don’t 

Need that much, just some

One that starts, 

Starts the spark in our bonfire hearts

Mikään päivä ei ole sietämätön, jos saan kokea sen kanssasi. Synkimmästäkin syyspäivästä tulee aurikoinen, kun hellästi hörähdät minut nähdessäsi ja tuuppaat turvallasi mua vatsaan kuin sanoaksesi "hei, tässä mä olen, kaikki on hyvin". Vaikka matkalla tulee vastoinkäymisiä ja välillä tekee mieli luovuttaa, niin aina oikealla hetkellä sä osaat muistuttaa mua siitä, miksi mä tätä oikein teen. Miksi se olet juuri sinä, jonka kanssa tälle matkalle olen lähtenyt. Aivan sama vaikka muut sanoisivat mitä, niin me ollaan yhdessä. Me vielä näytetään niille kaikille jonain päivänä ♥

Halla oli siis tänään aivan superihana, ja fiilis lyhyen mutta intensiivisen perustreenin jälkeen mitä mainioin! Tämän viikon gramaanikuuri on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä, sillä nyt neiti esitteli lähes rauhallista koululaukkaa ilman suurempia taisteluita. Pieniä ovat meidän ilot, mutta onneksi ei ole kiire minnekään!
Loppuviikosta on tiedossa Antin hyppäriä ja nyt jo vähän jännittää, miten kaikki sujuu. Onneksi meillä on kaveriratsukko mukana, niin ei olla Hallan kanssa yksin.

The falling leaves of red and gold

Kirpeät syysaamut, yöpakkasen jäädyttämät pihat
Ruskaiset lehdet, muuttolinnut

Sadepäivät, pimenevät illat

Villasukat ja suklaalevyt

Syksy on taas täällä

Tuntuu, että vuorokaudessa olisi vähemmän tunteja kuin aikaisemmin, vaikka todellisuudessa vain tekeminen päivittäin on lisääntynyt. Tottakai myös pimeän vuodenajan lähestyminen lisää sitä väsymyksen tunnetta omalta osaltaan. Tuntuu ettei blogin päivittämiselle juurikaan riitä aikaa tai energiaa, mutta yritetään.

Olimme avokin kanssa reissussa Espanjan auringon alla syyskuun alussa ja voin kertoa, että hermoloma oli paikallaan. Mori sekä Halla olivat kumpainenkin niin hyvässä hoidossa, että lomaa olisi voinut jatkaa pidemmänkin aikaa. Ei me siellä lomalla muuta tehty kuin lomailtiin ja löhöttiin rannalla, mutta sehän lomassa aina on parasta. Eikä paljoa "oikeilla" lomilla tullut löhöiltyä, joten nyt sitten senkin edestä.

Halla on voinut oikein hyvin minulle muuton jälkeen. Ollaan tehty töitä sen lihaksiston ja kaiken muunkin kanssa ja pikkuhiljaa alkaa löytyä oikeat nappulat tamman kanssa. Vielä on tottakai paljon tehtävää, mutta ei meillä mihinkään ole kiire. Tulevaisuuden suunnitelmiakin vasta mietitään ja joka toinen päivä ne menee aina täysin uusiksi, mutta niistä mahdollisesti lisää myöhemmin. Ollaan nyt käyty sekä koulu- että estevalmennuksissa, vaihtelevilla menestyksillä. Kuva- tai videomateriaalia näistä ei valitettavasti ole, mutta voi olla että joitain lyhyitä päiväkirjamaisia postauksia lisäilen tunneista tänne vielä jälkikäteen.

Koulupuolella on tapahtunut selkeä ja isoin muutos parempaan, sillä Halla ei enää holtittomasti kaahota koko aikaa, vaan nyt on alkanut löytymään ne oikeat avut hevosen saamiseen ohjan ja pohkeen väliin kunnolla. Täytyy sanoa, että senkin hoksaaminen on yllättävän vaikeaa noin vaativan ratsun kanssa. Samalla on myös saatu vauhtia ja kaahotusta pois, sekä vähän pelivaraa askelpituuden säätelyyn. Laukka on edelleen ratsastettavuudeltaan vaikein ja vaatii paljon vielä työtä. Tällä viikolla on tarkoitus pitää pieni gramaanikuuri, ei siis kiskoa hevosta nyökkyyn piuhojen avulla, vaan käyttää niitä apuvälineenä, jotta laukkaa saisi työstettyä paremmin. Ja pyrin tottakai ratsastamaan mahdollisimman löysällä gramaanilla koko ajan. Hyppäreistä on viime aikoina melko vaihtelevat fiilikset, väliin on mahtunut niin hyviä fiiliksiä kuin itku kurkussa vääntämistäkin. Valmennuskuviot on vähän myllerryksessä vielä ja olen tällä hetkellä hieman skeptinen sen suhteen, uskallanko asettaa edes mitään tavoitteita meille mikä tietysti omalta osaltaan hankaloittaa asioita... No, on tässä onneksi aikaa vaikka kuinka!
Ollaan me käyty lisäksi jonkin verran maastossa ja mikä olisi sen ihanampaa kuin oman rakkaan suomineidon kanssa maastoilu syksyisessä metsässä tai hanattelu sänkkärillä! Tutkimusmatkailuakin ollaan jonkun verran harrastettu, eli siis vaan lähdetty maastoon kävelemään ja etsimään uusia maastoreittejä. Hektisen elämän keskellä mieli lepää, kun lähtee yksin iltakävelylle pellonreunaan tai hiekkatielle. Ihanaa vastapainoa myös sille lähes jatkuvalle hevosenomistajan stressitilalle.

Mori puolestaan on vaihtanut ruokavalionsa nappulasta kokonaan raakaruokaan omistajan menetettyä totaalisesti hermot sopivan nappulamerkin metsästyksessä. Vielä ollaan totutteluvaiheessa, mutta voisin kyllä jo nyt sanoa, että koira on iloisempi ja paremmin voivan näköinen, vaikka vatsa ajoittain reistaileekin vielä. Muuta ihmeellistä ei Morin kanssa ole juurikaan tapahtunut, rallytokoa meidän piti aloitella, mutta jätin kurssin kesken, sillä en halua maksaa siitä että kurssin vetäjä kouluttaa kurssiajalla omaa koiraansa sen sijaan, että opettaisi meitä. Toistaiseksi ollaan siis vain oltu kotosalla, välillä käyty peltolenkeillä kaverin koiruleiden kanssa, ja taas toisinaan vain kotimetsikössä haistelemassa uusia syksyn tuoksuja.

Toivottavasti teidän lukijoiden syksy on alkanut hyvissä merkeissä.

Ihania kirpeiden pakkasaamujen ja auringon täyteisiä syyspäiviä!

"Voi kuinka kaunis on tuo nainen, kuka hän on ja mistä tänne saapui?"

Pari päivää olette nyt saaneet elää hämmennyksessä, että mistä oikein edellisessä päivityksessä oli kyse. On niin paljon asiaa, etten itsekään tiedä oikein mistä aloittaa. Noh, aloitetaan alusta. Koitan tiivistää tapahtumia parhaan mukaan.

Mistä kaikki - tai ainakin lähes - poni- ja heppatytöt aina haaveilee? No omasta suloisesta ponista tietenkin! Uljaasta tummanrautiaasta puoliveriorista läsipäineen ja täysmittaisine sukkineen, joka hyppää taloja ja taitaa korkean koulun liikkeet ajatuksesta. Tai hulmuharjaisesta sydäntenmurskaajaponista, joka on maailman sympaattisin ja huomionkipein pikku nassukka jota kaikki käyvät vuorollaan ihastelemassa ja kehuvat "voooi miten se on söpö!!". Niin minäkin olen aina haaveillut pienestä pitäen omasta hevosesta. Minun haaveeni oli näiden molempien yhteissumma, täydellinen real life My Little Pony.

Myytävien hevosten selailu tuli aloitettua jo monia monia vuosia sitten, kiitos internetin ihmeellisen maailman ja Hevostalli.netin markkinoiden. Muistan joskus luvanneeni itselleni, että kun täytän 18 vuotta ja saan itse päättää omista rahoistani, ostan oman hevosen. Tällöin tosin suunnittelin silloisen hoitoponini ostoa ja laskin jo rahojakin siihen, kyselin tallipaikoista jne. Jopa keskustelin ratsastuskoulun omistajan kanssa hoitoponini myymisestä. Mutta jossain vaiheessa tiemme kuitenkin erkanivat ja kasvoin itsekkäämmäksi siitä hyväntahdonajatuksesta ostaa rikkinäinen entinen tuntiponi pariksi vuodeksi eläkekotiin nauttimaan viimeisistä vuosista vihreillä laitumilla ja lumisilla pelloilla. Ehkä vielä jonain päivänä siltikin toteutan lupaukseni, aika näyttää...

Sitten kuvioihin tulikin Mädde. Mädde oli todellinen ensikosketukseni yksityishevosen hoitoon ja ylläpitoon, siihen, mitä kaikkea oikeasti hevosenomistaminen vaatii rahan lisäksi. Miten paljon asioita on huolehdittavana. Mutta myöskin miten paljon vapauksia yksityisomistuksessa olevan hevosen kanssa voi olla. Haavrilin jo silloin omasta hevosesta, mutta koska tilanne ei silloin ollut sopiva, enkä kokenut olevani valmis hevosen ostoon, päätin tutustua ja tunnustella hevosen omistajuutta vuokraamisen kautta. Mädde on ollut hieno opetusmestari siinä, millaista hevosmaailma on ratsastuskoulun ulkopuolella harrastetasolla. Mädden kanssa on ollut hienoa puuhastella ja se on ollut minulle erittäin tärkeä hevosystävä, kullanarvoinen, joka on opettanut minulle omalla tavallaan paljon nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja ennakointia. Lisäksi Mädden avulla olen oppinut paremmin lukemaan hevosten elekieltä sekä näkemään paremmin jos kaikki ei ole hyvin.

