... Kellon viisari osoittaa varttia vaille kolmea. Hitto, kun en millään jaksaisi nousta tästä sohvalta karkkipussin vierestä! Mutta en mä halua pimeälläkään mennä, kai se on sitten pakko potkia itseään pyllylle ja nousta ylös. Puen tallivaatteet päälle ja patistan kuskin kanssani matkaan. Saavumme tallin pihaan puoli neljä, johon S jättää minut. Suuntaan kohti alatallia, heitän roinani varustehuoneeseen ja kipitän rehulaan laittamaan Mädden päiväruoat turpoamaan. Melassia ja pellavaa, myöhemmin sekaan vielä vähän kivennäistä.
Mädde on ulkona nauttimassa auringosta. Se pyörii tarhakaverinsa, Ilpon kanssa ympyrää ja koittaa piiloutua itseään pienemmän pikkhepan taakse piiloon. Saan kuitenkin noukittua Mädsin tarhasta ja kiikutan sen vesariin. M pysyy hienosti paikoillaan, vaikkei sitä voi sitoa kiinni vetopaniikin vuoksi. Harjaan tytön hulella läpikotaisin, tarkistan jalat, laitan suojat sekä satulan ja suitset. Itselle vielä kypärä päähän ja sitten menoksi! Tie maneesille on puoliksi sulanut, puoliksi umpijäässä ja matkan teko jalkaisin on loppumatkasta tuskallista, sillä jäätä ei pääse kiertämään. Tien varressa olevan mökin kohdalla Mädde jännittyy. Se pelkää mökin varastorakennusta ja alkaa hivuttautua sivulle päin mun taakse. Hetken asiasta keskusteltuamme päästään kuitenkin jatkamaan matkaa. Seuraava kyttäyspaikka tulee maneesin nurkilla, jossa on trailerien parkkipaikka. Ihan varmasti ei ollut tuo tuossa eilen, tuumaa Mädde, joka meinaa tulla mun syliin. Matka kuitenkin jatkuu, kun traikku ei näytäkään syövän tyttöä.
Maneesin ovi on pelottava. Vihellän jo hyvissä ajoin ja avaan oven varovasti. Mäddellä pyörii silmät päässä, kun se tuijottaa ovea ensin ulkoa ja sitten sisältä päin. Maneesissa meillä on seuraa ja huikkaan ovelta heipat. Jolkottelen kevyesti kaikki askellajit läpi, taivuttelen ja teen parit siirtymiset. Maneesiseuralaisemme poistuu ja saan yllättäen idean päästää Mädden juoksemaan vapaana. Kipitän vielä hevosen kanssa kurkistamaan ettei maneesitiellä ole kukaan tulossa maneesille päin. Ähellän varoituslapun maneesin oveen, jonka jälkeen pääsen riisumaan tytön varusteita. Satula ja ohjat pois, ja eikun menoksi. Eikun mitä. Mädde katsoo mua hölmistyneenä ja joudun maiskuttamaan, että se liikkuu.Loppujen lopuksi tamma vihdoin tajuaa mikä homman idea on ja alkaa irroittelemaan. Vitsit millaista liitokavioravia ja -laukkaa tytöstä irtoaa, kun se saa vapaasti päästellä. Innostuessaan tyttö alkaa pörhistellä ja puhisee maneesin toisessa päässä pää ja häntä tötteröllä. Kun se siitä lähtee ravaamaan, loksahtaa mulla luukku auki miten upealta se sen pari sekuntia näyttää. Maneesin ovelta kuuluu vihellystä ja hetken hurmos päättyy kuin sormia napauttamalla. Käyn hihkaisemassa ovella, että pyydystän vain villokkoni kiinni, ihan hetki menee. Mäds tulee nätisti luokse, kun rapisuttelen taskussani olevaa purkkapussia.
Juutun taas suustani kiinni maneesiin, mutta loppujen lopuksi pääsemme lähtemään tytön kanssa takaisin talliin. Tallille päin matkatessa Mädde ei ole yhtään niin säikky kuin toiseen suuntaan. Varastorakennusta se kyttää tästäkin suunnasta, mutta nyt se väistää pois päin minusta eikä mun päälleni. Ja hyvä näin. Selviämme talliin ilman ongelmia ja parkkeeraamme taas alatallin vesariin. Riisun varusteet, harjaan hevosen taas huolella, pyyhin hiet ja kuolat naamasta ja alan pesemään jalkoja. S tuulee samaan aikaan talliin sisään ja menee pyynnöstäni viemään Mädsin satulan ylätalliin sekä laittaa tytön pöperöt valmiiksi ja tuo ne sitten vesariin Mäddelle syötäväksi. Jotain hyötyä miehistäkin on, tuumaan.
M seisoo taas kiltisti paikoillaan, kun pesen sen jalkoja betadinella. Meke on taas tallilla samaan aikaan ja vaihtelemme mielipiteitä kaikesta hevosiin liittyvästä. Marmatan siitä, miten hevoselle voi näin kevättalvella kuivassa tarhassa tulla riviä ja miten ihmeessä minä olen se ainoa, joka tämän asian on huomannut saatika sitten niitä kinttuja hoitanut. Mielessä kihisee kiukku, mutta sivuutan sen ja hoidan tytön jalat kiltisti kuiviksi ja levitän vielä Zinkosalit päälle. Kun Mäds on syönyt pöperönsä, päästän sen takaisin tarhaan Ilpon seuraksi. Seuraavaksi on vuorossa suojien pesu. Tulee ihan mieleen vanhat hoitaja-ajat, kun puunaan varusteita melkein enemmän kuin hevosta. Ei nyt sentään, mutta joskus ennen polarisuudet olivat melkein aina noin päin. Unohdun muistelemaan vanhoja pesun yhteydessä ja saan roiskittua saippuavettä päälleni. Hinkkaan suojat niin puhtaaksi kuin vain suinkin mahdollista. Vesarin hanasta ei kuitenkaan tule vettä, joten huuhtelun kanssa saan odottaa. Odotellessa kurkistan ikkunasta ulos ja nään Mädden ja Ilpon rapsuttelemassa toisiaan tarhan portin tuntumassa. Kuin tilauksesta hana alkaa taas toimia ja saan huuhdeltua suojat. S on taas oiva apu ja toimittaa suojat kuivumaan kuivaushuoneeseen. Tällä välin pyyhin vielä suitset ja vien kaikki loput tavarat paikoilleen. Ennen kotiin lähtöä jään vielä suustani kiinni Meken ja Ilpon omistajan kanssa. Mädde on tällä välin otettu sisään, sillä kello tulee jo puoli seitsemän. Neidin naama pilkottaa karsinan luukusta, josta se haistelee raikasta kevätilmaa. Taitaa Mäddekin tietää, että kevät on taas tulossa.
Olipa kivasti kirjoitettu. Ihanaa kun nyt on jo niin valoisaa että minä kun käyn kuuden aikaan tunnilla ratsastamassa, on pois lähtiessäkin valoisaa.
VastaaPoistaKiitti Sanna! :)
VastaaPoistaNo näinpä, on kyllä ihan huippua, kun on taas sellaset kelit, että voi illemmallakin käydä valosaan tallilla! Harmi vain, että meidän tallin kenttä on tällä hetkellä niin huonossa kunnossa, ettei siinä pysty ratsastamaan, niin joutuu väkisinkin tyytymään maneesiin (jossa taas vaarana katolta tippuvat lumet)... :p