Never lose hope

Oon tässä muutamana päivänä mietiskellyt normaalia enemmän omia tuntemuksia ja suhdettani omaan kehooni & mieleeni sekä muihin ympärillä oleviin ihmisiin yms. Eilen peilin edessä puolialastomana hilluessani tulin todenneeksi että hemmetti, mullahan oma nätti kroppa. Joo, omakehu haisee tässä postauksessa ja pahasti, mutta mielestäni jokaisella on oikeus olla tyytyväinen ja ylpeä omasta kehostaan normaalissa määrin. Liiallinen itsensä ylistäminen on täysin asia erikseen.

Olen jostain syystä aina kokenut itseni enemmän tai vähemmän ulkonäöllisesti epätyydyttäväksi ja edelleenkin mielummin peitän vikoja kuin esittelen ja olen ylpeä yksilöllisistä piirteistäni. Yleisesti ottaenhan on normaalia, että ihminen vertaa itseään muihin ympärillä oleviin ihmisiin, mutta mulla se jostain syystä pääsi pahimmilaan kärjistymään ihan liikaa, syyttä suotta. Olen aina ollut erittäin utelias (tätä ei nyt pidä käsittää väärin) ja kiinnittänyt pieniin yksityiskohtiin huomiota, tässä tilanteessa siis muiden ihmisten ulkonäöllisiin seikkoihin. Tämä on sinäänsä typerää, koska jos pidän jonkun yksilöllistä pientä pikkuseikkaa kauniina, koen taas vastavuoroisesti itseni rumaksi siltä osin. Nyt olen kuitenkin "tutkaillut" kehoani normaalia enemmän (eli pällistellyt itseäni peilistä joka suunnasta, vääntyillyt ja kääntyillyt jne) ja tullut siihen tulokseen, että oma keho on kuitenkin se paras mikä olla voi. Edelleen minussa on paljon vikoja, joista en pidä ja tasaisin väliajoin koen tuntemuksia, että haluaisin niille tehdä jotain. Viittaan siis lähinnä kirurgisiin leikkauksiin. En kuitenkaan halua leikellä itseäni ja veikkaan, että ainoa plastiikkakirurginen leikkaus jota koskaan saatan edes harkita kohdistuu tiesseihin, jos joskus tissini lässähtäisivät kammottaviksi nahkaläpsyköiksi esim lapsen syntymän ja imetyksen jälkeen. Tämäkin on vain epämääräinen ja ehkä mahdollinen tulevaisuuden juttu. Mitään muuta en itsessäni lähtisi leikkelemään (ellei sitten tapahdu esim jotain tapaturmaa, jonka arvet haluan poistaa tms).

Jotta tämä tylsä itseriittoinen sepustelu omasta kropasta ei pilaisi joka ikisen tähän blogiin eksyvän päivää ja pitkästyttäisi teitä kuoliaaksi, niin mainittakoot että en todellakaan ole mikään himourheilijafriikki tai syö yliterveellisesti. Kuvaevidenssinä eilisen päivän kohokohta, kinkkupitsa ja ah aina niin yhtä ihana iso lasi maitoa kyytipojaksi! <3 :