Alkuvuodesta aloin selailemaan hevosmarkkinoita. Tein laskelmia. Luin ja opiskelin, tutkin. Pohdin millaista hevosta etsin, mitkä ominaisuudet ovat minulle tärkeimpiä. Terveys, kapasiteetti, rotu, sukupuoli, ikä. Uskaltauduin kyselemään sähköpostitse myytävistä hevosista tarkemmin. Löysin kiinnostavia yksilöitä, koin pettymyksiä kun ilmoitus ei vastannutkaan todellisuutta, turhauduin kun myyjä ei vastannutkaan viestiini. Kaikkea sitä. Huhtikuussa kävin kokeilemassa yhtä hevosta, kyvykästä sh-tammaa, jolla oli kuolaamani suku ja toivomani kilpailunäytöt. Mutta jokin siitä puuttui, jokin ei sopinut täydellisesti, kun istuin sen selässä. Kokeilin tätä tammaa kahdesti. Se oli niin lähellä täydellisyyttä, mutta silti se ei tuntunut oikealta. Tavallaan ajatus harmittaa edelleenkin. Mutta ei ole mitään järkeä ostaa lähes täydellistä, jos se täydellinen hevonen on tuolla jossain. Löysin toisenkin lähes täydellisen tapauksen, mutta tällä kertaa homma kaatui myyjän epäasialliseen käytökseen ja päätin pestä käteni koko hommasta. Lisäksi näin jälkeenpäin ajateltuna tuo hevonen olisi todennäköisesti ollut aivan liian työläs ja haastava minulle. Kolmatta lähdimme S:n kanssa katsomaan aina Pohjanmaalle asti ja kotimatkalla melkein itketti miten oltiin tehty turha reissu, kun hevonen ei ollut sitä mitä luvattiin vaikka se potentiaalinen saattoi ollakin. Jatkoin siis etsimistä, vaikken ollutkaan enää varma mitä etsiä. Mielessäni kävi myllerrys. Toisena päivänä halusin kaikkeen kykenevää kisatykkiä muusta viis, toisena aamuna heräsin taas tunteeseen, että mitä järkeä on ostaa kisahevonen, kun en kuitenkaan hevosen kanssa tee muuta kuin jolkottelen ja puskailen. Mitä järkeä on edes etsiä hevosta, kun pelkkää paskaa sataa niskaan joka kerta? Ja sama ralli jatkui jatkumistaan... Pitkitin ja pitkitin päätöstä tämän ensimmäisen tamman kanssa ja kesäkuussa meinasin jo heittää kirveen kaivoon koko homman kanssa. Vastoinkäymisiä sattui toisensa perään. Kahden täydellisen oloisen hevosen kohdalla minulle tehtiin oharit ja elämä koetteli muillakin osa-alueilla sinnikkyyttäni.

Juhannusta edeltävänä viikkona ystäväni vinkkasi minulle myytävästä tammasta, jonka oli löytänyt ja joka sopisi hyvin hakemani hevosen profiiliin. Ja niinhän se sopikin, mutten jaksanut ilahtuu että taas oli löytynyt potentiaalinen hevonen. Jokin menisi kuitenkin mönkään taas kerran. Sen kummempia odottamatta tai innostuksesta hihkumatta lähetin taas uuden sähköpostin myytävästä hevosesta. Juhannusaattona sain vastauksen sähköpostiini. Luin pitkän reportaasin hevosen käyttöhistoriasta, luonteesta ja ratsastettavuudesta kerta toisensa jälkeen ja vastattuani viestiin juhannuksen jälkeen sovimme jo koeratsastusta. Heinäkuussa kävin kokeilemassa ensimmäisen kerran tätä tyttöä. Ensisilmäyksellä mietin, että onpas se laiha. Mihinköhän oon taas itseni sotkenut. Tamma esiteltiin minulle ensin liikkeessä, jonka jälkeen pääsin itsekin selkään. Ei, se ei taitanut korkeaa koulua ja se kaahotti. Mutta se yritti. Ja se vilautteli sellaista potentiaalia, että työllä siitä voisi saada vielä vaikka mitä. Ah, ja esteillä. En muista koska viimeksi olisi tuntunut niin hyvältä ja turvalliselta hypätä täysin uuden hevosen kanssa. Kovaa se meni edelleen, mutta sehän hyppäsi! Hypyt eivät edes tuntuneet vaivalloisilta tälle ja sen kanssa koettiin heti jonkinnäköistä yhteisymmärrystä. Ratsastuksen jälkeen olin häkeltynyt ja en oikein osannut sanoa myyjälle mitään siitä, mitä päässäni pyöri. Sovimme, että nukun vielä yön yli ja ilmoittelen sitten itsestäni.

Jouduin nukkumaan pari yötä ennen kuin uskalsin laittaa myyjälle viestiä. Olin häkeltynyt ja ihmeissäni, miten onkaan mahdollista, että tämä pieni tamma tuntuikin niin hyvältä ja sopivalta kaikkien aikaisempien käänteiden jälkeen. Mielessäni pyöri skeptinen ajatus voiko innostus johtua vain siitä, ettei aikaisempien kanssa ollut sujunut ja nyt kun kerrankin jokin menee edes vähän nappiin, niin olen heti myyty. 

Jonkin ajan päästä olin samalla tallilla katsomassa tätä samaista tammaa epämääräisistä ja ahdistavista ajatuksistani huolimatta. Silittämässä sen harjaa ja naureskelemassa sille, kun se tutki mitä ihmettä sen kimpussa häärään. Tällä kertaa hypätessä meillä oli hieman ongelmia. Tiesin, että pidän hevosesta erittäin paljon ja lähdin aivan liian korkein odotuksin ratsastamaan. Vaadin meiltä molemmilta liikoja, että olisimme vielä parempia nyt kuin ensimmäisellä kerralla. Ystäväni oli myös mukanani koeratsastuksessa ja osalti myös se loi paineita. Tamma myös osoitti tällä kokeilukerralla, että siitä löytyy luonnetta kiukkuillessaan minulle ensin vesarissa ja sen jälkeen taluttaessani sitä laitumelle. Eihän se pahansisuinen ollut, kiukkusi vain kun asiat tehtiin eri tavoin kuin hän itse halusi. Kotimatkalla ajatuksista ei ottanut selkoa. Taas sovimme, että ilmoitan päätöksestäni seuraavana päivänä. 

Yönsä on vaikeaa nukkua rauhassa, jos ajatukset painaa mieltä. Mitäs jos se ei olekaan se "oikea"? Olenko mä nyt oikeasti täysin valmis tähän, mitä jos en olekaan vaikka niin luulin? Mutta kun mä haluan sen! Aamulla huonosti nukutun yön jälkeen ajatukset eivät olleet sen selkeämmät. En saanut asiaa pois mielestäni ja se oli ainoa asia mistä suostuin sinä päivänä muiden ihmisten kanssa keskustelemaan. "Heppa sitä ja heppa tätä ... Olenko vai enkö ole valmia, siinä vasta pulma ..." Mitä ikinä mieleen juolahti asiaan liittyen. Illalla kaivoin puhelimeni esiin ja hetken mietittyäni näppäilin jo viestin myyjälle... Nyt jännitys tiivistyy... TATTADADAA! Keskiviikkona 31.7.2013 klo 9:00 seisoimme ystäväni kanssa Vermon klinikan edessä odottamassa uutta toivottavasti tulevaa hevostani saapuvaksi ostotarkastukseen. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Hermosauhuille olisi ollut paikka jos toinenkin, mutta happea ei saanut vetää välissä. Mitä jos siitä nyt löytyy jotain mikä estää sen aktiivista harraste- ja kilpailukäyttöä? Mutta mitään sellaista ei löytynyt. Hieman toispuoleisuutta lihaksistossa. Pitkähköt kaviot, joissa lyhyenläntä kanta, jonka vuoksi jalan asento rasittaa niveliä "turhaan". Taivutuksissa pientä sanomista, mutta kuvista ei löytynyt mitään. Oikeassa takasessa juuri ja juuri havaittavaa kulumaa. Mikään ei estä hevosen käyttöä aktiivisessa harraste- ja kilpailukäytössä! Huh! Ensimmäinen hetki, kun hengitin koko kolmen tunnin aikana. Kävelin ulos ja tuijotin klinikan pihaa. Hengitin. Enää puuttui muutaman hassun paperin täyttö ja se olisi siinä. Minun ikioma ensimmäinen oma hevoseni. Oikeasti, onko tämä edes totta! Nipistin itseäni. Auts!! En ole unessa...

Ja niin, 31.7.2013 perheeseeni muutti uusi nelijalkainen rakkaus ♥

M.H. Amos

"Halla"

(ent. Reeta)

s. 28.6.2003

suomenhevonen

tamma

I: Jaanen Suikku

E: M.H. Hely

Kasv: Matti Harju

<3

Tää ei mee ku Strömsössä

Viime viikko ei hevosharrastuksen osalta mennyt ollenkaan nappiin. Alkuviikko oli vielä ihan okei, mutta loppuviikko...

Lauantaina tunnilla Mädde kaatui koko tunnin ajan oikealle ja oli vahva edestä. Saatiin työstettyä tyttö vähän kevyemmäksi edestä, mutta edelleen se oli vino kuin mikäkin. Mädde liikkui hyvin eteen, mutta puski jatkuvasti kaarteissa lapaa ulos kierroksesta ja mun avuista riippumatta. Ihan kuin mun avuilla ei olisi ollut mitään väliä. Ja viime päivät kun olen vain yrittänyt saada sitä pitämään lavat ruodussa ja säädellyt tarkemmin sekä lapojen ja jalkojen liikkeitä. Mädde tuntui kentällä koko viikon siltä, ettei se liikkunut kunnolla eteen. Kuvissa (ei tämän postauksen kuvissa kuitenkaan niin mallikkaasti) ja ulkopuolisten silmin katsottuna se kuitenkin liikkui hyvin eteen ja käytti itseään läpi selän, mutta miksei se liike tuntunut miltään selässä? Mun oma istunta näytti ja tuntui kamalalta, en päässyt liikkeeseen mukaan yhtään niin hyvin kuin yleensä. Lisäyksetkään ei onnistuneet ollenkaan niin kuin toivoin, sillä ensimmäiset lisäykset meni tapellessa askeleen pidentämisestä. Yritin itse aivan liikaa ja kun lopuksi saatiin mut rauhoittumaan ja rentoutumaan, ei peräänannosta saatika ryhdikkäästä muodosta ollut enää tietoakaan. Lopputunnista tuntui että Mäds juoksi vain pää pystyssä (ja kieli pitkänä) taipumatta tai antamatta periksi mistään ja yrittäessäni taivuttaa sitä sain opettajalta kiellon taivutella hevosta. Jospa nää kaikki viat vaan onkin sitä, että puskin Mäddeä koko tunnin eteen koska en osannut tuntea sen liikettä kunnolla selästä ja sen takia se puski lavat edellä minne sattuu enkä itsekään päässyt liikkeen mukaan ja sitten dominoreaktiona karkasi koko juttu käsistä. Äh! Tunnin jälkeen jäi hirveä luovuttajafiilis ja mitätön olo.

... Mitä jos vika on vain minussa?

