Puppyplans?!

Ohhoh, onpas viime kirjoituksesta vierähtänyt jo tovi jos toinenkin... :D: Pahoitteluni asiasta, vaikka tosiasiahan on edelleenkin se, ettei noita lukijoita ole yhtään ainoata... :D

Mutta siis, asiaan. Kotikoloisessani on alkanut tympimään se, että täällä on hurjan yksinäistä, kun on oikeasti yksin. Porukoilla asuessa oli aina ihan normaalia, ettei koskaan ollut TÄYSIN yksin, koska aina oli kaksi karvaista kissanlöllykkää vieressä (tai vähän kauempana). Nyt kun täällä ei niitä kisulipisuleita kuitenkaan ole, niin täällä saa olla sitten ihan oikeasti yksin. Aika menee koneella, Facessa istuskellessa ja pelkään vähän jo omien silmieni takia, että alkaa pikku hiljaa olla liikaa nää mun koneellaoloajat.

Heti kun kämpän saanti varmistui, olin varma että joku lemmikki sinne tulee, on tultava oman järkeni vuoksi. Aluksi olin ehdottomasti sitä mieltä, että taloon tulee kissa ja piste. Muita vaihtoehtoja ei ole. En ole koskaan aiemmin oikein ollut koiraihmisiä, ne ovat ina olleet enemmän tai vähemmän haisevia ja likaa kerryttäviä otuksia (eikö kissat sitten ole?). Pitkien pohdintojen ja käytännössä todistettujen reaktioiden jälkeen tajusin kuitenkin, että poikaystävälleni tällainen ratkaisu olisi todella kohtalokas. Kissa-allergia on hänellä sen verran paha, että vuorokaudessa reagoi voimakkaasti vanhemmilla löllöttäviin kissoihimme. Pahin on jos kissa raapaisee häneltä ihon auki tai kissan kosketuksen jälkeen hieroo silmää...

Nyt ollaan sitten pohdiskeltu, että mitäs jos... En tiedä missä välissä päässäni "napsahti", mutta jossain välissä tajusin, että hei hetkonen, ei ne koirat ole pahoja ja ällöttäviä, vaan aivan vietävän ihania! Olen kyllä sitä mieltä, että tämä ajatus on kytenyt jo pidemmän aikaa jossain syvällä aivojen sopukoissa siitä asti kun poikaystävän koiran ensimmäisiä kertoja tapasin. Siitähän se sitten lähti. Googlea on hakattu enemmän kun laki sallii, kun ollaan etsitty rotuja, jotka kiinnostaa ja joiden luonne sopisi meille. Jo heti alussa huomioni kiinnittyi Shiboihin. Kahlattuani kaiken netistä löytyvän tiedon läpi rupesin kontaktoimaan kasvattajia pennun toiveessa. Ei hemmetti, tuntui ettei koko hommasta tule yhtään mitään! Viime viikkoon asti tuskastelin "tyhjyydessä", sillä yksikään kasvattaja ei sanonut juuta eikä jaata pennun saamisen mahdollisuudesta. Olin jo heittämässä lusikkaa jonkkaan pennun hankintahaaveistani pahimpien turhautumiskohtauksien aikana. Kuulostaa ehkä pinnalliselta, mutta kyllä tätä on kauan mietitty ja voi että sitä ärsytyksen määrää kun kukaan kasvattajista ei sano kuin ympäripyöreyksiä. Okok, Shiba on rotuna suomessa edelleen harvinainen ja pieni rotu, nartut saattavat astutuksissa jäädä yllättävänkin usein tyhjiksi tai pentuja saattaa syntyä vain 1-2. Ei siis mikään ihme, ettei kukaan voi etukäteen pennunsaantia luvata. Aluksi hieman tampiona ja koiranhankinnan aloittelijana en kuitenkaan ihan täysin sisäistänyt tätä, joten olisi ollut erityisen mukavaa, että joku kasvattajista olisi tämän maininnut, jolloin näiltä turhautumispuhinaähinöiltä olisi suuremmissa mittakaavoissa vältytty.

Tämän viikon aikana sain yllättävän yhteydenoton kasvattajalta, jolle olin sähköpostia kirjoitellut ja pennuista kysellyt. Hänelle oli syntynyt neljä pientä mustaa kippuraa karkauspäivänä ja osa heistä olisi vielä vapaana! Siitähän vasta innostuin ja asiat rupesivat etenemään jopa nopeammin kuin olin suunnitellut. Eilen lauantaina kävimme pentuja ja heidän vanhempiaan katsomassa! Matka oli vähän pidemmänpuoleinen ja puuduttava, jatkuvaa suoraa tietä ja kuskilla meinasi virta loppua puolessa välissä. Loppupeleissä matkaa oli noin 1h 30min, mutta jatkuva suoraan ajaminen rasittaa aika paljon vastaruokittua suomenjössikkämiestä.

Kun sitten vihdoin pääsimme paikalle, tapasimme ensimmäisenä pentujen isän, upean punaisen kippuran! Täytyy sanoa, että hyvät geenit ovat pennut saaneet, uros oli jopa omiin silmiini hyvärakenteisen näköinen ja erittäin tuttavallinen, neljä ventovierasta seisoskelemassa ympärillä oli kaikkea muuta kuin pelottavaa ja kaikki saivat vuoron perään pusuja. Samaa linjaa noudatti pentujen emokin, joka ihan selvästi rakastui tuohon miekkoseen :D Pennut ovat siis nyt 4vk ikäisiä, ja olivat vielä melko rauhallisia ja ujonpuoleisia vauveleita. Tyttö oli kaikista reippain ja tämäkin tykästyi toiseen puoliskooni erityisen paljon, punki koko ajan syliin rapsuteltavaksi ja käsiä tutkimaan jne. Pojat olivat vähän rauhallisempia jössiköitä, pienin niistä hieman pelkäsi sylissä kun taas toinen isommista uinahti nokosille herran syliin! :DD Millään en olisi halunnut niin nopeasti lähteä pentujen luota pois, mutta täytyi kasvattajan perheellekin antaa aikaa levätä, heillekin kun oli perheenlisäystä suotu hetki sitten. Harmistuttaa hurjasti, etten kuvia räpsinyt pennuista lainkaan, vaikka kamera laukussa kuumottikin. Olin niin innoissani pennuista, etten tohtinut poistua paikalta kameraa hakemaan :D: Ehkä sitten ensi kerralla (joka muuten on jo 2vk päästä!!), kun mennään katsomaan kuka pentupalleroisista lähtisi toukokuussa meille asumaan! :)

Ai että olen NIIIIIIN innoissani, että tuntuu etten pysy pöksyissäni!! Ensi viikolla on varmaan pakko suunnata jo ensiostoksille koirakauppoihin, vaikka pennun saapumiseen onkin vielä reilu kuukausi.
Jottei koko postaus jäisi ihan pelkäksi tekstimössöksi, niin täytetäänpä tätä muutamalla kuvalla kaverini vajaa vuoden ikäisestä valkkarityttösestä, joka kaverini kanssa vieraili meillä to-pe. :)