Maanantaiaamujen sietämätön keveys

Onneksi mun viikossani on edes yksi aamu, jolloin saan käynnistää itseni oikein pitkän kaavan mukaan, eikä kiireestä tarvitse murehtia. Vaikka kyse onkin maanantaiaamusta, niin nautin tästä silti yhtä paljon kuin jos tämä aamu olisikin lauantaiaamu tai keskiviikkoaamu. Istun keittiön pöydän ääressä nauttimassa pitkän kaavan mukaan rakennetusta aamupalastani samalla, kun ulkona sataa lunta. Mori istua nököttää sohvan käsinojan kulmalla ja tiirailee ulos ikkunasta. Kummallakaan meistä ei ole kiire mihinkään maanantaiaamuisin. Maanantait on sellaisia, jolloin me Morin kanssa vedetään aamut pidemmän kaavan mukaan.

Tänään oli tarkoitus mennä treenaamaan. Mutta rento aamu ja pidennetty yöuni vei voiton. Niinhän sitä usein sanotaan, että välissä täytyy myös levätä, jotta lihaksisto voi kehittyä. Paska tekosyy, myönnän. Treenaamisessa mun tavoitteena ei todellisuudessa ole mikään suoranaisesti konkreettinen esim. fitness-kisoihin pääsy, vaan tarkoituksena on pikemminkin kohentaa elämäntapoja oman kehoni takia iloisella mielellä. Olen luvannut itselleni, että aion treenata resurssieni mukaan vähintään kahdesti viikossa, useamminkin jos vain pystyn ja jaksan. Ja yritän myös kiinnittää huomiota syömiseeni, etten eläisi vain näkkileivällä ja maidolla, tai mäkkisafkalla.

Olen pienestä asti treenannut ja harjoitellut kovaa ja liikunnallisuus on minulla verissä. Teinivuosina, kun liikunta oli kuin kirosana ja kaverit veivät voiton kaikesta, ei ollut väliä mitä teki. Keho jatkoi kasvamistaan, eikä silloin monen tonnin kaloripommit haitanneet menoa, se kaikki käytettiin kasvamiseen kuitenkin. Pienenä olin aina se laihin ja timmein luokalla, vielä lukion alussakin olin pieni kuin mikä, mutta kun ratsastusta lukuunottamatta kaikki muu jäi, ja tilalle tuli roskaruoka, alkoholi jne, niin lukion loppuun mennessä mulle kasvoikin tissit, pieni maha ja jonkunnäköinen pylly. Sinänsä se ei haitannut, pikemminkin pelasti minut ja kehoni vääristyneeltä kuvalta ja anorektikon mittoihin tipahtamiselta. Muistan hyvin, miten radikaali muutos etenkin naisellisissa muodoissa tapahtui, sillä kaikki alusvaatteet meni uusiksi lukion loppuun mennessä.

En ole koskaan osannut tuijottaa suuhuni laittamieni asioiden kalorimääriä, sillä koskaan syömäni ruoka ei ole ilmestynyt suoraan kehooni merkiksi siitä, mitä olen tehnyt. Ehkä se onkin mun kiroukseni. Koska en näe konkreettista seurausta, niin en kiinnitä huomiota siihen mitä teen. Toisaalta se on hyvä asia, jos ajatellaan kehon ulkoista muotoa. Toisaalta taas ei...

Mutta jokainen meistä vanhenee aikanaan ja viime aikoina olen oikeasti tajunnut sen, etten ole enää se sama 16-vuotias, joka voi tunkea suuhunsa mitä tahansa miettimättä mitä siitä seuraa tai kuluttamatta sitä mihinkään. 21-vuotiaana ihmisen täytyy jo osata miettiä omaa kehoaan, jos haluaa pysyä kunnossa. Enkä nyt tarkoita, että 21 vuoden ikä olisi mikään rajapyykki, milloin tulisi alkaa miettimään omaa kehoaan! Moni havahtuu siihen jo paljon aikaisemmin, eikä se ole huono asia. Kasvuikä, jolloin nykytyyppinen salitreenaaminen on vaaraksi keholle, on mulla jo kaukana takana päin, joten voin keskittyä siihen, mitä haluan keholtani tulevaisuudessa. Haluanko, että rupsahdan kolme-neljäkymppisenä, vai haluanko olla se rautainen hyvinsäilynyt mimmi töissä, joka voi ehkä joskus olla inspiraationa jolleulle kehonsa kanssa taistelevalle. Totta helvetissä valitsen jälkimmäisen!

Aikaisemmin liikuntani on ollut säännöllisen epäsäännöllistä ja aika ajoin olen havahtunut siihen, kuinka treenipiikin aikana mulla olikin niin hyvät lihakset ja nyt ne on taas hävinneet mahamakkaran alle. Loppupeleissä siihen pisteeseen pääsy ei vaadi edelleenkään paljoa, mutta enää se piste ei riitä, että maha ei pullota kuin puolivälissä raskaana olevalla. Nyt vaaditaan enemmän.

Konkreettisen tavoitteen asettaminen on ollut vaikeaa, sillä tavoite ei ole niin ehdoton, kuten esim. fitness-malleiksi pyrkivillä tai kymmenen kiloa laihduttavilla. Olenkin pidempään pohtinut sitä, mihin tähtään itse. En fitness-mallimittoihin asti, mutta jonnekin sinne päin, ehkä. Eikä minun tarvitse lahduttaa (tästä jokainen on omaa mieltänsä, mutta itse olen tyytyväinen kehooni painon ja mittojen suhteen), pikemminkin vain vahvistaa kehoa ja pitää siitä huolta. Syksyllä mä lähden opiskelemaan liikunta-alaa, joten ihan rapakunnossa syksyllä en voi olla. Niinpä sitten ajatus lähti juoksemaan ja tuloksena hyvin sekavasti selitetty, mutta omassa päässä kirkkaana näkyvä kuva tavoitteesta...

Tavoitteenani on syksyyn kesään mennessä kiinteyttää kehoani ja lisätä lihasvoimaa pysyen kuitenkin naisellisen näköisenä; treenattuna ei langanlaihana.