Sunnuntaina ei ollut fiilistä yrittää ratsastaa kunnolla, sillä olin niin pettynyt omaan suoritukseeni. Päädyin testaamaan Mädden kyydissä oloa ilman satulaa. Voin näin iloksenne ilmoittaa, etten tee sitä enää ikinä! Puolen tunnin hömpöttelyn jälkeen perse oli niin kipeä, etten päässyt edes kävelemään kunnolla kentän reunalle. Mäddekin oli aluksi ihan ihmeissään, mitä mä teen sen selässä ilman satulaa ja miksen mä pysy paikoillani niin hyvin kuin satulan kanssa, mutta kyllä se sitten parin ravi- ja laukkapätkän jälkeen rentoutui niin, että välistä meno näytti tai pikemminkin tuntui ihan siedettävältäkin. Keskityin vain kyydissä pysymiseen ja siihen, että liikutaan eteenpäin ja tyttö tuntuikin paljon fiksummalta, eikä puskenut niin paljoa oikealle tai kadottanut lapojaan.

Humppailun jälkeen käytiin vesipesulla ja syömässä vihreetä. Mädde on selvästi oppinut, että kun pistetään kunnon riimu päähän (eikä meidän normaalissa käytössä olevaa "Caius"-riimua, joka toimittaa lähinnä henkisen riimun virkaa hevoselle. Kyllä venenarusta tehty riimu on huippuluokkaa!) naruineen päivineen ja lähdetään pois tallin pihasta, niin aivan varmana mennään syömään. Ja eihän tyttö meinannut pysyä lapasessa sen vuoksi, kun oli niin kamala kiire syömään, ettei ruoka vain lopu kesken!

Sunnuntain ilman satulaa-kuvista kiitokset Veeralle!

Löytyy syytä hymyilylle, vaimon kaa vaik kävelylle

Kirjoittamisen aloittaminen tuntuu todella vaikealta näin pitkän ajan jälkeen. Pyörittelen sormia näppäimistöllä ja etsin sanoja. Aina kun saan yhdenkin lauseen aikaiseksi, niin pyyhin sen pois, sillä se kuulostaa tyhmältä ja aloitan taas alusta. Mikä siinä on, etten osaa päivitellä tänne säännöllisesti? Ehkä musta ei ikinä tule tarpeeksi säännöllistä minkään muun kuin työaikojen kanssa... Mutta missä kaikki te lukijat olette? Postausideoitakaan ei tullut kuin Sannalta (kiitos Sannalle ja lupaan toteuttaa postaustoiveesi asap!), mikä vähän harmittaa, sillä olisi ollut kiva kuulla minkälaisia postauksia te haluaisitte jatkossa lukea.
Olen koko hiljaiselon ajan taas miettinyt sitä, että pitäisikö vain unohtaa tämä bloggaaminen kokonaan. Huomaisiko kukaan edes jos en vain enää päivittäisikään tänne mitään? Jäisinkö mä itse salaa kaipaamaan tätä henkireikää, jonne voi purkaa ajatuksiaan tai tulla hehkuttamaan onnistumisista? Toisaalta mua kutkuttaisi niin paljon kertoa teille kaikille siitä mitä on oikein tapahtunut ja toivottavasti vielä tapahtumassa. Mutta joku mörrimöykky mun päässäni muistuttelee mua, ettei ehkä vielä kannattaisi, ettei tieto leviä vääriin korviin ja aiheuta ongelmia.

Sen verran ehkä voi paljastaa, että kevät on tosiaan tullut myös meille ja uudet tuulet puhaltaa myös hevosharrastuksessani. Mitään muutoksia ei toistaiseksi vielä ole ja Mädden kanssa puuhastellaan edelleen. Tällä hetkellä tavoitteena on kerätä takaisin lihaksia ja mahaa, mitkä katosivat talven saikkuilun vuoksi. Harmi, ettei mulla ole hevosesta kuvia ennen ja jälkeen ontumisten, että voisitte tekin nähdä muutoksen. On ihan hullua miten nopeasti ne lihakset tuolta tammalta hävisivät ja kun sitä vertaa siihen miten paljon taas joutuu tekemään töitä niiden takaisin palauttamiseen... Huhhuh! Nyt olisi tärkeää vain tehdä selvä treenisuunnitelma ja lihashuoltoohjeistus, että Mäds saataisiin taas vähintään samaan kuntoon kuin ennen lihas- (ja maha-)katoa ilman, että aiheutetaan hevoselle lisää hallaa.

Kesää ja koirakavereita odotellessa

Morin kanssa ollaan nautittu keväästä pitkillä lenkeillä ja koirapuistossa. Morilla oli tänään rokotus ja noh, ei se nyt ihan niin kuin elokuvissa mennyt. Alkuun Mori oli todella reipas, mutta kun eläinlääkäri alkoi käsittelemään Moria, ei homma ollutkaan enää laisinkaan kivaa... Sitten alkoi murina, huuto ja hampaiden louskutus. Eläinlääkäri pyysi tässä välissä S:n pitämään Morista kiinni, jotta rokote saataisiin annettua ilman tappelemista ja ymmärrän kyllä. Itse tyhmänä jännitin Morin rektiota elliin ja niinhän siinä sitten kävi, että kun olin itse epävarma, se välittyi Moriin ja Mori koki tilanteen uhkaavaksi, jolloin päätti puolustaa itseään ja/tai mua. Onneksi saatiin rokote laitettua ilman isompia ongelmia S:n avulla ja rokotteen jälkeen harjoiteltiin vielä vähän eläinlääkärissä oloa mun kanssani niin, ettei Mori ärhennellyt ellille vaikka mä olin vieressä. Hyvin meni ja lopuksi Mori uskaltautui tutkimaan paikkoja omin päin. On mulla hieno jääräpää! :)

Ideoita postauksiin!

Vaikea mennä kiistämään, etteikö tämän blogin elämä ole taas hiljentynyt. Kävijämäärä on kuitenkin viime päivinä noussut tasaiseen tahtiin, joten imeisesti tätä blogia kuitenkin seurataan. Syy postauksien pitkiin väleihin on yksinkertaisesti siinä, ettei jutun aihetta juurikaan ole. Haluan kuitenkin tarjota teille lukijoille monipuolista luettavaa, enkä kirjoittaa joka toinen päivä "olin töissä ja sitten illalla kävin tallilla. Mädde on edelleen epämääräinen eikä sillä voinut mennä kuin käyntiä"... Mua itseäni rassaa sellaisten tylsien postauksien väkertäminen ja liika päiväkirjamaisuus.

Olisinkin nyt halukas kuulemaan toiveitanne postauksista. Tämä sopii hyvänä jatkona aikaisempaan kyselyyn siitä, minkä tyyppisiä juttuja haluaisitte jatkossa lukea. Joku erikoispostaus tai mielipidekirjoitus olisi tässä kohtaa varmaan paikallaan. 

Toiveita erikoispostauksista/mielipidekirjoituksista voitte vapaasti jättää tämän postauksen kommenttiboksiin!

Mutta jottei nyt ihan hämärän peitossa olla, niin kerrataanpa parin viime päivän tapahtumia. 

Mädde on tosiaan taas epämääräinen, otj on ojentajajänteen puolelta turvoksissa kolhun vuoksi, eikä siksi ole ollut kuin käyntiliikutuksella viimeisen viikon. Lauantaina käytiin vain kävelemässä maastakäsin ja kylmättiin jalka. Sunnuntaina käytiin maneesissa tekemässä pientä käyntitreeniä suoristellen ja etuosaa kevennellen. Mädde oli huomattavasti tahmeampi ja haluttomampi kuin yleensä, joten pitkälti vain köpöteltiin. Loppuun vielä taas kylmäys. Tällä viikolla olisi tarkoitus päästä liikkumaan jo normaalimmin, sillä turvotus on laskenut lähes kokonaan eikä jalka ole enää lämmin. Missään välissä Mäds ei ontunut jalkaa, mutta varotoimena omistajan pyynnöstä jätettiin pois ylimääräinen rasittaminen ravissa ja laukassa kokonaan. Toivotaan, että ensi viikolla kinttu on kunnossa ja päästään taas paremmin hommiin.

Viikonloppuna tuli käytyä myös risteilyllä, Morin ollessa hoidossa meidän luottohoitajalla. Risteilystä ei olekaan sitten sen enempää kerrottavaa, sillä se meni melkoisen kosteissa merkeissä. Risteilyn jälkeen sainkin sitten ikävän ilmoituksen Moriin liittyen, sillä meille ei ole tälle keväälle tarjolla minkäännäköistä agilityn alkeiskurssia. Olen syvästi pettynyt tämän tiedon takia, mutta täytyy yrittää keksiä jotain muuta. Vuorotyössä vain on lähes mahdotonta sopia mitään kiinteitä menoja arkipäiville. No, eiköhän me jotain keksitä...

Aprillipäivän tallihetket

... Kellon viisari osoittaa varttia vaille kolmea. Hitto, kun en millään jaksaisi nousta tästä sohvalta karkkipussin vierestä! Mutta en mä halua pimeälläkään mennä, kai se on sitten pakko potkia itseään pyllylle ja nousta ylös. Puen tallivaatteet päälle ja patistan kuskin kanssani matkaan. Saavumme tallin pihaan puoli neljä, johon S jättää minut. Suuntaan kohti alatallia, heitän roinani varustehuoneeseen ja kipitän rehulaan laittamaan Mädden päiväruoat turpoamaan. Melassia ja pellavaa, myöhemmin sekaan vielä vähän kivennäistä.

Mädde on ulkona nauttimassa auringosta. Se pyörii tarhakaverinsa, Ilpon kanssa ympyrää ja koittaa piiloutua itseään pienemmän pikkhepan taakse piiloon. Saan kuitenkin noukittua Mädsin tarhasta ja kiikutan sen vesariin. M pysyy hienosti paikoillaan, vaikkei sitä voi sitoa kiinni vetopaniikin vuoksi. Harjaan tytön hulella läpikotaisin, tarkistan jalat, laitan suojat sekä satulan ja suitset. Itselle vielä kypärä päähän ja sitten menoksi! Tie maneesille on puoliksi sulanut, puoliksi umpijäässä ja matkan teko jalkaisin on loppumatkasta tuskallista, sillä jäätä ei pääse kiertämään. Tien varressa olevan mökin kohdalla Mädde jännittyy. Se pelkää mökin varastorakennusta ja alkaa hivuttautua sivulle päin mun taakse. Hetken asiasta keskusteltuamme päästään kuitenkin jatkamaan matkaa. Seuraava kyttäyspaikka tulee maneesin nurkilla, jossa on trailerien parkkipaikka. Ihan varmasti ei ollut tuo tuossa eilen, tuumaa Mädde, joka meinaa tulla mun syliin. Matka kuitenkin jatkuu, kun traikku ei näytäkään syövän tyttöä.

Maneesin ovi on pelottava. Vihellän jo hyvissä ajoin ja avaan oven varovasti. Mäddellä pyörii silmät päässä, kun se tuijottaa ovea ensin ulkoa ja sitten sisältä päin. Maneesissa meillä on seuraa ja huikkaan ovelta heipat. Jolkottelen kevyesti kaikki askellajit läpi, taivuttelen ja teen parit siirtymiset. Maneesiseuralaisemme poistuu ja saan yllättäen idean päästää Mädden juoksemaan vapaana. Kipitän vielä hevosen kanssa kurkistamaan ettei maneesitiellä ole kukaan tulossa maneesille päin. Ähellän varoituslapun maneesin oveen, jonka jälkeen pääsen riisumaan tytön varusteita. Satula ja ohjat pois, ja eikun menoksi. Eikun mitä. Mädde katsoo mua hölmistyneenä ja joudun maiskuttamaan, että se liikkuu.Loppujen lopuksi tamma vihdoin tajuaa mikä homman idea on ja alkaa irroittelemaan. Vitsit millaista liitokavioravia ja -laukkaa tytöstä irtoaa, kun se saa vapaasti päästellä. Innostuessaan tyttö alkaa pörhistellä ja puhisee maneesin toisessa päässä pää ja häntä tötteröllä. Kun se siitä lähtee ravaamaan, loksahtaa mulla luukku auki miten upealta se sen pari sekuntia näyttää. Maneesin ovelta kuuluu vihellystä ja hetken hurmos päättyy kuin sormia napauttamalla. Käyn hihkaisemassa ovella, että pyydystän vain villokkoni kiinni, ihan hetki menee. Mäds tulee nätisti luokse, kun rapisuttelen taskussani olevaa purkkapussia.

Juutun taas suustani kiinni maneesiin, mutta loppujen lopuksi pääsemme lähtemään tytön kanssa takaisin talliin. Tallille päin matkatessa Mädde ei ole yhtään niin säikky kuin toiseen suuntaan. Varastorakennusta se kyttää tästäkin suunnasta, mutta nyt se väistää pois päin minusta eikä mun päälleni. Ja hyvä näin. Selviämme talliin ilman ongelmia ja parkkeeraamme taas alatallin vesariin. Riisun varusteet, harjaan hevosen taas huolella, pyyhin hiet ja kuolat naamasta ja alan pesemään jalkoja. S tuulee samaan aikaan talliin sisään ja menee pyynnöstäni viemään Mädsin satulan ylätalliin sekä laittaa tytön pöperöt valmiiksi ja tuo ne sitten vesariin Mäddelle syötäväksi. Jotain hyötyä miehistäkin on, tuumaan.

M seisoo taas kiltisti paikoillaan, kun pesen sen jalkoja betadinella. Meke on taas tallilla samaan aikaan ja vaihtelemme mielipiteitä kaikesta hevosiin liittyvästä. Marmatan siitä, miten hevoselle voi näin kevättalvella kuivassa tarhassa tulla riviä ja miten ihmeessä minä olen se ainoa, joka tämän asian on huomannut saatika sitten niitä kinttuja hoitanut. Mielessä kihisee kiukku, mutta sivuutan sen ja hoidan tytön jalat kiltisti kuiviksi ja levitän vielä Zinkosalit päälle. Kun Mäds on syönyt pöperönsä, päästän sen takaisin tarhaan Ilpon seuraksi. Seuraavaksi on vuorossa suojien pesu. Tulee ihan mieleen vanhat hoitaja-ajat, kun puunaan varusteita melkein enemmän kuin hevosta. Ei nyt sentään, mutta joskus ennen polarisuudet olivat melkein aina noin päin. Unohdun muistelemaan vanhoja pesun yhteydessä ja saan roiskittua saippuavettä päälleni. Hinkkaan suojat niin puhtaaksi kuin vain suinkin mahdollista. Vesarin hanasta ei kuitenkaan tule vettä, joten huuhtelun kanssa saan odottaa. Odotellessa kurkistan ikkunasta ulos ja nään Mädden ja Ilpon rapsuttelemassa toisiaan tarhan portin tuntumassa. Kuin tilauksesta hana alkaa taas toimia ja saan huuhdeltua suojat. S on taas oiva apu ja toimittaa suojat kuivumaan kuivaushuoneeseen. Tällä välin pyyhin vielä suitset ja vien kaikki loput tavarat paikoilleen. Ennen kotiin lähtöä jään vielä suustani kiinni Meken ja Ilpon omistajan kanssa. Mädde on tällä välin otettu sisään, sillä kello tulee jo puoli seitsemän. Neidin naama pilkottaa karsinan luukusta, josta se haistelee raikasta kevätilmaa. Taitaa Mäddekin tietää, että kevät on taas tulossa.

My "own" easter bunny

Täälläpäin pääsiäistä on vietetty hyvin heppamaisissa tunnelmissa. Hyi että miten viikko heppailuvapaata pistää lihakset tönköiksi! Voin sanoa, että yhden hyppypäivän, toisen puomipäivän ja yhen rennon sileällä työskentelyn jälkeen mun masu ja jalat on aivan kaput! Harmi, ettei meidän hienoista jättiloikista tai tän päivän koulutuuppauksista ole kuvia. Puomipäivältä on sentään joitakin räppäisyjä, joista pari on toivottavasti ihan julkaisukelpoisia.

Perjantaina oltiin Meken kanssa heppailemassa ja päätettiin pistää pieni esteenpoikanen meille pystyyn. Cindalla ei ollut mitään ongelmia esteen kanssa, mutta Mäds, joka ei ole pitkiin aikoihin päässyt hyppäämään, oli ihan ihmeissään jutusta. Niinpä sitten loikatkin oli sen mukaisia. Alussa hypyt oli ihan hyviä, mutta sitten pari kertaa innostuttuaan Mäds alkoi käymään jo niin kierroksilla, ettei esteelle lähestymisestä tullut mitään. Hetken asiasta väännettyä saatiin yksi hyvä hyppy pikkuesteelle ja sen jälkeen lopetettiin hyppyharkat siihen. Mädden rauhoittamisessa ja rentouttamisessa hyppyjen jälkeen meni yli puoli tuntia, mutta liikettä irtosi sitten senkin edestä. Lopuksi käytiin vielä M + C:n kanssa loppukäynneillä maastossa ja pohdittiin mun mieltä askarruttavia heppajuttuja.

Lauantaina tehtiin siis puomitreeniä yhdellä puomilla. Tarkoituksena oli lähinnä saada askeleet osumaan ravissa ja laukassa puomille oikein, mutta homma menikin vähän läskiksi heti alkuun, kun Mädde ei ymmärtänyt jutun jujua, vaan hyppäsi aina hirveän loikan puomin yli. No pääseehän siitä puomista yli noinkin... Mädde kuumui taas treenistä, joten väliin rauhoituttiin ja jäähdyteltiin kevennellen ilman puomia ja loppuun tehtiin vielä parit onnistuneet puominylitykset ja laukanvaihdot puomilla. Yhdet laukkakisastartitkin tuli vetästyä pitkällä sivulla, kun lumia tippui katolta. Ihana kevät ja sen varjopuolet! Jälleen loppuun kävelyt tallitiellä.

Tänään, eli sunnuntaina pysyttiin täysin sileällä ja epätoivoisesti yritin saada Mädden pehmeäksi ja hyväksi joka suunnasta, mutta aina jos M oli hyvä edestä, se ei taipunut tai lopetti polkemisen takaa ja päinvastoin. Loppuun saatiin pari hyvääkin pätkää ja kokeiltua myös harjoitusravia pitkästä aikaa oikein kunnon määrä. Se tässä itsenäisessä ratsastamisessa  on huonoa, että helposti unohtaa sen inhottavan harjoitusravin, kun keventääkin voi eikä kukaan käske istumaan satulassa. Siispä jatkossa työstetään enemmän mua kuin hevosta.

Nyt en enää enempää jaksa kirjoittaa tältä erää, vaikka juttua riittäisikin esimerkiksi siitä, miten muiden ihmisten toiminta pistää ärsyttämään. Mutta siitä ehkä joskus myöhemmin.

Or is this just Madness?

HOBS KAIKKI!! Tuossa oikealla sivupalkissa on muuten tuollainen pieni äänestys, johon toivoisin mahdollisimman monen lukijan ja satunnaisen kävijän vastaavan. Eli lähinnä kartoitan sitä, millaisia lukijoita ja kävijöitä blogissani käy ja minkä tyyppisiä juttuja te tykkäätte lukea tai mistä toivoisitte juttuja lisää. Myös ehdotuksia saa ihan kirjoittaa esimerkiksi tämän postauksen kommenttiosioon! Jos jollakulla olisi toiveita mielipidepostauksesta, niin pistäkää ihmeessä ehdotuksia tulemaan (tee kirjoitusintoilija jolla ideat hukassa)!

Mutta asiaan. Mäddeilypostausta ja viikonloppua pitkästä aikaa! Pahoittelut hevosihmisille siitä, ettei viime aikoina Mäddestä ole paljoa kuulunut. Olen itse ollut tallilta poissa viime viikolla lähes kokonaan, sillä ei yksinkertaisesti ollut autoa, millä tallille kulkea, kiitos jonkun hllun kaaharin, joka pakotti S:n ajamaan penkkaan säästääkseen oman ja kaaharin hengen. Onneksi viikonloppuna pääsin vihdoin ja viimein taas Mädden luokse, vaikka kipeenä koko viikonlopun olinkin.

Lauantaina oltiin tunnilla pitkästä aikaa, kun edellinen tunti jouduttiin peruuttamaan. Tuntui oudolta istua yli viikon tauon jälkeen taas hevosen selkään. Mutta siellä oleminen tuntui hyvältä. Alkuverkka me saatiin jo ulkona, kun maneesitiellä Mäds sai paskaslaagin naapurin sedän rymistellessä ladon ovesta ulos, jolloin Mädde sitten hyppäsi pellolle umpihankeen minä kyydissä ja pitkän matkan könysi laukaten hangessa. Tuntui kuin oltaisiin ryömitty siellä, koska sitä lunta oli siinä kohtaa Mädden vatsaan asti!

Tunti oli kokonaisuudessaan ja yksinkertaisuudessaan erittäin tehokas ja olin erittäin tyytyväinen suoritukseemme kipeänä ja viikon taukoilunkin jälkeen. Tehtiin suht yksinkertaisia siirtymisharkkoja ja eriasteisia taivutuksia sekä kokoamista ja eteen alas -"myötäyksiä". Näillä yksinkertaisilla treeneillä saatiin ihan huippuja pätkiä Mäddestä irti ja se pääsi oikeasti vilauttelemaan itsestään sellaisia kunnon kouluhevosen liikkeitä, mitä tiedän että siitä hevosesta löytyy, mutta niitä on vaan ihan hemmetin vaikeaa kaivaa esiin. Huippuhieno Mäds!

Sunnuntaina tehtiin vain juoksutustreeni kentällä uudessa pöllylumessa sen takia, että mun selkä + kuume olivat yksissä tuumin pahentuneet lauantain jälkeen ja päätin pysyä jatkoa ajatellen pois selästä. Tällä viikolla lupaan kyllä mennä taas ihan kunnolla vaikka sitten puolikuolleena. Toivottavasti neiti on yhtä hieno tälläkin viikolla.

Weekend my love

Tää mimmi sai vihdoin ja viimein taas kaivettua kameransa kaapinnurkasta pölyttymästä. Jospa nyt olisi vähän fiksumman näköisiä otoksia... Viikonloppu on menny vähän poikkeuksellisesti, koska lyhyesti sanottuna Mädde. No, valaistaan sen verta, että oltiin eilen menossa tunnille ja maneesin kulmalla Mädde säikähti suunnattomasti jotain ja riuhtaisi paniikinomaisesti itsensä suoraan taaksepäin ilman mitään varoitusta (mitä ei ole koskaan ennen tehnyt) ja mä jäin meidän kankien punosnivelohjiin kiinni kädestäni... Tuloksena kaks puolikasta kynttä, joista en sellaisenaan viitsi kuvaa laittaa, mutta voin kertoa, että sormiin sattuu lääkkeistä huolimatta ja kirjoittaminen tällaisten tuppuloiden kanssa on vaikeampaa kuin matikan YO-kokeet. Hehheh... En edes saa ite pestyä tukkaani näiden kanssa, koska en saa tehä tolla kädellä juuri mitään enkä liottaa sitä kauaa vedessä jne. Mutta revin huumoria siitä, ettei törppö mieslääkäri ollut koskaan ennen nähnyt rakennekynsiä. :D

Eli tää viikonloppu jäi heppailuttomaksi tuon tapaturman jälkeen, tänään ollaan käyty himoshoppailemassa ruokakaupassa, tehty herkkumättöruokaa (perunamuusia ja jauhelihakastiketta) ja vähän siivoiltu, eli mm. vaihdettu lakanoita jne. Nyt on hyvä mennä illalla nukkumaan, mutta sitä ennen vielä Morin kanssa koirakouluun!
Miten teidän viikonloppu on mennyt, toivottavasti paremmin kuin mulla!? :)

LUUKKU 8: Tilannekatsaus ja vuodatusta

Viime aikoina olen itse huomannut, että moni bloggaaja on postannut näin pakkasien tullen siitä, mitä hevoselle tulisi pukea päälle milläkin pakkasasteella ja miten omaa hevostaan liikuttaa kylmällä. Mä ajattelin tällä kertaa kääntää asiaa vähän toisin päin. Että mikä taas on liioittelua, milloin hevosen lämmöntarve on yliarvioitu? Tänään tuli tallilla meinaan vähän mietittyä sitä, missä menee ihmisten maalaisjärki ja mihin loppuu hevosmiestaidot...

Pakkasta oli tänään ehkä muutama hassu aste, kun tulin tallille. Mädde oli ulkokarsinassaan naapurinsa kanssa kaikki luukut kiinni ja lämmittimet täysillä. Lisäksi Mäddelle oli ilmestynyt meidän paksuin loimi ohuen toppiksen päälle, eli tammalla oli kaksi toppaloimea päällekkäin, varmaan about 750g loimea... Ja lämmitin täysillä suoraan Mädden yläpuolella. Mädde ei ole toistaiseksi ollut kertaakaan niin paksussa vuorauksessa edes niillä reilu -20 asteen pakkasilla ja nyt sitä pakkasta ei ollut edes paljoa. Meillä on aina tapana jättää Mäddelle yöksi jo se loimitus, millä se sitten päivällä menee uloskin, sillä ulkokarsinassa ei tähän asti ole ollut juurikaan sen lämpimämpi kuin ulkona, koska luukut on aina olleet auki. Nyt kuitenkin päivän aikana Mäddelle oli lisätty se paksu toppis ja voi raasu, sillä on varmaan ollut lämmin... Siinä lämmityksen alla olisin ite voinut olla vaikka toppi päällä, niin lämmin siellä oli. No onneksi Mädde ei ollut ehtinyt olla siellä kovin kauaa, joten tuskin mitään fataalia on ehtinyt tapahtua.

Äh, en mä viitsi asiasta edes enempää jauhaa, alkoi vaan taas tallilla harmittaa muutenkin niin paljon. Mädde on ollut viimeiset kaksi vai joko kolme viikkoa epäpuhdas, on ottanut töpöaskeleita vasemmalla etusellaan, mistä syystä sillä ei olla kuin kävelty. Eilen Mädde oli ollut jo täysin puhdas, että tänään oli tarkoitus ratsastaa kaikki askellajit läpi, mutta kuinkas kävikään, kun selkään pääsin. Heti ekoissa raviaskelissa tuli selväksi, että taas on otettu takapakkia ja Mädde oli selvästi ep. Vaikka köpöttely on ollut välistä kivaa vaihtelua, nyt varsinkin kun on ollut pakkasta ja on päässyt maastoilemaan, mutta alkaa pikkuisen turhauttamaan, kun ei pääse ratsastamaan kunnolla. Tottakai tällaisissa tilanteissa mennään aina ehdottomasti hevosen ehdoilla, mutta nyt on vaan sellainen hetkellinen turhautuminen, kun tuntuu että mikään ei etene ja mitään ei voi tehdä...

Mulla on edelleen polvi kipeä keskiviikosta, kun Mädde karkasi karsinastaan ja otti mut matkaansa kaataen mut maahan. Löin polveni siinä rytäkässä johonkin jäiseen mutapaakkuun ja se vihloo edelleenkin satunnaisesti. Silloin tuli sellainen tunne, että mä en jaksa tätä. Hevosten kanssa tekemisissä olevien keskuudessa on jotenkin yleistä, ettei saa sanoa ääneen jos pelkää. Mutta mä sanon nyt sen ihan suoraan, että sillä hetkellä pelkäsin sitä mua moninkertaisesti isompaa ja painavampaa villieläimestä ihmisen hyöty- ja harrastekäyttöön jalostettua eläintä. Sen äkillinen säntäys ulos karsinasta ei ollut ilkeilyä, pikemminkin primitiivinen jännityksen aiheuttama pakoreaktio, mutta silti se, ettei hevonen varo ollenkaan edessään seisovaa ihmistä, vaan unohtaa täysin sen olemassaolon, saa mut varovaiseksi. Mä en ole sen kokoiselle hevoselle todellakaan mikään este, pelkästään hidaste. Jos se haluaa mennä juuri siitä, missä mä seison, niin sehän menee. Sama se. Tämä on mulle jotenkin uutta, sillä pikkuisen B-palleron kanssa ei koskaan ollut samanlaista "ongelmaa", tai sitten B ei vaan koskaan reagoinut pelkotilassa niin vahvasti. Ehkä se oli niin tottunut kaikkeen tai vaan luotti hoitajaansa, ettei säikkynyt juurikaan. Mene ja tiedä.

Pientä lohtua tähän pelon aiheuttamaan negatiivisuuteen kuitenkin toi se, että tänään huomasin miten mielellään Mädde olisi halunnut tehdä töitä. Se olisi halunnut että siltä vaaditaan ja että se joutuu tekemään töitä. Samalla sisintä söi kahta kauheammin se, että ei pystynyt tekemään, koska jalka. Toivottavasti se nyt parantuisi pian...

Anteeksi tästä vuodatuksesta, mua ärsyttää jo nyt tätä kirjoittaessa se, että julkaisen tämän lapsellisen kitinäviestin, mutta tällä hetkellä olen taas jossain sudenkuopassa hevosharrastukseni kanssa. Huomenna asiat on varmasti taas paremmin ja valoisammin.

Pahoittelut myös siitä, että eilen ei tullut joulukalenteria, huomenna sitten ryhdistäydyn ja kirjoitan kunnon postauksen...

Isänpäivä

Tänään ollaan vietetty aika rauhallista sunnuntaita. Käytiin isänpäiväkaffeilla, vähän leikittiin uudella lelulla (lue: autolla) ja kohta pitäisi vielä jatkaa eilen aloitettu keittiönsiivousurakka loppuun.

Eilen pääsin vihdoin ja viimein tunnille Mädden kanssa! Me päästään jatkossa aina lauantaisin tunnille, jonka pitää itse asiassa mun vanha ratsastuskouluopettajani. Kiva päästä Mädsin kanssa sellaisen ihmisen valvovan silmän alle, joka tietää mut jo entuudestaan ja osaa vaatia oikeita asioita. Meillä oli vaan puolituntinen "testitunti", jotta opettaja näki vähän miten Mäds ja minä toimitaan yhdessä ja mitä Mädden kanssa pitäisi alkaa työstämään. No, vastaukset tähän jälkimmäiseen on tuon puolituntisen jälkeen helppo listata. Kokoaminen, jota en ole edes kertaakaan tajunnut noin vahvasti hevoselta pyytää ja mun istunta ravissa sekä riittävä eteenpäinpyrkims kaikissa askellajeissa. Olen siis aiemmin päästänyt hevosen aivan liian helpolla ja se on jättänyt huomattavasti kapasiteettiaan käyttämättä. Jatkossa osataan sitten paremmin hyödyntää näitä opettajan antamia neuvoja, kun munkin silmät on nyt kunnolla aukaistu ja hahmotan taas, missä mennään metsään ja mikä vaatii kehitystä.

Ensi viikolla menen tallille ke, to ja la. Lauantaina on siis tunti, eli keskiviikkona ja torstaina ratsastan itsenäisesti. Keskiviikko todennäköisesti työstetään samoja juttuja kuin eilen, sillä kotiläksyä saatiin heti. Torstaina voitais sitten kokeilla vähän jompaa kumpaa meidän tehtäväehdotuksista, joita sain teiltä parilta ihanalta aikaisemmin. Alunperin mun oli tarkoitus kokeilla toista jo tällä viikolla, mutta jokainen päivä meni sitten enemmän tai vähemmän sähläämiseksi ja mun laiskuuden takia ei tehty kuin jotain pieniä perusjuttuja. Perjantaina me sentään vähän työskenneltiinkin ja Mädde kyllä vaikutti siltä, että oli taas joutunut tekemäänkin jotain. Mutta ensi viikolla sitten paremmin!

Väsynyt vanhus

I wish I could fly away

Jokaisen Facebookissa oleilevan tyypin seinä on tämän päivän aikana varmaankin täyttynyt valivalipostauksista, kun on niin huono keli eteläisessä osassa Suomea. Joo, mä en siitä missään julkisesti valittanut, mutta kirosin joka kerta räntää ja loskaa mielessäni aina ulos joutuessa. Jos ite olisin saanu päättää, olisin vetelehtinyt koko helkkarin päivän sohvannurkassa peitto korviin asti vedettynä kattoen leffoja... En oo koskaan oikeen ymmärtänyt, miksei se lumi voisi sitten kerralla sataa kunnolla niin, että maa olisi jäässä ja lumi jäisi pitkäksi aikaa jos sitä kerta sataa.

Kuvat vuodelta 2011, tällainen talven pitäisi olla! Kuvat jätetty pieniksi
laadun säilyttämiseksi, klikkaa suuremmiksi.

Mutta tää on nyt taas sarjassamme turhat postaukset vol 666. Kävin tänään taas Mäddeilemässä, mutta jostain syystä fiilikset oli ihan maassa - liekö sitten säkkipimeydellä ja päivänkurjilla tapahtumilla osuutta asiaan - ja ratsastin Mädden vain läpi molempiin suuntiin kaikissa askellajeissa. Sen verran kuitenkin työskenneltiin enemmän, että vaadin tammalta vähän syvempää ja pyöreämpää muotoa, kun Mädde on yleensä tottunut liikkumaan melko avonaisessa muodossa juuri luotiviivalla. Edistystä sunnuntain verkkapyöreyteen oli jo vähän, mutta vielä sitä pitää työstää. Juteltiin Mädden omistajan kanssa ja oltiin molemmat vähän sitä mieltä, että tällä hetkellä joku asia ei ole ihan niin hyvin hevosen elämässä kuin voisi olla. Tytöllä on aina vapaapäivien jälkeen ihan hirveästi ylimääräistä energiaa, mutta samalla menee helposti jumiin lihaksistaan. Jatkossa varmaan aletaan miettimään tarkemmin liikutuksia ja sitä, miten esim. ongelmamaanantait sumplitaan niin, että Mädde saisi silloinkin edes jotain liikuntaa, kävelytystä tms.

Mutta nyt mä hilpasen unille, natinati!

Lihapullafiiliksiä

Pahoittelut taas muutaman päivän postaushiljaisuudesta sekä siitä, että tämä postaus tulee olemaan täysin kuvaton jupina tallipäivistä tämän viikon lopulla...

Tosiaan, torstaina kävin heppailemassa. Mädde oli ihan vauhko ja sekoili, kun naapuri T oli tarhassa ja Mädsin boksin takana kentällä oli väkeä. Ei se päiväsaikaan juuri mitään siitä sano, mutta pimeällä tuo on tammalle jotenkin ihan ylitsepääsemättömän kauheaa. Sitten se unohtaa kokonaan, että mä olen siellä karsinassa sen kanssa ja tulee päälle. Ei se kovaa tule ja Mäds väistää kyllä heti, jos nostaa kädet pystyyn tms. Mutta ei se sittenkään rauhoitu. Kun sain sen jotenkuten harjattua, vein vesariin ja siellä sitten siistin tytön loppuun. Kuntoon sain onneksi laitettua karsinassa. Me ei oikeestaan tehty muuta kuin venyteltiin eteen alas ja taivuteltiin. Eli sitä niin peruskauraa kun vaan voi olla. Mua alkaa jo melkein vähän tympimään toi ainainen ympyröillä taivuttelu ja eteen alas venyttely-tyyppinen ratsastus, kun siitä ei oikein saa irti yhtään mitään. Ja mulla alkaa olla taskut vähän tyhjät ideoista, miten suunnitella ratsastuksen teema ja tehtävät yms. Mädde vaan tuntuu hyvältä joka kerta. Välillä se kuumenee, mut se on oikeestaan ainoa heikkous itse hevosen liikkeessä. Mä oon se, jossa olis enemmän korjattavaa (istunta, kädet, jalat jne), mutta näistä joskus myöhemmin lisää...

Perjantaina Mädden omistaja oli tullut kipeäksi. Mä en ikävä kyllä päässyt sinä päivänä tallille, joten Mädde sai sitten vapaapäivän... Mä menin tallille taas lauantaina. Keskityttiin tällä kertaa nopeisiin apuihin ja reaktioihin, eli tehtiin paljon siirtymisiä sekä askellajin sisällä että askellajien välillä. Lisäksi väistöjä ja avoja sekä pari huonosti onnistunutta laukanvaihtoa. Viimenen vaihto tosin onnistui poikkeuksellisen hyvin ja oli selästäkin käsin suht siisti, mutta muut vaihettiin pukkiriekkumiskohtauksen kanssa. Mädde paineistu todella paljon, kun siltä vaati kokoamista ja vahvempaa poljentaa takaa. Edellispäivän vapaalla oli varmasti syynsä siihen, ettei tytsy ollut niin rauhallinen oma itsensä, mutta oli vähän ikävää ratsastaa sellaisella pingottuneella 600-kiloisella vieterillä, joka on mun makuun melkein turhankin kevyt kädelle. Tuntu siltä, että oisin vaan killunu perunasäkkinä siellä satulan päällä, mutta onneksi ratsastus meni silti ihan hyvin, eikä noita vaihtohässäköitä lukuunottamatta tullut muita sekoamisia/"pelästymisiä" tms.

Tänään puolestaan hypättiin taas! Meillä oli ihan yksinkertainen tehtävä, suhteutettu 17m välillä toisella pitkällä sivulla ja okseri toisella. Mädde oli eilisen jälkeen tosi herkkä ja helppo saada kuuliaiseksi. Aloitettiin tulemalla suhteutettua linjaa puomeilla niin, että puomin ylitettyä tehtiin aina voltti ja mentiin puomin yli uudelleen. Tästä tehtävästä Mädde suoriutui alun pörhellyksen jälkeen oikein hienosti. Nostettiin puomit esteiksi ja tultiin niitä sitten ilman voltteja molempiin suuntiin. Toiseen suuntaan (vasen) Mädde tuli tosi hienosti esteet, mutta oikealta tullessa ei hypyistä meinannut tulla mitään. Ongelma ilmeisesti oli lähinnä keltaisten puomien värissä eikä niinkään suunnassa. Mädde rupesi taas ryysimään esteelle ja hyppäämään vinoon sekä sitten kieltämään, kun koitin hidastaa sitä ennen ekaa estettä. Ravissa päästiin sitten suht nätisti siitäkin yli loppujen lopuksi... Viimeisenä siirryttiin okseriin, jota sitäkin tultiin molemmista suunnista. Siniset puomit oli ilmeisesti myös jänniä ja vaikka joka kerralla Mädde hyppäsi miettimättä kaikista, oli ilmavaraa 60cm okserissa varmaan ainakin puoli metriä... :D Mä jäin vähän taas suuhun kiinni, kun en luottanut Mäddeen tarpeeksi, mutta vikat hypyt meni todella hyvin ja oltiin selvästi molemmat tyytyväisiä suoritukseen, Mädde intoili hirveästi ja korisi hyppyjen jälkeen laukatessaan korvat luimussa eteenpäin kauheeta kyytiä. Toistaiseksi tää hyppäri oli ainakin mun omasta mielestä tähänastisista paras! Valitettavasti hypyistä ei ole minkäännäköistä kuva- tai videomateriaalia, mikä harmittaa mua itseänikin paljon.

Saatiin muuten talilla huudot tuosta estetunnista. Itse asiassa henkilö on sama, jonka kanssa meinasi tiistaina mennä hermot, kun käski kaikki kävelevät uran sisäpuolelle, mutta jäi itse uralle kävelemään. Mä väistin kaikkia olin sitten käynnissä tai ravissa/laukassa, mutta entäs hän...? Eheei, eihän väistämisvelvollisuus koske kuin "alempiarvoisia" ja hänen silmissään huonompia ja ei niin kivoja ratsastajia... Samapa tuo sinäänsä mulle on, mutta on kurjaa olla tuollaisen ihmisen kanssa samaan aikaan maneesissa, kun itse joutuu väistelemään ja ratsastaminen tökkii koko ajan. Mutta joo, en pilkkaa ketään henkilöä tän enempää, ettei pilkka osu omaan nilkkaan. Mutta tästä päivästä vielä...
Oltiin siis tehty tän päivän maneesivaraus edellisenä päivänä hyvissä ajoin, mutta C:llä oli jo varaus klo 14, joten varattiin meille 13-14. Mulle eikä liiemmin Mädden omistajalle ollu kerrottu, ettei kahta estetuntia saisi olla putkeen, joten sitten tottakai syy oli meidän, kun me olimme varauksen tehneet viimeisinä. Ymmärrän kyllä hyvin, että näin on sovittu, koska muiden on vaikea rasastaa/liikuttaa hevosiaan samaan aikaan ja kaksi tuntia odottelua tallilla on aika paljon. Mutta tosiaan, kun kukaan ei ollut meitä tästä "säännöstä" infonnut, niin pahahan sitä on noudattaa tietämättä siitä... Meillä nyt ei kuitenkaan ollut kuin nuo kolme estettä, niin ei viety ihan älyttömästi tilaa, kyllä siellä oli toinenkin ratsukko samaan aikaan ilman ongelmia. Tästä huolimatta piti ihan väkisin tulla juoksuttamaan toista hevosta maneesiin, vaikka kenttä oli ihan ratsastuskelpoinen, häiriten meidän volttitehtävää (toiselle voltille tuli sitten aina lisättyä pysähnykset, kun enhän mä voi juoksutettavan päälle ratsastaa). Eihän siellä tarvinnu viipyä kuin 10-15min, mutta pitipähän nyt kuitenkin. Yhtä lailla jos ei tuplahyppäreitä saa olla, voisi kieltää juoksuttamisenkin, jos ei muilta ratsukoilta (saatika sitten maneesivuoron varanneilta) ole lupaa.

Meille kaikille on suotu silmät ja edes jonkinmoinen tilannetaju sekä havainnointi, jotta voimme vuoroin väistää toisiamme. Kyllä mä tottakai väistän muita tarvittaessa vaikka meillä olisikin varaus ja toivon samaa myös muilta. Osa tuon yksinkertaisen asian osaakin hyvin, mutta eiköhän joka sakkiin mahdu aina yksi tai kaksi sellaistakin, joille liikennesäännöt ja muiden väistäminen on täysin yliarvostettua. On kurjaa ja epäoikeudenmukaista, että tällaisella toiminnalla pahimmassa tapauksessa pilataan muiden ratsastus ja onnistumiset. Toivottavasti tällaisten ihmisten välinpitämättömyys kostautuu heille vielä jonain päivänä...

Nyt lopetan tän vaahtoamisen, ettei tuu paha mieli. Mulla on massu täynnä huippuhyvää omatekemää pöperöä sekä väsynyt, mutta onnellinen fiilis aamupäivän hyppäristä ja koko päivästä. Nyt käperryn tähän sohvalle ruokalevolle! Hihih!

Ainiin, hei jos joku haluaisi olla tosi ihana, voisi heittää tähän ideoita tulevan viikon sileätyskentelyihin! Toteutettavasta/-vista ideoista raportoin sitten tänne, miten harjoitukset sujuivat. Eli ei kun tehtävä- ja tuntiteemaideoita tulemaan! Julkaistavan ehdotuksen tekijälle myös tottakai kiitokset blogilinkkeineen! ;)

Where you go I go, what you see I see

En mä pysty olemaan poissa täältä blogista edes viikkoa, ihan käsittämätöntä! :D
Kuvien suhteen tilanne on edelleen vähän huono. Picasa ei kuvien poistelusta huolimatta lisännyt kuvatilaa kuin yhden prosentin, joten nyt täytyy tosiaan alkaa siirtymään photobucketin tai flickrin käyttöön. Sinäänsä ärsyttää, kun sitten joutuu jokaisen kuvan lataamaan ensin sinne ja sitten vielä linkittämään tänne... Mutta enköhän mä kestä sen teidän ihanaisten vuoksi!

Mitäkäs sitä sitten muuta... Tästä taitaa tulla aika turha tilannepäivitys, mutta kun niin moni (tai mun mittapuulla kolme on jo paljon kun puhutaan blogistani) on toivonut, että saisin taas blogijutut pikaisesti kuntoon, että meidän touhuista saisi taas lukea, niin tyydytetään nyt vähän pahinta nälkää. Moni teistä on varmaan huomannut, että ulkona on tosi kurja ja synkeä sää. Tallilta on arkisin todella vaikeaa saada kunnollista kuvamateriaalia, koska illat pimenee jo neljän-viiden aikaan ja haluaisin kovasti pitää kuvatason laadukkaana, kun aikaisemmin kakka-Instagramin kuvista sain palautetta. Mäddestähän ei vielä ole muutenkaan paljon kuvia, joten arkistomateriaaliakaan ei juurikaan ole. Koitan viikonloppuna saada taas kameran mukaan tallille, kun silloin pääsee jo päivällä heppailemaan.

Tiistaina olin taas tuuppailemassa Mädsin kanssa. Mentiin jälleen kerran tavalliseen tapaan ympyröillä sekä tehtiin vähän väistöjä, keskityttiin suoruuteen ja vähän myös siihen, että askel pitenee ja lyhenee pyydettäessä. Keskityin kovasti omaan itseeni, että saisin ravissa istuttua nätisti hevosen ympärillä puristamatta polvilla ja lähentäjillä sekä etten lukitse käsiä ja jää vetämään ohjista kun Mädde pehmenee edestä. Mädde oli taas todella pehmeä ja polki hyvin itse eteenpäin. Välillä se tuntui jopa liian kevyeltä edestä, kun kantoi itse itseään täysin. Eihän tällainen ratsastuskoulupolleilla 12 vuotta tuupparoinut typerys osaa olla siellä selässä, kun tuntuu ettei eteen ole minkäännäköistä tuntumaa. Mulla on siis vielä opeteltavaa siinä, miltä oikeasti rehellisesti itseään kantava ja avuille kevyt hevonen tuntuu...

Tallilla ei ole muuten tapahtunut mitään erikoista. H muutti viime viikolla pois ja O muutti alatallista ylätalliin. Voi olla, että seuraavan kerran kun tallille menen (eli ihan kohta), on O:n vanhassa karsinassa joku uusi tuttavuus. Musta on aika hassua, että vaikka oon jo yli kuukauden ajan tuolla tallilla käynyt, en vieläkään tiedä kaikkien hevosten nimiä. Ne, jotka asuu alatallissa ja joita nään usein samaan aikaan tallilla/ratsastamassa tunnistan ja nimet muistan, mutta on siellä aika paljon niitäkin jotka on täysin outoja ja nimi ei tule ikinä päähän ei sitten millään. Vielä viime viikolla törmäsin hevoseen, jonka näin ensimmäistä kertaa, vaikka se siellä oli ollut koko ajan. Ihan kun noita karsinoita olisi tuolla niin paljon, että voisi oikeasti syyttää suurta määrää tästä tyhmyydestä... :D

Eilen illalla käytiin muuten kattomassa uus 007 ja voin sanoa omasta puolestani, että Skyfall on tähänastisista Bondeista kaikista paras ylivoimaisesti. Tossa reilun kahden tunnin kuvapätkässä oli enemmän juonta kuin muissa näkemissäni Bondeissa yhteensä ja toteutus oli upea! Ei voi kuin suositella kaikille tota elokuvaa, jos vaan yhtään kiinnostaa niin menkää ihmeessä katsomaan!

Mutta joo, tosiaan. Mä rupean tästä nyt valmistautumaan tallille, saa nähdä päästäänkö tänään ehjin nahoin maneesiin, kun maneesitie oli ainakin tiistaina aivan umpijäässä, hyvä että pysyttiin pystyssä. Sit pitäisi vielä keksiä mitä jännää sitä tänään Mädden kanssa tekisi...

Suihkupaskarunkku ja uusi estetykki

Tänään on ollut tosi tapahtumarikas päivä. Heti aamusta lähettiin kurvailemaan Pasilaan, Morgula tietysti mukana. Pasilasta kiiren vilkkaa takaisin Vantaalle hieromaan autokauppoja. Eikä ihan mitä tahansa pikkukauppoja tehtykään, vaan ihan kunnon Subarun (Suihkupaskarunkun) STI vaihtui kökön Toyota Soarerin tilalle. Ainakin tää saa jo ihan ensinäkemältä enemmän pongoja mun silmissä kuin mut melkein tapattanut Soarer.

Kaupanteon (ja mun kuvailujen, eli toisin sanoen ajan tuhlauksen) jälkeen huristeltiin Keravalle Keravan Horse & Rideriin shoppailemaan. Ostoksista lisää vähän myöhemmin. Sitten viimein tallille Mädsin kanssa puuhastelemaan.

Mädde oli ihan puhdas, kiitos pakkasten. Ainoana miinuspuolena oli, että neiti oli jotenkin onnistunut katkaisemaan villaloimensa alemman nahkaisen soljen ryntäistä, mutta onneksi loimen sai vielä kiinni. Päästiin yllättävän nopeasti maneesille ja siellä olikin mun vanha ratsastuksen opettaja pitämässä tuntia. No, sinne vaan sekaan, kyllähän sopu sijaa antaa. Mädde oli alussa taas tavalliseen tapaansa melko kankea, mutta verryttyään oli kuin unelma. Kevyt edestä ja polki todella hyvin itse takaa. Tehtiin väistöjä ja vähän avoja & sulkuja sekä vastalaukkoja jne. Lopussa, kun jäätiin tytön kanssa kaksin maneesiin, päätin pistää meille pienen ristikon pystyyn. Ristikko oli saman kokoinen kuin viimeksi ja ihme kyllä, Mädde ei kertaakaan ryysinyt esteelle! Koska hypyt meni niin hyvin, päätin nostaa esteen pystyksi. Mädde ei edelleenkään ryysinyt esteelle, miten hieno fiilis!! Yksi pudotus tuli, kun Mädde oli vähän rynnimässä ja mä sitten pidätteen takia jäin esteen päälläkin suuhun kiinni. Mt muuten meni tosi hyvin ja olin ite todella tyytyväinen! Huomenna tullaan taas omistajan kanssa yhdessä tallille, tarkoituksena olisi hypätä vähän enemmän :)

Talvi tulee aina puun takaa vaikka siihen kuinka varautuisi

Jep. Tänään tuli taas todistettua, että näin se vaan menee ja se talvi tulee aina yllättäen, vaikka jokainen meistä tietää, että se on väistämätöntä aina kerran vuodessa. Älkää käsittäkö väärin, kyllä mä tykkään talvesta ja lumesta todella paljon, kunhan vaan se lumi sitten pysyy maassa kun on kerran maahan asti satanut ja jos ei nyt ihan sinne -30 asteeseen saakka lämmöt laskisi...

Eilen saatiin jo vähän esimakua siitä, millaista on, kun lämpötilat tippuu pakkaselle. Mädde oli hurjan energinen, tai pikemminkin säpsy ja pörheä, kun oli lämpötilat nollassa tai pakkasen puolella. Maneesin tie oli meidän tuuppailujen aikana jäätynyt luistinradaksi, joten hokittomalla +170cm pöhisevällä ja pingottuneella hevosella säkkipimeässä ei ollut ihan niin huippuhauskaa lähteä alamäkeen leikkimään. Mädde oli kyllä ratsastaessa vähän hassu taas, vähän se kyttäili ovea jälleen, mutta kun vaan tarpeeksi muistutteli sitä, että töitä pitäisi tehdä, niin ovikin jäi rauhaan. Mädde oli vähän jähmeä takaa, liekkö sitten kylmyydestä vai muuten vaan ei lämmennyt kunnolla tms, tai sitten siitä että oli aikaisemmin karsinassaan saanut slaagin harjaämpärin takia...

Tänään tallille mentäessä kävikin sitten vähän hassummin, kiitos talven ja lumen tulon. Pakkasiin oltiin kyllä jo varauduttu vaihtamalla natsipulkkaan nahkanappulat alle, mutta tällä kertaa sekään ei riittänyt. Tallille ollaan yleensä ajettu mutkaista hiekkatietä pitkin, joka on lyhyin reitti. Ajettiin koko matka todella rauhallisesti, sillä tiestä näki heti, että se olisi liukas. Tien alkupäässä on kaksi tiukkaa mutkaa, joista toinen, jälkimmäinen, kaartaa tiukasti vasemmalle ylämäen päällä jatkuen myös alamäessä. Kuski oli jo aikaisemmin hihitellyt, että jippii nyt pääsee ajamaan rallia, vaikka tosiaan siis ajoi varovasti, kun minä olin kyydissä. Mäen päällä tyyppi naureskeli, että nyt mennään ojaan hehhehee, mutta hymy sitten hyytyikin äkkiä, kun alamäkeen kaarrettaessa renkaista lähti kaikki pito, eikä auttanut kuin sihdata ettei osuta puihin. Ei siinä paljoa ole tehtävissä, kun takavetoinen bemmi päättää lähteä eri suuntaan kuin minne kuski haluaa ja tieltä loppuu tila kesken ennen aikojaan. Sitten vain sormet ristiin ja toivomaan parasta & pelkäämään pahinta. Mä itse jäädyin niin pahasti, etten ehtinyt edes säikähtää. Kun oltiin pysähdytty, katsoin vain pelkääjän paikalta ikkunasta ulos ja totesin, että oho, onpas puun runko lähellä. Varaa puun ja auton välissä oli mun puolella aika tarkkaan tasan 2cm, eli pienestä jäi kiinni. Onneksi tultiin vain 40km/h siihen mutkaan, niin ei käynyt huonosti. Kyseisellä tiellähän saisi rajoitusten mukaan ajaa 80km/h, mutta se hullu joka tykittää sillä tiellä niin kovaa suistumatta ojaan saa multa kyllä mitalin. Oli muuten lähellä, ettei pari muutakin autoa tullut samasta kohtaa ulos tieltä. Pahimmillaan ois voinut käydä niin, että olis ajanu suoraan tuon meidän natsimobiilin perään ja riipassu samalla jomman kumman meistä ihmisistäkin mukana...

Kun sitten hinurin avulla päästiin takas tielle ja viimein tallille, olikin seuraavan shown vuoro. Tottakai jos nastarenkaillakaan ei pysy tiellä, niin ei kyllä pysy sen paremmin hokittomalla hevosellakaan. Mädden omistaja tuli kääntymään tallilla ja toi Mäddelle hokit, jotka sitten ruuvailtiin kiinni. Aikaa tähän toimitukseen tuhraantui taas ihan turhankin kauan, kun etusten jengat oli vissiin vähän päin helvettiä. Kun sitten vihdoin päästiin liikkeelle, oli jo ihan pimeää. Päätin taluttaa Mädsin maneesille, lähinnä vaan varmistaakseni, ettei mitään satu. Mäds oli tänään ihan huippukiva ratsastaa, taipui nätisti eteen alas ja oli todella ilmava. Toivottavasti se olisi huomennakin yhtä mukava.

Tänään käytiin päivällä Morkkiksen kanssa lenkkeilemässä ja pitkästä aikaa otin kamerankin mukaan ulkoilutettavaksi, tässä vähän pakolliisia ensilumikuvatuksia...

Viikon hevostelut

Koitetaanpa nyt siis ruotia kasaan viikon ajalta jonkinmoinen kooste tallipäivistä. Pahoittelen jo etukäteen kovin tekstipainotteisesta postauksesta, koittakaa jaksaa lukea! Näitä päiviä miettiessä ja läpikäydessä itkettää, naurattaa sekä nolostuttaa. On siellä joukossa onnistumisen tunteitakin, mutta myös turhautumista omaan itseensä ja vähän hevoseenkin...

Viime viikolla tuli siis käytyä tallilla neljästi, torstaista sunnuntaihin. Torstai ja perjantai olivat mun ja Mädden ensimmäiset huonot päivät. Tai no ei ne niin huonoja olleet, mutta itselle ei jäänyt näistä päivistä kovinkaan hyvää makua suuhun. Voi olla hyvinkin, että syyt näihin pieniin, mutta silti hyvin häiritseviin ja ärsyttäviin tekijöihin oli täysin ulkoisista syistä johtuvia, jotka sitten kärjistyivät vielä ratsastajan (eli minun) toimistani.

Torstaina lähdettiin tallille vanhan heppistelykaverini kanssa. Kaverini ei ole koskenutkaan hevoseen varmaan parin viime vuoden aikana, joten tottakai hän oli kovin mielissään päästessään mukaan tallille, oli oikein ratsastushousutkin kaivanut kaapista! No, siinä sitten harjattiin Mädde ja Mädde käyttäytyi oikein nätisti karsinassa sekä vesarissa. Käytiin alkuun kävelemässä maastossa alkukäynnit, jolloin Mädde oli jo vähän tarkkaavainen, muttei säpsynyt sen kummemmin mitään. Maastokäyntien jälkeen siirryttiin kentälle, sillä maneesissa oli tunnit menossa, enkä viitsinyt mennä sekaan häiritsemään. Kentällä työskentely sujui aluksi ihan hyvin, lähinnä hain vaan pehmeää ja eteenpäin itse kulkevaa hevosta, joka kantaisi itsensä läpi koko kropan rehellisesti. Mädde ei kovinkaan paljoa keskittynyt pikkuisen tyttelin pyyntöihin, vaan sitä kiinnosti muut hevoset ja äänet tallialueella. Oli todella vaikeata saada sitä keskittymään edes vähän siihen, mitä pyysin. Keskittymättömyyden lisäksi alkoi vielä sataa noin 20min verkkailun ja kevyen työskentelyn jälkeen. Ja sitä vettä tulikin sitten ihan kunnolla. Mäddehän ei enää sitten kuunnellut ollenkaan, vaan säpsyi joka ikistä ääntä, jäi tyhjäksi edestä ja oli kuin äärimmilleen pingotettu vieteri. Hienoahan se on, kun hevonen polkee alle kuin mikäkin KÜR-tason koulutuuppi, mutta ei se oikein miellytä ratsastajaa, jos hevonen ei palaa kuolaintuntumalle vaikka mitä tekisi. Mädde on yleensä aika raskas edestä, se tykkää vahvasta kuolaintuntumasta ja etenkin siksi oli hyvin orpoa olla kyydissä ilman minkäännäköisiä jarruja. Kaverin silmiin näytettiin varmaan oikein hienoilta ja säpäköiltä, mutta niin, siitä oli hauskuus kyllä kaukana. Mulla on muutenkin jäänyt hienoinen kammo aikaisemmista kokemuksista kuolaintuntumalta katoavista hevosista. Vaikka Mädde on siitä uskomattoman ihana hevonen, ettei se halua aiheuttaa ratsastajalleen pahaa, en siltikään luottaisi siihen, ettei sieltä voisi alas tulla jos Mädde tarpeeksi säpäkästi luikahtaa sivulle. Onneksi on hyvä tasapaino ja nopeat refleksit, niin toistaiseksi olen pysynyt kyydissä. Kopkop.

Perjantai oli sitten ihan samanlainen päivä. Oltiin Mädden kanssa maneesissa ja taas alkuverkkojen jälkeen se alkoi keksiä omiaan. Ei keskittynyt ollenkaan ja sinkoili aina maneesin oven kohdalla. Yritin keksiä Mäddelle muuta ajateltavaa, tehdä jotain yksinkertaisia, mutta vähän aivoja vaativaa työskentelyä, mutta eihän siitä tullut mitään, kun ovi oli mukamas niin pelottava. Lopetin taas, kun sain mentyä hetken hyvin ja säpsyilemättä. Ratsastuksen jälkeen hoidin Mädden takajalat, joihin neiti on taas saanut pienet rivinalut aikaiseksi. Mädde on ylipäätään aika herkkä jaloistaan ja kehittää helposti riviä etenkin takasiin. Mädden oma tarha on kaiken lisäksi niin hirvittävän mutainen, että sinne meinaa jäädä saappaistaan kiinni, en yhtään ihmettele että rupeaa jalat oireilemaan, kun mutaa on vuohisnivelen yläpuolelle asti! Mutta tosiaan, Mädden omistaja oli viikolla laittanut betadine-hauteet takasiin, joten ruvet oli jo paljon paremmat. Molempina iltoina pesin takaset betadinella ja lopuksi vielä rasvasin Zinkosalilla. Onneksi Mädde osaa olla nätisti vesarissa, niin hoitotoimenpiteiden teko on miellyttävää.

Lauantaina Mädde oli kuin eri hevonen! Ei tehty juurikaan muuta kuin taivuteltiin volteilla ja ympyröillä sekä haettiin pehmeää eteenpäin itse liikkuvaa rentoa hevosta. Ja ei tarvinnut kertaakaan edes verkassa käskeä, kun Mädde toimi kuin ajatus! Se oli koko ajan energinen ja liikkui itse eteen pienestäkin pyynnöstä sekä rentoutui todella hyvin. Vinoudestakaan ei ollut tietoa, vaan Mädde tuntui taipuvan aivan loistavasti oikealle. Saatiin me kehujakin kanssatallustelijalta, tai siis Mädde sai jos ollaan tarkkoja... Kahden turhauttavan päivän jälkeen tällanen onnistuminen tuli kyllä niin tarpeeseen!

Sunnuntain ratsastus hoidettiinkin Mädden omistajan kanssa puoliksi. Ei hypätty kuin maahankaivettuja ristikoita, mutta saihan siitäkin jo esimakua millainen M on hypätessä. Ja M ei olekaan ihan helpoimmasta päästä. Mäddellä on kyllä todella kiva hypätä, sillä se opettaa todella paljon, mutta selkään ei voi hetkeksikään jäädä matkustamaan. Mädde on nuorempana pelännyt hyppäämistä, minkä vuoksi se on sitten pakonalaisena rynnännyt esteen läpi. Enää se ei hyppäämistä pelkää, vaan nauttii siitä, mutta edelleenkin sortuu rynnimään käden läpi esteelle etenkin jos viime hyppykerrasta on pidempi aika. Nythän Mäddellä ei oltu hypätty esteitä ainakaan puoleen vuoteen, eli voitte vain päätellä millaista meininki oli. Mädde kyllä tulee todella nätisti takaisin esteen jälkeen, vaikka pysähtyy saman tien jos tarve vaatii, mutta ennen estettä siltä saattaa kadota kuuliaisuus. Hypättiin vain sen verran, että saatiin Mädde kunnolla avuille ja kuuliaiseksi edestä, että jokaiselle esteelle saatiin hyvä ja rauhallinen lähestyminen. Punaisten puomien kanssa oli aluksi hieman ongelmaa, ilmeisesti Mädden silmissä ne näyttivät hurjan pelottavilta, mutta nekin mentiin lopussa tosi nätisti. Hyppäämisen jälkeen jäi todella hyvä fiilis itselle, sillä tiesin että olin tehnyt jotain oikein ja ratsastanut koko ajan. Vanhat haamut takaraivosta voi siis olla selätetty!

Saapuessani tallille tiistaina, oli Mäddelle ilmestynyt peukalonpään kokoinen vereslihalla oleva haava vasempaan etuseen vuohisnivelen kohdalle. Siitäpä tamma oli sitten turvottanut puoli jalkaansa ja meni ratsastussuunnitelmat uusiksi. No totuushan on se, etten varmaan muutenkaan olisi selkään kavunnut, kun vasta edellispäivänä ihoon hakattu leima vieläkin kirveli kyljessä... Niinpä sitten kylmäsin ja pesin jalan, laitoin pienen hauteen ja juoksutin hetken. Mädde näytti puhtaalta tiistaina, mutta keskiviikkona oli sitten alkanut ontumaan etustaan. Torstaina kävin vain taluttamassa Mäddeä maneesissa ja samalla vähän tehtiin aivojumppaa. Vaikutti siltä, että Mäddeä itseäänkin masensi olla koko päivä sisällä ja päästä vain silloin tällöin kävelemään pitkin lähialueita narun päässä...

Noniin, siinä nyt siis parin viikon takaa hevosteluita aika rutkasti. Tämän viikon tallipäivistä lupaan kirjoittaa aikaisemmin... :D